Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

CALIFORNIA LOVE

Kuten jo olen muutamaan otteeseen maininnutkin, koittaa huhtikuussa vihdoin meidän seuraava isompi reissu (ja todennäköisesti vuoden 2019 ainut pidempi matka), nimittäin 2,5 viikon loma Jenkeissä. Ostettiin Matin kanssa matkamessutarjouksena olleet Finnairin suorat lennot Los Angelesiin n. 600€ hintaan per nuppi, joka oli laukut hintaan kuuluen todella hyvä hinta. Minähän sanoin viime Los Angelesin reissulla, että lähden tuonne länsirannikolle seuraavan kerran vasta kun tarjolla on suora lentoyhteys, joten kerrassaan mahtavaa että Finnair avaa vihdoin reitin tuonne, niin päästään mekin takaisin Kaliforniaan. Lähdetään matkaan sopivasti juuri ennen pääsiäistä ja palaillaan takaisin vasta 6.5., näin saatiin maksimoitua reissun pituus myös Matin talvilomaviikkoon sopivaksi.

Mehän oltiin kolme viikkoa tuolla suunnilla road tripillä toukokuussa 2013 (mihin tämä aika menee, olisin vannonut tuosta matkasta olevan ehkä kolme tai neljä vuotta, mutta siitä tulee kuluneeksi jo kuusi!) ja silloin ahnehdittiin tuolle ajalle näin jälkeenpäin ajatellen vähän liikaa kaikkea, kun reittimme noudatti kaavaa LA-San Diego-Palm Springs-Las Vegas-Yosemite-San Fransisco-LA. Toisin sanoen esimerkiksi tuo Los Angeles jäi meiltä tutustumatta lähes kokonaan ja kerettiin viettää siellä vain muutama hassu päivä, joiden aikana ei ihan älyttömästi ehtinyt mitään näkemään, varsinkaan kun tuolla jo paikasta toiseen siirtymiseen saa varata ainaisten ruuhkien vuoksi ruhtinaallisesti aikaa. No nyt otetaan sitten ajan kanssa uusiksi ja hyvä niin! Kaikki nuo yllä olevat kuvat siis ovat tuolta edelliseltä reissulta Los Angelesista ja Las Vegasista.

Olen varaillut jo muutamia majoituksiakin meille ja tarkoituksena onkin, että ensin vietetään pari yötä hostellissa Losissa lentokentän tuntumassa (tuo kymmenen tunnin aikaero on äkkiseltään aika jäätävä) ja hengaillaan yksi päivä ihan rauhassa Venice Beachilla ja Santa Monicassa, jonka jälkeen vasta noudetaan auto ja hurautetaan tuo vajaan viiden tunnin ajomatka Las Vegasiin. Tuolla Vegasissahan majoitus on huomattavasti edullisempaa (ja usein myös tasokkaampaa) mitä Losissa ja toiveena onkin nauttia myös Las Vegasin lämmöstä, käydä katsomassa show tai useampi (viimeksi säästettiin tässä), pelailla kasinoilla ja muutenkin vain rentoutua. Niin ja tietysti piipahtaa taas outlet-shoppailemassa. Varasin meille tuonne Las Vegasiin alkuun neljä yötä viiden tähden The Venetian-hotellissa tosi huokeaan hintaan, jonka jälkeen siirrymme seuraavaksi neljäksi yöksi jo edelliseltä reissulta meille tuttuun ja aivan todella edulliseen Stratosphere-hotelliin vähän kauemmas. Viimeiseksi Vegas-yöksi (su-ma) bongasin vielä hyvän hinnan Bellagio-hotelliin, joten päästään kokemaan sekin hotelli samalla reissulla ja yöpymään yksi yö vielä sielläkin.

Ajatuksena on pistäytyä tuon Vegas-viikon aikana myös jossain Las Vegasin lähikohteissa, kuten kansallispuistoissa. Viimeksihän ajeltiin Vegasista päivän reissu Grand Canyonille, joten se on jo meidän osalta nähty, eli jos on muita Las Vegasin lähellä olevia käymisen ja näkemisen/kokemisen arvoisia paikkoja, niin saa vinkata! Sitten maanantaina suunnataan vielä takaisin Los Angelesiin viikoksi ja ohjelmassa on surffausta yms. aktiviteettia lähinnä Matin toiveiden mukaan. Kolme yötä ollaan Huntington Beachin tuntumassa, jonka jälkeen ajatuksena olisi siirtyä muutamaksi yöksi Downtowniin ja siirtyä viimeiseksi yöksi taas lähemmäs lentokenttää, palautella vähitellen myös auto ja alkaa asennoitumaan kotiin paluuseen. Tarkoituksena Losissa on myös viettää päivä Universal Studioilla ihan kierroksella, sillä viimeksi käytiin vaan hengailemassa siellä Universal City Walkilla. ja ehkäpä ohjelmassa on myös korista tai änäriä (riippuen tietysti peliaikatauluista yms.) ja muuta mukavaa. Eiköhän tästäkin tule taas aivan loisto reissu, ainakin kyseessä on omalta osaltani The Reissu 2019! Enää 90 päivää matkaan!!

 

Ps. Apuaaa! Tuli ikävä tuota kuparista tukkaa! Eikä yksin tuon yllä olevan oman kuvani, vaan myös A Star is Born-leffassa Lady Gagalla olleen upean kuparin ansiosta! 🧡 

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM