Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Pihistä & panosta – Suolasuihkeet

Suolasuihkeet ovat olleet ehdottomasti kesän 2014 juttu! Tänä kesänä rennot ja huolettomat surffilaineet ovat olleet hiuksissa kova (ehkäpä jopa kovin) trendi ja erilaisia rakennekäsittelyjä ja pehmeyttä laineiden aikaansaamiseksi on myös kampaamoissa asiakkaille pitkästä aikaa tarjottu. Beach-lookin avuksi on myös rakennetta hiuksiin antavia suolasuihkeita pukannut markkinoille tänä vuonna oikein kiitettävää tahtia. Jos pari vuotta sitten tulivat kuivasampoot markkinoille oikein isosti, niin tänä vuonna oli sitten suolasuihkeiden vuoro.

Sain itse jo alkukesästä testiin useammankin kappaleen erilaisia suolasuihkeita ja päätin koota näistä pientä yhteenvetoa myös teille. Tässä siis muutamalla sanalla omat kokemukseni. Muidenkin merkkien suolasuihkeita on kyllä rutkasti markkinoilla, joten eikun testailemaan!

MIKÄ ON SUOLASUIHKE?
Pihistä ja panosta suolasuihkeet
Suolasuihkeet antavat hiuksille rakennetta, eli toisinsanoen karhentavat hiuksen pintaa, jolloin saadaan aikaan tuuheampi ja karheampi lopputulos. Suolasuihke sopii etenkin liukkaan hiukset ”karhentamiseen” ja myös esim. kampauksien alle antamaan textuuria ja käsiteltävyyttä muuten haastavaan hiukseen. Suolasuihke tuuheuttaa myös hyvin hentoisen hiuksen ja antaa sille lisää taipuisuutta. Suolasuihkeita löytyy eri hintaluokista ja näppärä tekee moisen jopa itse. Suolasuihketta suihkitaan hiuksiin ja rutistellaan hiukset ”laineille” (laineiden vahvuus riippuu toki hiuksen omasta taipuisuudesta). Helppoa ja supernopeaa!

PIHISTÄ
Edullinen suolasuihke

Biozell – Volumizing Seawater Spray – Tuuheuttava suolasuihke 6,50€
Biozellin edullinen suolasuihke lupailee vahvaa pitoa, tyvikohotusta ja tuuheutta.

Tämä on tostaiseksi jäänyt tästä nelikosta itselläni vielä melko vähälle käytölle. Antaa tuuheutta joo, mutta silti ei jotenkaan valloittanut meikäläistä puolelleen. Ehkä turhan napakka omaan makuuni? No taidan antaa tälle vielä mahdollisuuden?

Herbina – Volume – Letitys- ja rakennesuihke
n.5€

Herbinan suolasuihke mainostaa itseään etenkin lettikampauksiin sopivana. Lisäksi suihke lupaa antaa hiuksille lisää pitoa ja käsiteltävyyttä.

Tästä tuli ehkäpä jopa kaikista suihkeista lempparein. Hinta-laatusuhde on todella hyvä ja suihkeen sumu hyvin hienojakoista, joten hiuksiin ei synny liian märkää tunnetta. Oikein nappi valinta!

PANOSTA
Balmain ja Davines suolasuihke

Balmain – Texturizing Salt Spray n.19€
Rakennesuihke, jonka sisältämä merisuola vahvistaa ja lisää hiusten käsiteltävyyttä.

Tämä on ollut jo pitkään markkinoilla ja aivan ihana. Törmäsin tähän ekaa kertaa blogeissa ja sittemmin kampaajani Simon käsissä. Tässä pullon ulkonäkö ja tuoksukin on enemmän kuin kohdillaan, aivan loistava tuote, suosittelen testaamaan!

Davines – This is a sea salt spray n.30€
Muotoilusuihke, joka antaa tuuheutta ja volyymia jättäen hiukset mattapintaisiksi.

Vaniljainen tuoksu ja hauska pakkaus, tuote on ikäänkuin kääritty ”lahjapaperiin”. Davinesin arvoihin kuuluu mm. eettisyys, joten myös tuotannossa panostetaan kestävään kehitykseen. Hyvä tuote tämäkin, mutta ei ihan kuitenkaan oma suosikkini.

Edullisemmasta kaksikosta enemmän minun mieleen on siis Herbina ja tyyriimmistä Balmain. Onkos sillä puolen ruutua suolasuihkeet kuinka tuttuja? Löytyykö muita kokeilemisen arvoisia merkkejä?

Tuotteet blogin kautta saatu.

 

0

0 Comment

  1. Seija Mikkonen says: Vastaa

    Itse jo muutaman kuukauden käyttänyt Klippoteketin Salt Water Boost Spraytä ja erittäin tykästynyt. Tuoksu mukavan raikas eikä hintakaan päätä huimaa, 9.90e (250ml)

    0
    1. Klippoteketin muistakin tuotteista oon kuullu kehuja! Täytyypä pitää mielessä! 🙂

      0
  2. Biozellin suolasuihke ansaitsee ehdottomasti uuden mahdollisuuden! Itse olen nimittäin siihen aivan koukussa. :DD

    0
    1. Joo, mä uskon kyllä, että oli vaan ”huono aika” kokeilla sitä! 😀 Biozell on kyllä aivan loistava!

      0
  3. Mua on huvittanut nyt tämä suolasuihkeen hype. 😀
    Olen näihin ekaa kertaa tutustunut
    about.3-4 vuotta sitten kampaajani suosituksesta.Oma lempparini on ollut siitä lähtien
    Lorealin Playball-sarjan Beach Fizz josta taitaa nyt viimeiset jemmapullot olla käytössä.
    Herbinaa voisi testata seuraavaksi ja Biozellia.

    0
    1. Joo, tuo Beach Fizz oli kyllä hyvä! Kiva että nyt tulee näitä edullisempiakin merkkejä 🙂

      0
  4. Maikkuli says: Vastaa

    Onko sulla ollu ongelmia ton Balmainin pumpun(?) kanssa? Mulla sieltä jostain välistä on joskus vuotanu sitä nestettä, mikä on aika rasittavaa kun sormet on sitten ihan suolassa. :/ Muuten Balmain on täydellinen ja varsinkin sen tuoksu. <3

    0
    1. Ei oo kyllä ollut, mut jos se takkuaa niin kannattaa huuhtoo lämpimän veden alla, niin mahdolliset tukokset aukee! 🙂

      0
  5. Itse ostin Pirkan suolavesisuihkeen alkukesästä, mutta mun tukalle ei sovi tuollaiset tuotteet, kun tukkani rasvoittuu muutenkin nopeasti, niin tuo suihke tekee siitä aivan rasvaisen näköisen. Muuten kyllä olen aina innostunut tuosta surffitukka-tyylistä! 🙂

    0
    1. Ai, jotkut noista kyllä antavat just sinne sitä karheutta myös!

      Kokeilepa kuivasampoota! Auttaa tohon rasvottumiseen. 🙂

      0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM