SUOMI-KUULUMISET PARIN VIIKON AJALTA

Jopas on taas viikot vierineet ohi hirvittävää kyytiä ja edellisestä postauksesta on hujahtanut tuosta noin vaan jo kaksi viikkoa! Tuntuu, ettei blogille ole löytynyt aikaa ollenkaan mistään välistä. Tosiaan jetlagista toipumiseen meni noin viikko ja ekalla Suomi-viikolla tulikin käytyä Helsingissä työjuttujen merkeissä kertaalleen perjantaina. Postailinkin tuosta Helsinki-päivän kuvissa näkyvästä blogin kautta saadusta Cellbesin kukkahaalarista kuvan jo Instaan ja siitä tulikin paljon kyselyjä. Minulla tuosta on koko 54/56 ja tuo on joustavuutensa vuoksi mitä mukavin päällä, joten voin oikein lämpimästi suositella. Ajattelin, että tuo materiaali ei ole ollenkaan kiva (95% polyesteriä ja 5% elastaania), mutta niin vaan tykästyin! Kävin myös tuona perjantaina vilkaisemassa Cellbesin muuta tarjontaa pressiaamiaisen merkeissä ja myös pitkästä aikaa Hanko Sushissa sushilla! En syönyt koko Jenkki-reissun aikana kertaakaan sushia, joten sushihimo oli jo melkoinen. Tuona samaisena perjantaina myös koirat saapuivat vanhempieni kyydillä Savosta kotiin ja kumma kyllä kumpikaan koirista ei osoittanut mieltään tällä kertaa yhtään, vaan olivat oikein iloisia meidät nähdessään, yleensä Jykä mököttää ainakin pari päivää kotiin palattuaan. Vietettiin aikaa meillä vanhempieni kanssa ja käytiin mm. kirppiksellä, josta bongasin tuon kaamean mopsilelun (jep, en ostanut, mutta oli pakko napata kuva). Sunnuntaina juhlistettiin sitten äitienpäivää siskon ja hänen miehensä luona brunssilla ja Eikka sai meiltä reissusta tuliaiseksi tuon pehmohampurilaisen.

Piken kanssahan on ollut lenkillä isoja haasteita ohi ajavien autojen kanssa ja olen remmiriehumisesta täällä toisinaan maininnutkin (tarinaa asiasta löytyy mm. tästä postauksesta). Nyt hankin Jenkeistä eläinkaupasta koulutussuihkeen, jota päätettiin testata viime viikolla. Ette ehkä usko, mutta tuo suihke toimi ihan kerrasta (iltalenkillä käytin suihketta kaksi suihkaisua) ja sen jälkeen autoille huutamista ja riehumista ei ole enää tapahtunut! Olisipa joku tutustuttanut minut tuohon suihkeeseen jo 1,5 vuotta sitten, kun Pirkko tuli meille. Ja mainittakoon siis, että olemme yrittäneet ennen tätä ties mitä keinoja tuon riehumisen taltuttamiseksi, mutta turhaan. Toivotaan, että tämä suihkeen rauhoitus on pysyvää, eikä vaikutus lopu jossain vaiheessa.

Viime viikolla tein paria työläämpää työprojektia kotoa käsin ja torstain ja perjantain vietin taas pressitapahtumien ja töiden merkeissä Helsingissä. Olin myös Pepin luona yötä tuon torstaista perjantaihin välisen yön ja perjantaina piipahdin katsomassa aamupäivästä tehdystä leikkauksesta toipuvaa Peppiä illalla Jorvissa. Jorvipyörähdyksen jälkeen mentiin Matin kanssa Isoon Omenaan leffaan katsomaan The Hustle, joka oli minusta oikein hauska ja ihan hyvä leffa. Lauantaina Peppi tuli meille toipumaan ja syötiin tortilloja ja illasta katsottiin tietty Euroviisuja. Blogikin oli teknisistä syistä johtuen alhaalla koko viime viikonlopun ja vasta maanantaina saatiin blogi takaisin linjoille. Peppi viihtyi meillä Veikkolan lepokodissa tiistaiaamuun saakka ja lähdettiin kahdestaan bussilla Helsinkiin. Minulla oli muutama tapaaminen sovittuna tiistaille ja sitten kävin kahvittelemassa ja vähän kiertelemässä kauppoja Joannan kanssa.

Eilen ja tänään olen taas tehnyt hommia kotoa käsin ja eilen illalla tehtiin myös pihahommia mm. nurmikkoa ajaen ja lannoittaen. Huomenna sitten taas aamupäivästä verikokeisiin ja sen jälkeen Helsinkiin päiväksi. Viikonlopulle ei onneksi ole mitään sen suurempaa ohjelmaa, paitsi toki kisakatsomoa jääkiekon mm-kisojen tiimoilta, kun Suomi kaataa kohta Ruotsin ja etenee finaaliin saakka. 😇 Suomen lätkäpelejä on tullut siis katsottua taas ahkerasti, ainoastaan tuo tiistain Saksa-peli jäi näkemättä haastavan aikansa vuoksi. Sanotaanko näin, että luotto Leijoniin tämän illan osalta on kova! Ensi viikolla onkin sitten meikäläisen (ja Piken) synttäriviikko ja ohjelmassa on mm. Gods of rap-keikka maanantaina yms. mukavaa! 😍 Palataan taas!

2+