OOTD – Ruusuja Riiassa

Arvatkaapa vaan, kuka heräsi tänä aamuna aivan tukossa. Jep, tämä tyyppi, jonka pitäisi istua ylihuomenna lentokoneessa matkalla kohti New Yorkia! Lauantaisen KalPan voitokkaan pelin jälkeen kurkussa tuntui pientä kaktuksen tynkää, mutta arvelin sen johtuvan suhteellisen intensiivisestä parin tunnin huutamisesta. Matti flunssaili/poti allergiaoireita mökillä pääsiäisen pyhien yli ja ilmeisesti minä en selvinnyt ilman omaa vilustumistani. Olen siis tänään lepäillyt kotona kiltisti koko päivän ja äsken tein täsmäiskun Veikkolan apteekkiin ja nyt käytössä ovat sinkkisuihkeet ja muut flunssankarkotuskeinot. Pitäkäähän peukkuja, että tauti taittuu ennen lähtöä, ei nimittäin huvittaisi yhtään päivää NYCissä käyttää sairasteluun.

Kelpaahan tässä KalPan kultajahtia tv:stä katsellessa sohvalla lepäillä ja siemailla hunajasitruunainkiväärijuomaa. Alla oleva asu tosin ei ole tältä päivältä, vaan Riian reissulta, jossa päällä oli jokunen aika sitten Monkista hankkimani ruusumekko. Mätsäsi kieltämättä aika kivasti tuohon vaaleanpunaiseen kuontalooni ja tuohon kuvien vihreään jakkuun. Mutta nyt jänskättämään ekan finaalipelin tulosta. Taitaa tämä olla ainut peli, jonka pääsen reissuni takia näkemään, ellei sitten tässäkin tulla näkemään legendaarinen game seven.

Mekko – Dress Monki (L) // Jakku – Jacket Zizzi (XL) // Sukkikset – Tights Zizzi (50) // Sneakers Adidas ZX Flux (US9,5) // Kassi – Bag R&H
Asukuvat Riika DSC_0380 Asukuvat Riika DSC_0381

Jakku blogin kautta saatu.

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa ja Bloglovin’issa

0

Zizzi Sello

Kaupallinen yhteistyö ZizziZizzi Sello DSC_0469Zizzi Sello DSC_0362Zizzi Sello DSC_0385 Zizzi Sello DSC_0364Zizzi Sello DSC_0473 Zizzi Sello DSC_0368Zizzi Sello DSC_0470 Zizzi Sello DSC_0373

Sellon uunituore Zizzi-myymälä avautui tänään klo 9.00, mutta minäpä pääsin kurkkaamaan liikkeeseen jo eilen illalla! Liikkeessä oli vielä illalla täysi järjestelytohina päällä, kun viimeisiä eriä vaatteita höyryteltiin myyntikuntoon ja myymälää viimeisteltiin tämän päivän avajaisia varten. Sellon Zizzi on ensimmäinen liike Suomessa tällä uudella konseptilla, uudenlaiseen myymälään on mm. tuotu lisää selkeyttä ja raikkautta vaaleilla myymäläkalusteilla. Sellon kompaktin kokoiseen liiketilaan onkin saatu mahtumaan reippaanlaisesti tuotteita (kuulemma yhtä paljon kuin Jumbon Zizzissä), joten varmasti jokainen plussakokoinen löytää joukosta itselleen sopivaa puettavaa. Zizzin myymälä sijaitsee Sellon toisessa kerroksessa, Toritasolla, muotiliikkeiden keskittymässä, Kookengän ja Lindexin välissä. Avajaisten ajan myymälässä on loistavia Grand Opening-tarjouksia (joitain hintoja voikin bongata kuvista) ja hinnat ovat voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää! Liike on avoinna myös pääsiäisenä, kannattaa katsastaa tarkemmat aukioloajat täältä.

Minä sovittelin eilen suurehkon satsin minulle mieleisiä vaatteita, joista löytyi useampikin ihanuus. Pari mekkoa oli pakko napata jo valikoimasta matkaan… Minä ainakin olen tästä Sellon Zizzi-myymälästä aidosti innoissaan, onhan tämä tästä lähtien minua lähimpänä oleva Zizzin liike, jonne hurauttaa meiltä parissakymmenessä minuutissa!

ZIZZI SELLO
Kauppakeskus Sello 2 krs,
Leppävaarankatu 3-9, Espoo
Zizzi Sello Facebookissa

Ps. Muistutuksena vielä, minä olen paikalla Zizzi Sellon avajaishumussa tänään klo 17-19 ja jelppailen mielelläni, mikäli kaipaat apuja esim. juhlapukeutumiseen kevään juhliin tai vaikkapa ihan töihin tai arkeen! Nähdään siis tänään illalla Sellossa! ♡

0