Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Nenäpäivä it is!

 

Vietän tänään perjantai-iltaa yksin kotona, tai no jos tarkkoja ollaan, niin kahdestaan elämäni miehen Jyrkin kanssa. Mietin tuossa, että vuokraisinko jonkun hömppäleffan, vai mitä oikein keksisin. Sitten muistin, että tänään tulee joka vuotinen viisi tuntia kestävä nenäpäiväshow klo 19.10 alkaen TV2:lta, joten tekemistä riittää. Katsoin tuota nenäpäiväshowta viimekin vuonna ja siitä ei kyllä tunteita puutu. Ja pahinta on vieläpä se, että kaikki on totista totta, ei siis mitään elokuvaa.

Ostin itsekin tuossa Citymarket-reissullani uuden parin euron monsteri-nenän (ja samalla lahjoitin koululounaan kymmenelle Nepalilaiselle lapselle), jonka Jykä tosin omi jo itselleen… Tätynee laittaa vielä ohjelman aikana kympin lahjoitustekstari menemään. Tuolla Nenäpäivän nettisivuilla on loistavia vinkkejä, kuinka voi tukea kampanjaa vaikkapa järkkäämällä illlalliskutsut, joiden tuotto menee nenäpäivälle, tai jättämällä viikon ajan herkut kauppaan ja sijoittamaan sen rahan vaikka juuri sillä tekstarilla kehitysmaan lasten hyväksi. Pienistä puroista kertyy suuri virta. Näin se vaan menee.

Tekstaa LAHJOITA10 numeroon 16499 (hinta 10€/tekstari)

Mukavaa perjantai-iltaa sinne! Meinasitteko katsoa nenäshowta? Onko jo nessupaketit valmiina? Oletteko nenäilleet tänään? 

0

0 Comment

  1. Toki toki ja hyvää Nenäpäivää sinullekin!

    0
  2. Hyvää Nenäpäivää!!
    Muistuttelin aamulla itsekin siitä ja luuri kourassa alamme katsomaan ohjelmaa kun se tuota pikaa starttaa. Kyllä meillä on velvollisuus auttaa muita, sen mukaan kuin pystymme!

    http://mamainprogess.blogspot.fi/

    0
  3. Ens vuonna taas uusiks! 🙂

    0
  4. Joo, tuli itsekin laitettua tekstaria 🙂 Ens vuonna sitten taas!

    0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

This error message is only visible to WordPress admins

Error: No posts found.

Make sure this account has posts available on instagram.com.