Kaupallinen yhteistyö Hurma & Suomen Blogimedia
Viime Kuopion reissulla tuli testattua perheen kanssa myös yksi Kuopion suhteellisen uusista ravintoloista, nimittäin torin laidalta löytyvä Hurma. Sain kutsun Hurman herkkujen äärelle viettämään perjantai-iltaa koko perheen voimin ja siskoani ja hänen miestään lukuunottamatta päästiin kerrankin koko porukka paikalle. Juhlistettiin siis isänpäivää hieman etukäteen hyvän ruoan ja perheen yhdessäolon merkeissä.
Hurma sijaitsee ihan Kuopion keskustassa, entisissä Kauppahallin kellaritiloissa, jonka rouheat tiiliseinät ja holvikaaret pääsevät loistavasti oikeuksiinsa hämyisenä ja urbaanina ravintolamiljöönä. Hurmassa tarjoillaan päivällä lounasta, illalla listalta illallista ja voipa paikkaan poiketa myös vaikka ihan vaan drinkeille ja iltaa istumaan. Ravintolasta löytyy useita erillisiä huoneita, joissa saavuttaa kivan intiimin tunnelman, mutta joihin mahtuu tarvittaessa isompikin seurue. Suosittelen ehdottomasti pöytävarauksen tekemistä varsinkin isommalle porukalle ja etenkin viikonloppuilloille. Hauska yhteensattuma muuten oli, että juuri tässä Hurman paikalla ennen sijainneessa Rustik-ravintolassa ollaan edellisen kerran illallistettu koko perheen kesken pitkän kaavan mukaan tuossa pari vuotta sitten. Sittemmin perheemme on kasvanut yhdellä jäsenellä, joka tuntui olevan myös kovasti fiiliksissä Hurmasta.
Hurmassa parasta meidän kaikkien mielestä oli ehdottomasti ruoka, josta riitti muisteltavaa koko viikonlopulle. Hurman ruoka on kasvispainotteista etnisellä twistillä, joten vaikutteita on poimittu useista eri ruokakulttuureista. Annoksissa käytetään paljon yrttejä ja mausteita ja annoksia voi myös hyvin jakaa isomman seurueen kesken. Makumatkalle pääsee näppärästi suoraan Kuopiosta Hurman annosten kautta ainakin Välimerelle, Pohjois-Afrikkaan ja Aasiaan. Loistavien makuelämysten lisäksi kokonaisuudessa on panostettu erityisesti visuaalisuuteen, joten niin ikään paikan cocktailit ovat todella hurmaavia ja niitä saa toivottua tarvittaessa myös alkoholittomana. Me tilattiin listalta alkuun jaettavia alkupaloja ja lisäksi jokaiselle oma pääruoka, jälkiruokia tietenkään unohtamatta.
Hurman lista uudistui juuri viime viikolla, mutta esimerkiksi minulta kielen mukanaan vienyt Chicken Fest-annos jatkaa onneksi myös uudella listalla. Kauniit ja superherkulliset jälkiruoat keräsivät meidän porukalta myös kovasti kiitosta ja uutta jälkiruokalistaa vilkaistessani on ilmeisesti tehtävä paluu Hurmaan jo pian uudelleen! Tuo uudistunut ruokalista on kuulemma (jos vaan mitenkään mahdollista) vieläkin edeltäjäänsä parempi, joten mahtavia makuelämyksiä Hurmassa on luvassa myös uuden listan myötä.
TAIKASANALLA ’HURMAANNU’ SAAT 10% ALENNUKSEN HURMASTA VUODEN 2018 LOPPUUN SAAKKA!
HURMA
KAUPPAKATU 45
70110 KUOPIO
varaa pöytä TÄSTÄ