JYKÄ 5 VUOTTA!

5-vuotias Jykä

♥ Rakastaa naudan paistettua jauhelihaa, toinen kiipeilee seiniä pitkin haistaessaan tuon herkun ja saakin maistiaiset aina kun meillä tehdään jauheliharuokaa.

♥ Ei koskaan hauku muille koirille esim. lenkillä.

♥ On laiskistunut viime vuosina aika tavalla.

♥ Herää joka aamu kuudelta pyytämään muroja (viikonloppuna tämä on aika raskasta) ja palaa sen jälkeen takaisin nukkumaan.

♥ Rakastaa meidän uutta sohvaa ja viettääkin siinä n. 50% päivästä.

♥ Osaa aikamoisen määrän erilaisia temppuja.

♥ On todella helposti motivoitavissa herkuilla.

♥ Tulee aina nukkumaan minun reittä vasten, jos istun esim. sohvalla.

♥ Hätääntyy lapsen itkusta esim. tv:ssä.

♥ Tulee todella hyvin toimeen Eikan ja Lakun (vanhempieni koira) kanssa, mutta kolmistaan tämän kolmikon dynamiikka muuttuu aivan täysin.

♥ Rakastaa haistella kosmetiikkatuotteita.

♥ Ei karkaa yksin ollessaan meidän pihalta.

♥ On kotiutunut uuteen taloon niin hyvin, ettei malttaisi lähteä edes ulos.

♥ Rakastaa saunomista ja suihkua.

♥ On todella ilmeikäs.

♥ Ei voi enää sietää meidän vanhaa kämppää.

♥ On nykyään aikamoinen harmaaparta.

♥ Laahaa etutassujaan kävellessään niin, että kynnet aukeavat.

♥ Ei tykkää jostain syystä yhtään jäädä yksin autoon.

♥ Osaa uida, muttei pysy kovin hyvin pinnalla, joten käytössä on yleensä pelastusliivit.

♥ Vihaa sitä kun auto hiljentää vauhtia ja alkaa usein tässä vaiheessa laulamaan rääkymään.

♥ Ei hauku kovinkaan usein ja kun haukkuu haukku on melko vaimea.

♥ Herättää välillä meidät esim. viikonloppuisin ja menee sen jälkeen itse jatkamaan unia.

♥ Ei voi sietää ”MÄRÄ!”-huudahdusta (Matin ja kavereidensa tervehdys), vaan alkaa heti haukkumaan.

♥ On onnistunut saamaan tänä vuonna itseensä jo yhden punkin heti toukokuussa (sitten laitettiin taas liuos niskaan).

♥ Ei jaksaisi millään lähteä aamulenkille ja vitkutteleekin helposti yli puolen päivän ulkoilua, mikäli mahdollista, muttei kuitenkaan malttaisi palata kotiin, kun kerran on kotoa poistunut.

♥ On tullut yhä itsepäisemmäksi vuosi vuodelta ja saattaakin iskeä jarrut päälle esim. lenkillä.

♥ Lempipaikka on eläinlääkäri, siellä saa paljon herkkuja ja rapsutuksia.

♥ On ollut äärimmäisen terveenä koko elämänsä ajan (kopkop).

♥ Ei oikein osaa olla koirapuistossa, vaan seurailee enemmän muita koiria sivummalta ja käy tervehtimässä enimmäkseen ihmisiä.

♥ Tykkää hulluna minun siskosta ja äidistä kuin myös Matin veljestä ja isästä.

♥ Rakastaa aurinkoa ja meneekin aina pötköttelemään aurinkokohtaan, mikäli mahdollista.

♥ Matkustaa mielellään pyörän etukorissa.

♥ Lempipuuhaa on työntää tyynyt alas sohvalta.

♥ Turhautuu, jos joutuu odottelemaan kauan esim. ulos mennessä pukemista yms. ja alkaa haukottelemaan.

♥ Pöllii aina pesupallon, mikäli sattuu sen kodinhoitohuoneesta löytämään.

En voi uskoa, että tämä tyyppi on ilahduttanut meitä jo kohta viiden vuoden ajan! Nämä vuodet hujahtavat ohi kyllä jollain pikakelauksella, sillä vastahan tuo pieni pötky meille tuli (luin juuri ekan Jykä-postauksen More To Lovesta, aww). Eikai se auta kun laittaa taas nakkikakku pöytään ja bileet pystyyn 5-vuotiaan kunniaksi.

Postauksen kuvat Eikan maanantaina juhlituilta 1v synttäreiltä!

Eikka 1v synttarit DSC_0545Eikka 1v synttarit DSC_0517Eikka 1v synttarit DSC_0537 Eikka 1v synttarit DSC_0546Eikka 1v synttarit DSC_0535 Eikka 1v synttarit DSC_0555Eikka 1v synttarit DSC_0578 Eikka 1v synttarit DSC_0562 Eikka 1v synttarit DSC_0602 Eikka 1v synttarit DSC_0615Eikka 1v synttarit DSC_0590

0

OOTD – Paljettimekossa

Zizzi-Ambassador

Oikeassa olin, kun veikkasin pikkujoulujeni pelastajaksi tuota Zizzin paljettimekkoa! Eilen avattiin nimittäin omalta osaltani pikkujoulukausi, kun juhlittiin Bellojen kanssa yhdistetyissä kekkereissä uutta etaria ja pikkujouluja. Toivon salaa, ettei tänä vuonna pikkujouluja ole kovin monia, onhan nuo nimittäin aika rankkoja juhlia. Äsken piti ihan vetäistä 1,5h päikkärit, jotta jaksan vielä illan jalkeilla, heh.

Pitsimekon kaveriksi eilen päälle valikoituivat ronskisti maiharit, koska kyseessä ei todellakaan ollut mikään superjuhlava tilaisuus ja Scarlett&Jo:n samettijakku, jonka sain blogigaalaa varten, mutta joka on ihan äärettömän mukava päällä ja taipuu mainiosti ihan myös arkikäyttöön. Sain mekostani illan aikana paljon kehuja ja asu miellytti kieltämättä omaakin silmää. Tästä mekosta saattaa tulla heittämällä suosikki juhlamekkorepertuaariini.

Tänään olikin sitten aivan normaalisti työpäivä ja äsken olikin laitettava pyykit pesuun ja aloitettava pakkaamaan, sillä huomenna lähdetään New Yorkkiin! Taidan jättää paljettimekon kokonaan pakkaamatta ja keskittyä bailaamisen sijasta nukkumaan pois kaikki univelat, nauttimaan hyvästä ruoasta ja ihanasta New Yorkin fiiliksestä. Tietysti kaikki tämä parhaan äidin seurassa. No jos sitä vähän jotain myös shoppailisi, mutta ennenkaikkea fiilistelisi kaupunkia ja kokisi taas kivoja juttuja ja tutkisi uusia paikkoja vanhoista tutuista mestoista nyt puhumattakaan. Kiva kun tuntee kaupunkia jo jonkin verran, niin aikaa ei kulu turhaan arpomiseen, vaan tietää aika hyvin jo minne kannattaa suunnata ja miten.

Tarkkasilmäisimmät saattavat myös kuvista huomata, että letistä on taas lyhentynyt yksi 15cm pois. Jee! Sain kuin sainkin varattua ajan Simolle ennen reissua ja napsaistiin se huono latva pois. En edes kehtaa tunnustaa, että viime kerrasta on melkein VUOSI! On tämä long bob vaan kiva mitta ja tuo oma väri tuntuu sekin tällä hetkellä tosi hyvältä! 🙂

Jakku – Blazer Scarlett&Jo (UK22) // Mekko – Dress Zizzi (L) // Sukkahousut – Tights Zizzi (52-56) // Kengät – Boots Dr. Martens (US9)
Zizzi Plus size Paljettimekko DSC_0511 Zizzi Plus size Paljettimekko DSC_0521 Zizzi Plus size Paljettimekko DSC_0527

Jakku ja mekko blogin kautta saatu.

0