Paluu salille!

Olisi tehnyt mieli otsikoida tämä postaus kliseisesti ”kuinka löytää salimotivaatio”, mutta olen huomannut, että omalla kohdallani koska juurikin se salille lähteminen on se kaikista hankalin homma, sinne on vaan mentävä, ei mietittävä motivaation löytymistä täältä kotisohvalta käsin. Kun sinne asti sitten on kerran päässyt, hoituu treeni (yleensä) kuin itsestään ja pakko todeta, että syksyllä aloin jopa hieman salaa odottaa yhteisiä salihetkiämme, kun vedettiin salikamat niskaan ja pakattiin Matin kanssa juomapullot matkaan ja suunnattiin Matin työpaikan salille kahdestaan huhkimaan.

Myönnän, että olen tehnyt tätä paluuta salille nyt koko alkuvuoden – jo kaksi kuukautta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Mutta nyt kun juomapullotkin on aseteltu uudessa kodissa kaappiin, urheiluvaatteet ovat löytäneet paikkansa (lipaston alalaatikossa kuten ennenkin) ja arki alkaa taas lipsua tuttuihin uomiinsa (vaille seiska ylös, koira lenkille, bussilla ysiksi töihin ja kotiin, viiden pintaan takaisin kotona, koira taas ulos jne.). Nyt siis vaan on ihan oikeasti raahauduttava edes pari kertaa viikossa nostamaan sitä rautaa. Matti on tälläkin hetkellä salilla ja itse tunnen hippasen huonoa omaatuntoa täällä kotona ihmetellessä, joten pyhästi lupaan, että paluu salille tapahtuu pian. Toivottavasti jo tämän viikon aikana! Olkoon motivaattorina sitten vaikka New Yorkin reissulta marraskuussa ostamani salileggarit, jotka odottavat edelleen ensimmäistä käyttökertaansa.

PlusMimmi kuntosalilla IMG_0225 PlusMimmi kuntosalilla IMG_0229 PlusMimmi kuntosalilla IMG_0234

0