Bette Box Tammikuu 2017

Bette Box Tammikuu 2017 DSC_0350

Olen ollut alusta saakka LivBoxin tilaaja ja tehnyt erilaisia yhteistöitäkin useampaan otteeseen kyseisen kauneuslaatikon tiimoilta. Vuoden vaihteessa LivBox koki uudistuksen ja kulkee nykyään nimellä Bette Box. Sain ensimmäisen Bette Boxini tammikuun alussa, mutta häämatkahässäköiden vuoksi ehdin perehtymään sisältöön tarkemmin vasta nyt. Bette Boxin toimintalogiikkahan jatkaa samalla tyylillä, kuten edeltäjänsä, eli ennakkoon tilattu yllätyslaatikko kosmetiikkaa putkahtaa kerran kuussa postilaatikkoon (eli minun tapauksessani pakettiautomaattiin).

Bette Box Tammikuu 2017 DSC_0353

Ihka ensimmäisen, eli tammikuun Bette Boxin sisältö oli erittäin laadukas. Boksistani paljastui Lumenen Lähde tasapainottava 24H kasvogeeli (jonka sisko jo omi itselleen käyttöön), TRESemmé Max The Volume -hiusvaahto, Maybellinen uusi New York Falsies Push Up Angel-maskara, Evo-merkin Root Canal tyvisuihke ja Manna Kadarin poskipuna (minulla sävy Paradise Blush). Meikit odottelevat vielä testaustaan (irrotin juuri loput ripsenpidennyksenikin, eli pääsen myös testaamaan ripsaria, jee!), mutta koska loistavaksi todettu Evo:n tyvisuihke minulta löytyy jo täysikokoisena, pääsi tämä matkakoko mukaan häämatkalle. Suihkin tätä aina pesun jälkeen kosteaan hiukseen, etenkin tyveen ja se antaa kivasti volyymia muuten aina päätä myöten olevaan kuontaloni. TRESemmén Max The Volume puolestaan pääsee käyttöön minulla heti kun se Root Canalin täysikokoinen suihke loppuu.

Bette Box Tammikuu 2017 DSC_0368

Kuulin huhuja, että helmikuun Bette Boxit ovat melkein myyty  jo loppuun, eli mikäli mielit päästä kurkkaamaan helmikuussa Bette Boxiin, kannattaa tilaus laittaa menemään pikemmiten. Taidan itse tilata tämän lahjaksi taas kummitytölleni (terkkuja vaan sinne, jos luet!♡).

Toivon pitkää ikää ja laadukasta sisältöä Bette Boxille!

Bette Box blogin kautta saatu.

Unelma Itsestä-valmennus (+alekoodi)

Yhteistyössä Unelma Itsestä-valmennus

Unelma itsesta valmennus Unelma itsesta valmennus kokemuksia DSC_0438Unelma itsesta valmennus kokemuksia DSC_0431

Sain viime vuoden puolella sähköpostia, jossa minua pyydettiin mukaan nyt tammikuun lopulla alkavaan neljä kuukautta kestävään Unelma Itsestä Online-valmennukseen. Valmennus on minulle jo jossain määrin ennestään tuttu, olen seurannut muutamistakin eri blogeista vuosien mittaan juttuja valmennuksesta ja ikuisena unelmoijana ja jossain vaiheessa huomaamattani unelmoinnin tärkeyden unohtaneena päätin hetken asiaa pohdittuani lähteä mukaan.

Viime vuosi oli minulle rankka ja tänä vuonna pyrin pyhittämään yhä enemmän aikaa omalle hyvinvoinnilleni, kuuluipa siihen sitten rentoutuminen, terveellinen ruoka kuin liikuntakin. Se on uuden vuoden lupaukseni itselleni. Tuoreen vaimouden kynnyksellä haluan pitää itsestäni yhä enemmän huolta. Nukkua hyvin ja tarpeeksi, syödä terveellisesti (herkkuja kuitenkaan unohtamatta) ja liikkua taas arjessa sopivasti. Haluan olla kaikille mukavempi ja töissäni tehokkaampi, pitäen kuitenkin stressitasot kurissa. Jaksaa tänä vuonna kokonaisvaltaisesti paremmin. Juoda enemmän vettä ja joogata ainakin kerran viikossa.

Unelma Itsestä-valmennus lupaa valmentaa sinut elämään täyttä elämää, sekä saavuttamaan tavoitteet liikunnan, ravinnon ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin suhteen. Valmennus antaa työkaluja saada elämästä yhä enemmän irti. Apuna matkalla kulkee Unelma Itsestä-työkirja ja ryhmä, jonka kanssa edetään viikko kerrallaan jokainen omia tavoitteitaan ja omaa oloaan kuunnellen. Valmennus pitää sisällään treeni- ja ruokailusuunnitelmat, joita voi käyttää oman matkan tukena. Tärkeintä on tahto voida kokonaisvaltaisesti paremmin. En ole vielä asettanut itselleni varsinaisia konkreettisia tavoitteita, mutta lupaan raportoida täällä blogissa kerran kuussa matkastani kohti parempaa minua. En malta odottaa valmennuksen alkamista, ensi viikolla se vihdoin starttaa!

Koodilla PlusMimmi20 saat 20% alennusta Unelma Itsestä Online-valmennuksesta. Tulethan mukaan! Seuraava valmennus alkaa ensi maanantaina 23.1.2017 ja koodi on voimassa siihen saakka.

Unelma Itsestä-valmennus blogin kautta saatu.