KOSMETIIKKAKOKEILUJA

Jos jotain on tässä kymmenen viikon sairausloman aikana ehtinyt tekemään, niin ainakin testailemaan kosmetiikkaa! Hengailen kotosalla päivittäin milloin mikäkin kasvonaamio kasvoilla ja olenpa käynyt aktiivisesti läpi myös kosmetiikkajemmojani varsin kiitettävällä menestyksellä. Seuraavat tuotteet ovat tällä hetkellä joko jo korkattuna, tai siirtyneet seuraavaksi korkattavien jonoon (pyrin siis siihen, että käytössä olisi kerralla vain yksi avattu kuivasampoo/naamio/jalkavoide jne.).

Olaplex shampoon ja hoitoaineen sain testiin jo marraskuussa ja ehdinpä testata tuotteita juuri ennen joutumistani sairaalaan. Nämä ovat kyllä aivan loistavat ja hiukseni saivat bloggaajien pikkujouluissa paljon kehuja erityisesti huikeasta kiillostaan. Eron huomasi kyllä hyvin, kun sairaalassa tuli käytettyä välissä muita hiustenpesutuotteita ja kun pääsin taas Olaplex-tuotteiden äärelle kotiin, oli tuntuman ero tukassa kyllä merkittävä. Tämä shampoo vaahtoaa todella hyvin napakaksi vaahdoksi, eli hyvin pieni määrä tuotetta riittää. Hoitoaine taas on sopivan hoitava (ei liian) ja hiukset jäävät ihanan ilmaviksi. Ei ihme, että tätä kaksikkoa on kovasti hehkutettu! Tällä hetkellä minulla on jäljellä enää pieni määrä tuotetta molemmissa pulloissa ja säästelenkin käsittelyä erikoishetkiin.

XZ on uusinut muotoilutuotesarjansa pakkauksensa ja nämä uudella kuosilla olevat sain pressipäivästä matkaan loppusyksystä. Tuo aivan ihana ja leikkisä Sanna Manderin design sopii mielestäni näihin loistavasti. En ole itse asiassa vielä kokeillut näistä tuotteista mitään, mutta tuo minikokoinen hiuslakka lähtee seuraavalle yön yli reissulle (reilun viikon päästä) ehdottomasti mukaan ja kuivasampoon tulen korkkaamaan parhaillaan käytössä olevan pullon tyhjennyttyä. Myös kuivashampoosta on olemassa tuo näppärä minikoko ja hintaa näyttäisi sillä olevan 2,90€ (isolla 200ml pullolla 5,50€).

The Body Shopin kausisarjat ovat heikkouteni ja viime vuonna tämä jouluksi ilmestynyt Vanilla Mashmallow vei sydämeni. Sain nämä kaksi tuotetta testiin The Body Shopin pressitilaisuudesta lokakuussa. Vanilja toimii mielestäni aina ja tuo vaahtokarkin makeus oli aivan ihana lisä tähän suihkugeeliin, jonka olen käyttänyt jo viime vuonna loppuun. Tätä kausisarjaa on vielä saatavilla The Body Shopin alessa, joten kannattaa käydä pikaisesti kurkistamassa, mikäli mielii herkutella vaniljavaahtokarkeilla vielä tänä talvena. Tuo vartalovoide odottelee vielä omaa vuoroaan, sillä minulla on tällä hetkellä kortisonista johtuen niin hyvässä kunnossa vartalon iho (pakkasista huolimatta), että vartalovoiteelle ei ole tällä hetkellä tarvetta.

The Body Shopin banaanisuihkugeelin ostin syksyllä varastoon (odottelee kodinhoitohuoneen kaapissa yhä avaamista) ja tuo Vanilla Pumpkin ”kausimaku” tuli ostettua samalla reissulla. Käytin Vanilla Pumpkinia jo syksyllä ja otin taas käyttöön joulusuihkarin loputtua. Aivan ihania nämä molemmat!

En oikein jostain syystä ole päässyt kunnolla mukaan uuteen Lumeneen, mutta muutamia tuotteita olen blogin kautta saanut eri yhteyksistä testiin. Tämä kehuttu Valo-naamio täytyy testata pian. Tuo oikeanpuoleinen Valo-linjan kasvosuihke puolestaan pitää majaansa työpöydälläni, josta suihkin sitä päivän mittaan kasvoille (käy myös meikin päälle). Tykkään!

Unna Nordicin tuotteet odottavat myös korkkaamistaan ja parempaa perehtymistä. Unna Nordic on siis suomalainen vegaaninen Helsingissä valmistettu hoitolasarja, joka lanseerattiin loppusyksystä. Sain nämä tuotteet mukaan merkin lanseeraustilaisuudesta. Uskon, että etenkin tuo savea sisältävä Paju-kuorintanaamio sopisi tällä hetkellä pienistä epäpuhtauksista kärsivälle kasvojeni iholleni loistavasti. Täytyypä siis testata!

TonyMolyn tuotteet tulivat loppukesästä vihdoin ryminällä Suomeen ja sain testiin muutamia merkin tuotteita. Kaivoin esille tämän Tightening Cooling Packin, joka on siis niinikään ihohuokosia puhdistava ja supistava savinaamio. Tällä hetkellä kiukutteleva kasvojeni iho kaipaa ehdottomasti juuri jotain tämän tyyppistä naamiota, joten testiin menee tämäkin!

Tämä Egyptian Magic-kulttivoide tuli ostettua Tukholman Sephorasta syksyllä. Olen käyttänyt tätä mm. kantapäihin ja kuiviin käsiin ja olen kyllä vakuuttunut. Aivan loistava ja monipuolinen tuote!

Yksi omista luottotuotteistani jo vuosien ajalta on myös Bio-Oil, jota käytän valehtelematta aivan päästä varpaisiin. Ihan huippu tuote esim. hierontaöljynä (jalkahieronta ensin tällä ja päälle vielä jalkavoide), kasvo- ja vartaloöljynä, sekä sopii hyvin myös hiuksille! Niin ja on vieläpä ihan älyttömän riittoisaa!

Osa postauksen tuotteista blogin kautta saatu, kiitos! ✨

Perjantaipullo (vko 50) – Lumene Sisu Facial Oil

Heti kun pakastuu ja sisäilma kuivaa, pintakuiva ihoni alkaa kaivata topakampia tuotteita. Kaivoin parisen viikkoa sitten esille tämän uuden pr-päivästä mukaan saamani Lumenen Sisu-kasvoöljyn ja olenkin käyttänyt sitä säännöllisesti suihkun jälkeen kiristävälle kasvojeni iholle. Mikäli joltain on mennyt ohi, on Lumene siis hiljattain uudistunut ja tämä Sisu-sarja on kokonaan uusi ihoa hoitava ja suojaava linja.

Sisu-kasvoöljyn tuoksu on ihanan metsäisä ja mielestäni todella unisex. Tuotetta voisi helposti käyttää myös mies ja itseasiassa luulinkin ensin pr-päivässä Sisu-tuotteita tutkaillessani, että kyseessä on uusi miesten sarja. Pullon pumppumekanismi on älyttömän näppärä ja pieni määrä tuotetta riittää. Toisinaan tosin läträän illasta ihoon ja etenkin kuivimpiin kohtiin enemmänkin öljyä yötä myöten imeytymään. Tämä kasvoöljy pitää sisällään mm. marjojen siemenöljyjä ja raaka-aineluettelosta löytyy useampikin eri iholle hyvää tekevä öljy. Suosittelen tätä sinulle (ja miksei miehellesikin), jos kaipaat kuivalle iholle kunnon tuotetta etenkin näin talvella!

Lumene Sisu

Kasvoöljy blogin kautta saatu.