Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Christmas summa summarum

Joululomani blogista venähti hieman suunniteltua pidemmäksi, mutta täällä ollaan taas. Instagram (@plusmimmi) on onneksi päivittynyt, joten sieltä sai seurailla myös hiljenemiseni aikaisia kuulumisia. Eipä sillä, instiskuvat taisivat pitää sisällään lähinnä joulun tunnelmaa ja lautapelejä. Pää sekaisin päivistä (ei yhtäääään sunnuntaiolo!) ja maha sekasin jouluruuista, eikös se näin yleensä vuodesta toiseen mene? 😀

Meitä oli tällä kertaa jouluna koko porukka koolla, sillä Filippiineillä tällä hetkellä majaansa pitävä veljeni saapui puolentoista vuoden jälkeen myös yllärivisiitille Suomeen. Oli nuorimman veljeni ilme ollut varsin yllättynyt, kun veli oli kaikessa rauhassa leikkinyt tuvan lattialla koiran kanssa. Eipä osanneet arvata mitä oltiinkaan junailtu. Huikeeta! Yövyttiin kaikki yöt mökillä, jossa tietysti lähinnä saunottiin ja pelattiin lautapelejä. Savossa oli ihan kivasti lunta, mutta kolmen päivän sateen jälkeen ei jäljellä ollut enää kuin rippeet. No onneksi aatoksi satoi vähän lisää ja maa oli kuin olikin valkoisena. Jes!

Savosta ajeltiin takaisin tänne Nummelan kotiin jo joulupäivän iltana. Tapanin päivä pelailtiin lautapelejä ja syötiin jouluruokia puolestaan Matin vanhemmilla. Olin muuten joulunpyhät jokaikisessä pelissä aina toinen (ja melkein aina Matti vei voiton). Ikuinen kakkoneen siis ainakin meidän perheessä…

Koko perjantain käytin kotosalla siivoillen ja touhuillen ja eilisen puolestaan vietin naapurin Anun kanssa alennusmyynneissä Sellossa. Että eipä tuota sen kummempaa kuulu. Uuden vuoden suunnitelmat nekin ovat vielä vähän avoinna. Saa nähdä jaksetaanko tehdä mitään erikoista, vai pysytelläänkö vaan kotona.

Semmosta tänne. Mitenkäs siellä meni pyhät? 🙂

0

0 Comment

  1. Anonymous says: Vastaa

    Sulla on niin kiva blogi, olet blogvinin tilastojen mukaan melko suosittu, sinut tunnistetaan mutta missä ihmeen kommenttiboikotissa blogisi on? Tätä ihmettelin kun olit Olivialla ”lainassa”, muita blogeja kommentoitiin tosi paljon. Sun blogi ei ole tippaakaan huonompi kuin esim. muiden Olivian bloggareiden mutta onko sulla joku sensuuri esim. kriittisille kirjoituksille?Jatka kuitenkin samaan malliin paitsi että oma toivomukseni on enemmän kuvia sinusta, vähemmän ruuista, maisemista ym mitä on joka blogissa.

    0
    1. Voi kiitos kivasta kommentista. Tämä syksy on ollut kyllä äärimmäisen hiljaista kommenttien osalta ja olen sitä itsekin miettinyt mistä moinen johtuu. Ei sillä, en jaksa kyllä minäkään kommentoida, joten täytyisi kyllä panostaa sekä kommentointiin, että vastailuun. Ehkäpä siinä lupaus uudelle vuodelle? 🙂 Olen muutenkin ajatellut ihan kirjoittaa aiheesta…

      Minulla on kommenttien valvonta päällä, mutta tähän asti kaikki kommentit ovat kyllä menneet muistaakseni läpi. Tosin Oliviassa oli ongelmana se, että usein kommentit päätyivät roskapostiin ja kerrankin poistin vahingossa joku 450 roskapostikommenttia kerralla sen kummemmin niitä tarkistamatta! Hups…

      Toivotaan, että homma aktivoituu puolin ja toisin ensi vuonna! 😉

      0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

This error message is only visible to WordPress admins

Error: No posts found.

Make sure this account has posts available on instagram.com.