Niken plussakokoiset urheiluvaatteet!

Huomasin eilen, että Zalandon plussapuolelle oli tullut vihdoin myyntiin Niken urheiluvaatteiden XL-mallisto. Itse en ole tällä hetkellä missään nimessä uusia salikamppeita vailla, mutta pidän ehdottomasti nämä oikein kivan näköiset Niken plussat mielessä jatkoa ajatellen. Näistä Zalandolla myynnissä tällä hetkellä olevista minua puhuttelisivat etenkin nuo tänä keväänä parhaillaan todella trendikkäät vaaleanpunaiset paidat ja nuo kollaasin harmaa-mustakuvioidut housut.

Koot näissä menevät siis 1XL-3XL ja Zalandon sivuilla tuon 3XL koon väitetään olevan jopa EU 60/62 koko! Pitäisi melkein päästä sovittelemaan mallistoa ja toteamaan tuo kyllä ihan itse, koska veikkaanpa, että ihan niin suurista koista ei ole lopulta valitettavasti kyse, tai mallisto on muuten sitten melko pientä mitoitusta, kuten välillä näillä urheilumerkeillä tuppaa olemaan. Erittäin hienoa toki olisi, jos Nike olisi satsannut tähän plussamallistoon oikein kunnolla ja tarjolla olisi myös aidosti kokoa 60/62 olevia salivaatteita, sillä käsittääkseni tuossa koossa on sopivien urheilukamojen löytäminen jo todella hankalaa, ellei jopa mahdotonta, kun monissa mallistoissa suurin koko on korkeintaan se 56.

Eksyin äsken tietysti vähän ihastelemaan myös Niken omille Jenkkisivuille vieläkin kattavampaa Niken plussatarjontaa. Toivottavasti ostajakunta löytää tämän malliston ja päästään nauttimaan tästä pitkään. Toivon myös, että laatu on tuotteissa kohdallaan, hintaa kun joissain näissä on jo aika reippaasti. Minua mietityttää, että onkohan tätä plussaa tarjolla Niken suurimmissa myymälöissä (esim. New York ja Lontoo), jotta pääsisi jossain vaiheessa sovittelemaan, vai vaan ainoastaan netissä, kuten toisinaan plussamallistojen suhteen toimitaan. Kommenttiboksiin voi muuten vinkata, mikäli olet jo kokeillut näitä Niken XL-malliston urheiluvaatteita ja etenkin tuo kokopolitiikka askarruttaa ja kiinnostaa. Eipä kyllä taas voi olla muuta kuin iloinen, että meitä plussanaisiakin vihdoin Nikellä huomioidaan!

Nike Plus urheiluvaatteet

Nike PLUS urheilutoppi valkoinen // Nike PLUS urheiluhousut musta // Nike PLUS vaaleanpunainen pitkähihainen

Nike PLUS harmaa pitkähihainen // Nike PLUS harmaa urheilutoppi

Nike PLUS mustavalkoinen t-paita // Nike PLUS mustaharmaat urheiluhousut // Nike PLUS vaaleanpunainen t-paita

HUOM! Postaus sisältää mainoslinkkejä.

 

OOTD – Vekkihameessa

Terveisiä kotisohvalta Isänmaan puolesta-sarjan parista! Ollaan vietetty taas varsin aktiivista viikonloppua, ensin pe-la yö hotellissa hyvästä ruosta nauttien ja saunassa ja paljussa rentoutuen, lauantaina pakopelistä ulos paeten, Ikeassa asioiden ja Matin synttäreitä pienellä porukalla illalla juhlien (pistäydyttiin jopa Veikkolan paikallisessa!) ja tänään sunnuntaina ohjelmassa on ollut mm. brunssia, koiravalokuvausta ja pulkkamäkeä. Tuossa äsken oli pakko ottaa pienet päiväunet, kun väsytti niin älyttömästi ja nyt parhaillaan odotellaan, että sauna lämpeää ja päästään vielä saunomaan. Sitten joutaakin jo unille ja onkin hyvä aloitella uusi viikko Matinkin taas vuotta vanhempana. Tänä vuonna en tehnytkään Matille kakkua itse, vaan tilailin herran lemppari änärijoukkueen, eli Pittsburgh Penguinsin logolla varustetun kakun täältä Veikkolasta More Cakes-nimisestä paikasta. Tuota vadelma-valkosuklaatäytteellä varustettua kakkua onkin vedetty useampaan otteeseen viikonlopun aikana. Voin suositella kyllä lämpimästi!

Asukuvia ei ole paljon alkuvuodesta blogissa nähty ja se on harmittanut minua kovasti. Napattiin nämä kuvat eilen, kun pakattiin kamat Hotelli Rantapuistosta Vuosaaresta ja hurautettiin kotimatkalla Vantaan Ikeaan peiliostoksille. Ollaan asuttu kohta tässä meidän omakotitalossa vuosi, mutta edelleen täältä puuttuu muutamia olennaisia juttuja, joita on hankittu tänne vähitellen. Nyt saatiin vihdoin oikean kokoinen peili eteiseen ja samalla ovikello ruuvattua omalle paikalleen. No mikäpä kiire toisaalta tässä… Asu on muuten vanhaa tuttua kauraa, lukuunottamatta tuota midimittaista vekkihametta, jonka ostin Lontoon reissulta Primarkista kahdessa eri värissä, harmaana ja persikkaisena. Pliseeratut hameet ovat näyttäneet silmääni tosi raikkailta viime aikoina, joten pari 8 punnan hametta vaatekaappia päivittämään eivät paljon reissubudjettia rokottaneet. Vielä kun tässä pääsee keväämmällä köpöttelemään paljain säärin vekkihelmat liehuen niin ai että!

Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa sinne!

T-paita – T-shirt H&M+ (3xl) // Neule – Cardigan H&M+ (2XL) // Hame – Skirt Primark (UK20) // Leggings New Look Inspire (UK22) // Sneakers Adidas (US9)

vekkihame DSC_0209 vekkihame DSC_0215 vekkihame DSC_0234