Perjantaipullo (vko 43)

Viikon perjantaipullona tällä viikolla Essie Winter Collection 2014 boksin persikkainen nudekynsilakka Back in the Limo. On nimittäin pysynyt kynsissäni viikon kuin tauti! Näissä Essieissä tuntuu laatu heittelevän, sillä olen kohdannut myös huonosti kynsilläni pysyviä saman merkin lakkoja, mutta tämä yllätti ja positiivisesti. Kyntenihän eivät todellakaan ole missään hyvässä kunnossa, vaan tuntuvat liuskottuvan ja lohkeilevan ärsyttävästi, mutta siltikin tämä lakka jämähti kynsiin ilahduttavan pitkäksi aikaa!

Essie kynsilakka
Essie Back in the Limo

+ Kädet näyttävät heti huolitelluilta
+ Kynnet näyttävät pidemmiltä
+ Pysyy kynsillä tosi hyvin
+ Riittoisa pullo

– Vähän turhan korkea hinta (n.15€)
– Vaatii kaksi kerrosta

Lakka blogin kautta saatu.

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡

Huulipunapettymys!

Täällä blogissa on tullut selväksi viehätykseni Marc Jacobsin tuotteisiin. Niinpä kovasti haikailin myös merkin meikkejenkin perään, kun ne vuosi sitten Jenkeissä Sephoraan myyntiin ilmestyivät. Myöhemmin ne rantautuivat myös Eurooppaan, mutta ekaa kertaa pääsin näpräämään testereitä vasta Pariisissa nyt syyskuussa.

Vaikka mieli olisi tehnyt kahmia mukaan useempikin asia, annoin itselleni luvan ostaa yhden tuotteen. Päädyin tähän huulipunaan.

DSC_0093Ihana ja tyylikäs kotelo, hintaa kolmisen kymppiä. Aika kallista, mutta kuulemma laadusta kannattaa maksaa?

DSC_0094
Sävyksi valikoitui nro 116, Happy Ending.

DSC_0095Itse hylsykin on tyylikäs ja sisältää vielä magneetin, jolloin pysyy myös hyvin kiinni.

DSC_0097DSC_0101Ihanan pinkki sävy!

Huulilla tuote on kuitenkin karvas pettymys. Puna tuntuu liian rasvaiselta ja liukkaalta ja se pyrkii ”valumaan” huulten yli, etenkin suupielistä. En ole koskaan tarvinnut huulipunan kaveriksi huultenrajauskynää, mutta tämä tuntuisi sen vaativan. Puna on jäänyt toistaiseksi tosi vähälle käytölle, vaikka ajattelin siitä tulevan yksi suosikeistani. No, aina ei voi onnistua. Ehkä vika on huulissani, tai sitten vain liian korkeissa odotuksissani. Harmittaa silti, hinnan puolesta kun luulisi punan olevan laadukas, mutta moni muu edullisempi huulipuna pesee tämän mennen tullen. Tämän kanssa tuli tällä kertaa siis not so happy ending

Mihin laadukkaaseen tuotteeseen olet viimeksi pettynyt?

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡