OOTD – Floral & Jeans

Siitä vähän keväistä kukkaprinttiä maanantaihin, vaikka kyseessä onkin jo viime perjantain lookki, kun kävelin meiltä reilun parin kilsan matkan Veikkolan keskustaan asioille lumisateessa ja keväästä ei ollut kyllä tietoakaan. Meinasin myöhemmin vielä jäätyä, kun napattiin nämä kuvat meidän takapihalla ja pakkasviima oli melkoinen. Tuo kuvan paita ja pari muuta vaatekappaletta odottelivat minua tosiaan postissa, kun vihdoin viime viikolla selvisin hakemaan jo jokunen aika sitten postiin saapuneen mysteeripaketin. Paketti osoittautui siis Zizzin lähettämäksi ylläripaketiksi ja ihastuin tuohon paketin valkoiseen kukkapaitaan heti, niin keväinen! Paidan lisäksi päällä olivat niin ikään Zizzin lempparifarkut ja Lontoon reissulta ostamani Addun lenkkarit.

Ja sitten tyyliasioista muihin juttuihin. Täällä on penkkiurheiltu oikein urakalla viime aikoina Lahden kisoja tuijotellen ja suuntaan itsekin torstaina päiväksi Lahteen (jee!). Pientä (tai vähän suurempaakin) raivoa ja turhautumista koettiin kotikatsomossa mm. sunnuntaisen parisprintin osalta ja veikkaanpa, että en ollut ainut. Luulin jo, etten ehdi itse paikan päälle kisoihin, mutta sainkin järjestettyä niin, että pääsen todistamaan Tähtien Torstaita ihan Lahesta käsin. Lahdesta jatketaankin sitten illalla suoraan Savoon viikonlopuksi ja lauantaina ohjelmassa on mm. Kalpan peli! Ei ollakaan tällä kaudella ehditty kertaakaan katsomaan Kalpan pelaamista. On täällä onneksi ehditty penkkiurheilun lisäksi viime viikolla ihan itsekin urheilemaan, nimittäin sekä alkuviikosta salille, että lauantaina juoksemaan Nummelan Harjun portaita, jonka takia mulla pohkeet on edelleen arkana. Myös ruokailut on saatu taas lievästi sanottuna kaoottisen alkuvuoden jälkeen takaisin kuosiin ja hyvä niin. Oma osansa tälle ryhtiliikkeelle on ollut Unelma Itsestä-valmennuksella, jonka ensimmäisestä kuukaudesta täytynee kirjoitella pian kuulumisia teille.

Tämä kuukausi on kieltämättä hujahtanut ohi taas ihan hirvittävää vauhtia ja blogimotivaatiokin on huidellut jossain muualla kuin tässä osoitteessa. Blogin lisäksi koko some on osaltani jäänyt vähemmälle huomiolle tässä kuussa, taisin mm. olla juuri yli viikon päivittämättä Instagramiani. Ei vaan jotenkaan ole huvittanut. Töiden osalta on ollut rennompi kausi ja kävin viime viikollakin vain yhtenä päivänä Helsingissä, joten olen ehtinyt olemaan kotona enemmän kuin pitkään aikaan ja se on ollut oikeastaan tosi virkistävää. Olen ehtinyt hoitamaan myös monia rästiin jääneitä juttuja pois alta ja tänään pistäydyin heti aamusta vihdoin siinä pitkään roikkuneessa verikokeessakin (varasin ajan tosin jo monta viikkoa sitten, mutta en vaan saanut aamuaikaa aiemmin). Minulta otettiin taas siis vuotuiset kilpirauhaskokeet ja testataanpa tällä kertaa myös mm. keliakia ja rauta-arvot. Testien tuloksia siis odotellessa. En usko, että keliakiaa minulta löytyy, mutta hyvähän sekin on testata. Mutta nyt iltapalalle ja iltatoimiin. Kuullaan taas!

Paita – Shirt Zizzi (L) // Farkut – Jeans Zizzi (50) // Sneakers Adidas ZX Flux (US9,5)

Zizzi Spring 2017 DSC_0307Zizzi Spring 2017 DSC_0309 Zizzi Spring 2017 DSC_0310

Paita ja farkut blogin kautta saatu.

0

NOLOA

Polka Dots-blogin Jonna oli julkaissut oman Noloa!-postauksensa jokunen viikko sitten ja repeilin muutamille kohdille huolella ääneen. Oli pakko kopioida idea ja tehdä samanlainen. Näitä noloja hetkiä on oikeesti aika hankala äkkiseltään muistaa, eli olen keräillyt näitä jo useamman viikon ajan puhelimeni muistiin.

nolotti

SILLOIN NOLOTTI…

Kun vein lapsena karkkipussin kerhoon ja siellä luultiin, että on minun syntymäpäivä. En vaivautunut korjaamaan asiaa…

Kun kirjoitin pari viikkoa sitten pankkivirkailijan edessä pätevänä uuden nimmarini maksukortin magneettijuovaan…

Kun haettiin Matin kanssa pari vuotta sitten naapurimme äitiyspakkausta postista ja tutuksi tullut postitäti ehti jo innostua…

Kun lähetin (nykyään entiselle) personal trainerilleni kuvaviestinä kuvan hammastahnatuubista…

Kun Primarkin kassalla Lontoossa iski yhtäkkiä aivan totaalinen blackout pankkikortin tunnusluvun suhteen…

Kun eräs yhteistyökumppanini luuli, että sukunimeni on Marttula (hän oli vääntänyt tämän jollain ilveellä More To Lovesta)…

Kun liukastuttiin molemmat kaverini kanssa lukion ovella peilikirkkaalle jäätikölle…

Kun ensimmäisenä työpäivänä Stockalla 2007 perehdyttäjä ojensi minulle työvaatteista hameen kokoa 44. Jouduin pyytämään aika monta kokoa isomman ja tyyppi ei uskonut, vaan antoi aina vaan yhden koon isomman ja ihmetteli samalla asiaa ääneen sovituskopin ulkopuolella… 

Kun kirjoitin teininä eräälle kundille tekstiviestiin että myöhästyn tapaamisesta, koska Kakan sillat ovat auki (tarkoitus oli kirjoittaa Kallan sillat)…

Kun entisessä työpaikassani The Body Shopilla 2010 eräs asiakas halusi maksaa ostoksensa välttämättä passilla (ei onnistunut, mutta luulin koko pitkään kestäneen tilanteen ajan olevani piilokamerassa)…

Kun varastin vahingossa kaupasta yläasteella Puffet-jäätelön anorakin taskussa…

Kun mekkoni oli revennyt pikkujouluissa ja huomasin tämän tietysti vasta jälkikäteen…

Kun unohdin lukiossa ottaa koulun ruokalassa lautasen ja lapoin makaroonilaatikkoa suoraan tarjottimelle…

Kun ihmeteltiin miksi viereisestä autosta otettiin meistä kuva ja tajuttiin vasta myöhemmin, että takkini helma roikkui koko ajomatkan oven välistä ulkona…

Kun hajotin terassikalustetuolin eräässä pressitilaisuudessa…

Kun jäin ala-asteella kaverin synttäreillä jumiin vessaan…

Kun Kuopion torilla tivolissa istuskellessa uutuusmehujää oli sulanut ja valunut kotelonsa toisesta päästä paidalleni…

Kun aikoinaan oltiinkin viikko etuajassa paikalla eräässä tärkeässä palaverissa…

Kun musiikkileirin opettaja luuli koko parin viikon leirin ajan etunimeni olevan muu, kuin mitä se todellisuudessa on…

Kun tukin InterCity-junan vessan ja jouduin sanomaan jonossa seuraavalle, että wc on jostain syystä epäkunnossa…

Kun huitaisin Alkossa vappuaattona 2003 kauppakassilla alahyllyltä jonkun arvokkaan konjakkipullon lattialle ja se meni tuhannen pirstaleiksi…

Kun tartuin takkini taskusta palaverista lähtiessä ovenkahvaan ja tasku ratkesi äänekkäästi…

Kun hyppäsin keskellä yötä ulos junasta Pasilan asemalla ja samalla kädessäni ollut Mäkkärin take away-ateria levisi ympäriinsä laiturille…

Kun heitin ekalla luokalla vahingossa erästä kutosluokkalaista poikaa pesäpallopelissä mailalla polveen ja hän alkoi itkemään… 

Kun vakkari salasanani paljastui Matille…

Kun julkaisenkin vahingossa postauksen luonnoksen tallentamisen sijaan kesken sen kirjoittamisen…

Kun marssittiin ystävän kanssa naistenklinikalle 2003 ja virkailija luuli aulassa, että oltiin tultu synnyttämään ja meidät ohjattiin samantien synnyttäjien kerrokseen…

0