OOTD – Farkkumekko ja pitsikimono

Naputin juuri viimeiset tarjoukset ennen juhannusta liikkeelle ja käännän kohta työmoden OFF-asentoon. Ainakin toivottavasti. Pitäisi vielä kirjoittaa kauppalista ja suunnata sinne missä varmasti muutama muukin Nummelalainen tuskailee tällä hetkellä juhannusostostensa kanssa, eli Cittariin, huh!

Harmittaa aina kovasti, että kiire heijastuu aina ensimmäisenä blogiin, mutta niinhän se taitaa vähän kaikilla mennä. Eilenkin lähdin puoli kasin bussilla aamulla Helsinkiin ja palasin kotiin yhdentoista aikaan illalla. Duunin lisäksi päivään mahtui erään kolmekuisen pikkutytön tervehtimistä ekaa kertaa ja samalla AMK-luokkalaisteni tapaamista ja oli meillä kyllä mukavaa. Välillä on kyllä pakko muistaa elää ”ihan oikeasti”, vaikka tuntuisikin pahalta jättää toisinaan kiireen takia postaamatta.

Nämä asukuvat ovat muistaakseni viime viikolta, no kuitenkin siltä ajalta kun lämpöä oli yli 20 ja minulla päällä uusia vaatteita. ASOSin alekoodin siivittämänä tilasin tovi sitten tuon pitsikimonon ja farkkumekon, joka tosin värjäsi tuota kimonoa päivän aikana siniseksi (ja yhdet valkoiset rintsikat myös, argh), mutta ovat silti ihan lemppareita, vaikka välillä tuntuukin, että päällä olisi päiväpeitto tai pitsiliina! 😀

Kimono ASOS (UK20) // Mekko – Dress NewLook (UK22) // Leggings Piruetti (L) // Slip Ons VANS (9,5)
pitsikimono
pitsikimono2
pitsikimonomimmipitsikimono3
pitsikimono4

Uuden pitsikimonon ja farkkumekon lisäksi olen ihastunut kesän myötä vaaleisiin satiinikynsiin ja ei varmaan epäilystäkään siitä, mitkä kengät ovat tämän hetken käytetyimmät, nuo VANSit sujahtavat nimittäin jalkoihin asun kuin asun kanssa! 🙂

Me lähdetään huomenna juhannuksen viettoon Pepille ja Jukalle, jonne on tulossa useampikin tyyppi (ja koira). Jätän koneen kyllä kokonaan kotiin, mutta eipä sitä tiedä josko lisäilisin kuulumisia taas vaikka puhelimella. Tai jos tästä ihan villiinnyn, saatan ajastaa jonkun postauksen huomiseksi tai viikonlopuksi. Meidän reissuista kun ei ikinä tiedä, viihdytäänkö reissussa yksi yö vai koko viikonloppu! 😀

Mitäs juhannussuunnitelmia teillä on? 🙂

Kengät blogin kautta saatu.

OOTD – Raksavarusteissa

Mainitsinkin jo tuossa viime viikolla orastavasta hajamielisyydestäni ja tosiaan kuten kerroin, viikko sitten maanantaina meinasin missata yhden blogitapahtuman ihan totaalisesti. Kyseessä oli Byggmaxin järkkäämät raksailtamat Espoossa, jonne olin saanut kutsun muutaman muun bloggaajan kanssa.

Meillähän on Matin kanssa täällä kotona koko ajan jos jonkinlaista remonttia meneillään (en ole muuten vieläkään muistanut vilauttaa sitä meidän valmista kylppäriä ja saunaa, hups, vieläkö se edes ketään kiinnostaa?) ja toki haaveissa siintää jossain vaiheessa se lottovoitto omakotitalo. Ilmeisesti meidän touhut ja haaveet on siis noteerattu, sillä siellä meikäläinen napotti istua ihan oikeiden raksabloggaajien kanssa. Oli kyllä hauska kuunnella tarinoita talon rakennuksesta, itselläni (eli meillä) kun moinen on vasta täysin idean tasolla, mutta jos joku päivä tässä vielä… Heh. Meitä bloggaajia oli minun lisäkseni paikalla Musta ovi, Kotina Kivitalo, Aurinkopiha ja Villa Vertikaali, hassua kyllä, että jokainen näistä rakentaa juurikin haaveilemaamme kivitaloa, joten piti kuunnella ihan korva tarkkana vinkkejä raksa-arjen sujuvaan pyörittämiseen.

Koska tosiaan havahduin kotoa koneen äärestä viideltä alkavaan tapahtumaan vain 20min ennen lähtöä, ei aikaa laittautumiselle kovinkaan jäänyt. Ei sillä, tuolla illassahan raksailtiin ihan oikeastikin ja illan aikana kotiinviemisiksi ruuvitietouden lisäksi tarttui mm. itse nikkaroitu halkokori. Oikein pätevien remppavarusteiden virkaa illassa toimittivat siis nämä niin nähdyt luottovaatteeni, joista tuo leomekko alkaa jo ihan oikeasti olla loppuun käytetty. Jostain syystä mekon pinta on niin nukkaantunutta, ettei sitä kehtaa enää kohta ihmisten ilmoilla paljon käyttää, nyyh! Täytynee kokeilla poistaa nukka vielä nukkaleikkurilla, mutta veikkaanpa, että viimeisiä kertoja tätä nähdään päälläni ainakaan missään tapahtumissa.
Byggmax

Mekko – Dress ASOS (UK22)
Leggings Piruetti (L)
Kassi – Bag Marimekko
Takki – Jacket TOP SHOP (42)
Kengät – Shoes VANS (US9,5)

DSC_0006

Täällähän on nähty asukuvia, jotka on otettu mm. IKEAssa, joten nyt oli sitten näköjään Byggmaxin vuoro. Tässä sitä siis ollaan jo tavallaan taas askel lähempänä omakotitaloa, eikö! 😀

Kengät blogin kautta saatu.