The Blogettes!

Tänään oli erittäin kuuma ja hikinen päivä, joka vietettiin parin bloggaajan kanssa kuvauksissa Kalasatamassa. Nämä on taas sarjassamme näitä ”en voi nyt kertoa tästä enempää, mutta kuulette heti kun homma on julkista”-kuvauksia, mutta tässä kuitenkin muutamat kuvat tämän päivän sessiosta. Meidän hengailut eivät toki loppuneet tähän vaan jatkuivat tietysti pitkän kaavan kautta ensin Torin lohisalaatilla päättyen Magnumin pop up-kahvilaan Vanhalle, hups! (HUOM! Jos et ole jo käynyt maistamassa omaa tuunattu Magnumia, vielä on tämän kuun loppuun aikaa! Kannattaa jonottaa, se on kyllä sen arvoista!)

Meikäläinen siinä hikoilee jo pelkästään sohvalla istuessa, nice! 😀 Harmi, ettei ollu mitkään uima-allaskuvaukset kyseessä!

Peppikin peruspirtsakkana lähteny!

Ja Saara. Oltiin taas tosi valmistautuneita ja lakkailtiin vielä kynsiä siinä odotellessa… 

Päivän lämpötilan ja soijan määrän vuoksi Sara nimesikin meidät soijasiskoiksi, hikoiltiin nimittäin yhteensä päivän aikana ihan jonkun verran… 

Olihan siellä myös Jenni ja taivaallinen valo 😀

Mulla ja Saaralla on tapana ottaa Terveisiä-kuvia, eli kuva joka on epäimarteleva ja sisältää huudahduksen Terveisiä (tähän valitsemasi emoji)!! ja lähettää niitä toisillemme kuvaviesteinä. Tätä perinnettä on jatkunut nyt yli kaksi vuotta ja mukaan on mahtunut monta huikeaa otosta. No Saara päätti yllättää ja oli ottanut myös kamerallani terveisiä-kuvia myös tuolla kuvauksissa. LOL!

Semmonen päivä meillä. Mitenkäs siellä? Hikoiluttaako? 😉 


Weekend

Perjantai-ilta meni ensin parin tunnin päiväunilla ja myöhemmin nuotiolla yömyöhään porukalla istuskellessa. Siihen päälle olikin sitten hyvä vetäistä 12h yöunet. Mistä tätä unta oikein riittää? 😀

Lauantaina ei jaksettu kammeta itseämme millään kauppaan, joten koottiin iltapiknik-eväät asioista, joita kotoa jo valmiiksi löytyi. Lämppärit on aina hyvä vaihtoehto tässä tilanteessa, yleensä pakastimesta löytyy aina leipää ja kaapeista edes jotain täytteitä.


Piknik-korin pääväri tais tällä reissulla olla vihreä 😀

Iloinen Jykä piknikillä 🙂

Kajarista pauhasi Timi Lexikonin Sinä, minä & musa, jonka ostin iTunesista ja levy päätyikin tehosoittoon heti. Uutena lempparina levyltä ”Siivet auki”-biisi, jossa kehotetaan jahtaamaan niitä omia unelmiaan 🙂

Oli kiva nauttia lämpimästä illasta, hyvästä musasta ja ihan olla vaan.



Sunnuntai meni myös ruokatreffien parissa, kun treffasin illalla entistä luokkalaistani, kämppistäni ja vaihtokamuani, eli ystävääni Suvia Bravuriassa pastan ja elämän suurten kysymysten äärellä. Oon kirjotellut välillä MTL:n puolella ystävyyssuhteista ja siitä, kuinka maailma aina tuntuu vievän mukanaan ne minulle tärkeät ystävät, mutta silti joidenkin kanssa juttu luistaa, vaikka ei olisi nähty vuoteen ja välissä olisi toisinaan ollut monta tuhatta kilometriä. No Suvi on yksi näistä ja suuntaapa nainen taas ulkomaille kohti uusia haasteita, mutta meidän ystävyys se vaan kestää. 🙂 Truly great friends are hard to find, difficult to leave, and impossible to forget – I agree!


Mitenkäs teidän viikonloppu? Kai oli mukavaa, tai edes lepäsitte? 🙂 

Translation: My weekend was lazy but nice. Saturday I went to picnic with my boyfriend and pug and yesterday I met my friend 🙂



Radio, oliivit ja kuvissa näkyvät karkit blogin kautta saatu.