OOTD – Neulekimonossa

Laitetaanpas tähän väliin taas vähän asukuvia, tosin ei tältä päivältä vaan jo jokusen viikon takaa. Hurautin nimittäin yhtenä syksyisenä päivänä treffaamaan ystävääni Elsaa Itikseen sushin ja kahvittelun merkeissä ja samalla otettiin sitten ehkä Suomen ruuhkaisimmassa paikassa, eli Itäkeskuksen metron vieressä, nämä asukuvat. Oli kyllä harvassa kuvat, joissa ei ollut mukana vähintään kaksi muuta ihmistä lisäkseni, mutta menköön! Nämä asukuvailuhetket ovat välillä varmasti ulkopuolisille varsin viihdyttävää katsottavaa, jokainen voi lisäksi itse miettiä kuinka luontevalta tuntuu pönöttää kameran edessä, kun vierestä pyyhältää ohi minuutin välein bussilastillinen tyyppejä metroon…

Minulla oli tuona päivänä päällä  Zizzin neulekimono, jonka sain samaisella Jumbo-visiitilläni kuin sen uuden syystakkinikin. Otin kimonosta koon XL, koska koko L oli juuri tuosta väristä loppu. Minulta kysytään usein apuja Zizzin ja muidenkin plussakokojen kanssa ja olen useampaan otteeseen todennut minulta löytyvän Zizzin vaatteita kokohaarukassa M-XL, joten sitä kokolappua ei kannata ihan kamalasti tuijotella, vaan sovitella rohkeasti eri kokoja. Nettikaupoista ostellessa kannattaa myös mittailla sitä omaa vartaloa (tai vaikka jotain sopivaa vaatekappaletta) ja verrata usein sivuilta löytyvään kokotaulukkoon. Tietysti omat haasteensa tuovat erilaiset mallit, luonnollisesti malliltaan löysä mekko voi mahtua isommankin ihmisen päälle, eri asia taas on onko mekon tarkoitettu olevan päällä minkä näköinen. Tämä neule esim. olisi varmasti mahtunut minulle kaikissa tarjolla olevissa koissa, mutta päädyin silti ottamaan tästä sen reilumman koon, ihan vaan koska se tuntuu minusta itsestäni mukavemmalta.

Neule – Cardigan Zizzi (XL) // Hame – Skirt Zizzi (L) // T-paita – T-shirt Violeta by Mango (XXL) // Sukkikset – Tights Zizzi (50) // Reppu – Gymbag Adidas // Sneakers Adidas (US9)Zizzi asu Itiksessa PlusMimmi DSC_0123Zizzi asu Itiksessa PlusMimmi DSC_0137 Zizzi asu Itiksessa PlusMimmi DSC_0128 Zizzi asu Itiksessa PlusMimmi DSC_0146

Hame ja neule blogin kautta saatu.

OOTD – R+ ulkoiluvaatteissa (+ALEKOODI!)

Kaupallisessa yhteistyössä Raiski

Kuten edellisessä Raiski-postauksessani lupailin, asukuvia Raiskin plussakokoisista ulkoiluvarusteista on luvassa koko loppuvuoden ajan. Tässä niistä ensimmäiset, eli asu, joka sopii mainiosti syksyiseen ulkoiluun.

Ainakin omassa pukeutumisessani näin syksyisin kerrokset ovat kaiken a ja o, sillä valitsin tähän asuun kaikista alimmaiseksi hengittävän Active Dry materiaalia olevan 3/4 hihaisen Polk R+ -paidan, joka toimii loistavasti vaikka myös salilla. Moni käsivarsiaan kammoksuva löytääkin varmasti tästä paidasta kaverin sekä ulkoiluun, että kuntosalille. Pidän kovasti tämän paidan mallista, se on sopivan pitkä, mutta se saisi omaan makuuni olla hippasen paksumpaa materiaalia. Paidan päälle kaipasin neuletta ja valikoinkin mallistosta Monica R+ neuleen. Vaikka neule onkin suurimmaksi osaksi tekokuituja vaikuttaa se silti lämpöiseltä ja juuri passelilta toppaamattoman takin alle. Takkina puolestaan tällä kertaa Roseway R+ ja tällä kertaa musta väri (tarjolla myös violetti). Raiskin takit ovat olleet omia suosikkejani ulkoilussa juuri teknisten materiaaliensa ansiosta ja tämäkin DrymaxX® -materiaalista valmistettu veden- ja tuulenpitävä takki teipattuine saumoineen ei vaikuta kyllä yhtään edeltäjiään huonommalta. Tässä takissahan ei ole minkäänlaista toppausta, joten kerrokset ovat todellakin jo tässä vaiheessa syksyä tarpeen. Pidän myös siitä, että Raiskin takeissa on yleensä huolehdittu myös heijastimista ja logot ja muut printtiyksityiskohdat on painettu takkiin valmiiksi heijastavin printein. Kaikista takeista ja muistakin tuotteista löytyy myös tarkat mitat täältä, eli niitä kannattaa omaa kokoa vertaillessa mallata.

Housuina kuvissa on minulla Popham R+ -housut, joissa ihastuin tähän kuosiin kovasti. Minulta löytyy nämä itse asiassa myös mustana ja niitä olenkin käyttänyt aktiivisesti jo koko kesän ajan. Tänä syksynä bongasin Raiskilta ekaa kertaa myös kumisaappaita ja jalasta löytyykin Raiskin omat Emlyn saappaat, joista meloonin punaiset nostin esille jo edellisessä postauksessa. Otin näistä oman kokoni (40) ja mielestäni saappaat ovat melko pientä kokoa, joten tämä kannattaa huomioida kokoa valitessa. Saappaat ovat muuten jalassa tosi hyvän tuntuiset ja tämä kumisaapasmalli käy minusta hyvin myös kaupunkiin sateisemmille keleille. Lisäksi asusta löytyy Feo-hanskat, jotka olen ottanut joka iltaisille koiralenkeille vakituiseen käyttöön. Tällä asulla tullaan siis menemään ulkoilut vielä muutaman viikon ajan ennenkuin on siirryttävä lämpimämpiin varusteisiin!

Sain teille jaettavaksi myös alekoodin Raiskin verkkokauppaan, eli koodilla R20PLUS saatte 20% alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista sunnuntaihin 30.10. saakka!

Paita – Shirt Raiski R+ (52) // Neule – Cardigan Raiski R+ (52/54) // Takki – Jacket Raiski R+ (52) // Housut – Pants Raiski R+ (52) // Kumisaappaat – Boots Raiski (40) Raiski PlusMimmi plussamallisto syksy 2016 DSC_0311 Raiski PlusMimmi plussamallisto syksy 2016 DSC_0327 Raiski PlusMimmi plussamallisto syksy 2016 DSC_0338 Raiski PlusMimmi plussamallisto syksy 2016 DSC_0359 Raiski PlusMimmi plussamallisto syksy 2016 DSC_0373Raiski PlusMimmi plussamallisto syksy 2016 DSC_0427 Raiski PlusMimmi plussamallisto syksy 2016 DSC_0380

Koko asu blogin kautta saatu.

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa ja Bloglovin’issa