JUHANNUS VEIKKOLASSA

Tässäpä muutama kuva viime viikonlopun täyttäneeltä juhannukselta. Meidän juhannus juhlittiin ihan kotona täällä Veikkolassa. Aloiteltiin juhannuksen vietto jo torstaina, kun sisko miehineen pistäytyi meillä grillaamassa. Peppikin saapui meille myöhemmin illasta ja perjantaina väki kasvoi kun seuraan liittyi vielä muutamia ystäviä lisää. Matti paistoi perjantaina meille grillissä burgereita ja illasta lämmitettiin tietysti sauna. Ilta huipentui Singstarin laulamiseen ja ajelin vielä aamuyöstä Pepin kanssa viemässä vieraita kotiin Helsinkiin. Olipahan muuten upeaa ajella auringon noustessa kolmen aikaan kesäyössä takaisin kotiin.

Lauantaina heräiltiin ja syötiin brunssia, kunnes lähdettiin Veikkolan kyläsaunalle (josta mainitsin tuossa edellisessäkin postauksessa). Meillä oli saunavuoro varattu kahdesta alkaen neljäksi tunniksi, joten laitettiin porukalla puusauna lämpiämään ja pulahdettiin järveen. Osa porukasta lähti tovin saunomisen jälkeen laittelemaan ruokaa kotiin, mutta Pepin kanssa porskutettiin saunoa ja uida kuuteen saakka. Voin suositella lämpimästi tuota saunan vuokraamista, mikäli haluaa tavoittaa hetkellisesti mökkisaunatunnelman ilman että pääsee varsinaisesti mökille. Kun lopulta saatiin siivottua sauna ja palattiin kotiin odottelikin meitä jo valmiit grillattavat ja päästiin suoraan syömään, olikin jo aikamoinen nälkä kaikesta siitä järvessä pulikoinnista.

Juhannuksen juhlinta jatkui meillä sunnuntaihin saakka ja viimeiset vieraat lähtivätkin meiltä sunnuntai-iltapäivänä, jonka jälkeen ihmeteltiin Matin kanssa vielä tuota meidän pihapiirissä toistamiseen pyörinyttä hirveä. Täällä Veikkolassa on siis todella kesy hirvi, joka tulee ihmisten pihoihin, eikä tee elettäkään, vaikka ihminen tulisi lähistölle. Viime sunnuntaina hirveä kiinnosteli erityisesti naapureiden trampoliini, jota hän tutki oikein antaumuksella. Kaiken kaikkiaan oli oikein mukava juhannus, vaikka toistamiseen tulikin vietettyä se ihan vaan kotona.

JUHANNUS 2017 NUMEROINA

YKSI kauppareissu. Käytiin äidin kanssa torstaina Kuopiossa Citymarketissa ostoksilla ja onnistuttiin pärjäämään koko juhannus yhden kauppareissun taktiikalla

KAKSI koiraa – Eikka on viettänyt jo alkukesän mökillä, kun siskoni miehineen reissasi Jenkeissä ja vitsi että koirien jälleennäkeminen oli taas iloinen. Nuo veljekset ovat edelleen aivan parhaat yhdessä.

YKSI reissu vesijetin ohjaksissa.

PUOLITOISTA kiloa irtokarkkeja. Parasta on se kun saapuu kahden aikaan yöllä festareilta ja muistaa piilotetut irtokarkit! 😀

YKSI sairaalareissu – siskoni mies onnistui saamaan vedessä wake skate-laudan silmäkulmaansa ja auennut kulma vaati liimauksen (vaihtoehtona oli KOLME tikkiä). Onneksi ei käynyt pahemmin!

SEITSEMÄN uutta kosmetiikkatuotetta testissä. Tuo kuvien kookos&sitruuna-himalajansuolakuorinta on täydellinen ja Skin Republicin kasvonaamiotkin (etenkin tuo vaahtoava) vähintäänkin mielenkiintoisia.

Noin TUHAT ajokilometriä autolla.

KAKSI lettiä, jotka ovat minulla päässä edelleen.

YKSI rehunteko. Ei varsinaisesti osallistuttu, mutta käytiin kyllä katsomassa.

KOLME keikkaa – Tahko Juhannuksessa onnistuttiin näkemään perjantaina kokonaista kolme keikkaa SANNI, JVG ja Mikael Gabriel.

NELJÄ yötä Syvärin sydämessä ja YKSI yö sähköttömällä pikkumökillä pitkästä aikaa.

YKSI Ikea-reissu ja KAKSI uutta mekkohankintaa Kuopion Zizzistä, hupsista.

VIISI lihapullaa. Ei Ikeassa, vaan äidin tekemiä. Parhaita!

70 litraa bensaa vesijettiin.

YKSI raekuuro, YKSI ukkoskuuro ja LIIAN MONTA sadekuuroa.

Varmaan 15 lettua eilen aamupalana.

SEITSEMÄN henkilöä – meidän festariporukka perjantaina.

Noin 100 kukkaa kukkaseppelettä varten.

PUOLITOISTA makkaraa. En ole erityisesti grillimakkaroiden ystävä, mutta se savupekonin makuinen on hyvä!

YKSI pullo kuohuviiniä. Oli joku siskon ostama Suomi 100-kuohari. Ei mikään erikoinen.

YHDEKSÄN JA PUOLI tuntia unta pikkumökillä.

KOLME kertaa saunomista.

YKSI kukkaseppele.

KYMMENEN pihviä (Huom! En syönyt näitä kaikkia yksin.)

VIISI erilaista salaattia. Mansikkahalloumisalaatti edelleen ykkönen!

NOLLA uintikertaa.

KAKSI uutta lipastoa Ikeasta ja niiden kokoaminen.

YKSI tunti – aika joka meillä meni sytyttää pikkumökillä puukiuas tuoreilla (ja hieman kosteilla) puilla…

YKSI mansikkakakku (okei, oli siinä vähän mustikoitakin.)

KUUSI JA PUOLI tuntia. Kotimatka eilen kahden pysähdyksen taktiikalla.