YKSI kauppareissu. Käytiin äidin kanssa torstaina Kuopiossa Citymarketissa ostoksilla ja onnistuttiin pärjäämään koko juhannus yhden kauppareissun taktiikalla
KAKSI koiraa – Eikka on viettänyt jo alkukesän mökillä, kun siskoni miehineen reissasi Jenkeissä ja vitsi että koirien jälleennäkeminen oli taas iloinen. Nuo veljekset ovat edelleen aivan parhaat yhdessä.
YKSI reissu vesijetin ohjaksissa.
PUOLITOISTA kiloa irtokarkkeja. Parasta on se kun saapuu kahden aikaan yöllä festareilta ja muistaa piilotetut irtokarkit! 😀
YKSI sairaalareissu – siskoni mies onnistui saamaan vedessä wake skate-laudan silmäkulmaansa ja auennut kulma vaati liimauksen (vaihtoehtona oli KOLME tikkiä). Onneksi ei käynyt pahemmin!
SEITSEMÄN uutta kosmetiikkatuotetta testissä. Tuo kuvien kookos&sitruuna-himalajansuolakuorinta on täydellinen ja Skin Republicin kasvonaamiotkin (etenkin tuo vaahtoava) vähintäänkin mielenkiintoisia.
Noin TUHAT ajokilometriä autolla.
KAKSI lettiä, jotka ovat minulla päässä edelleen.
YKSI rehunteko. Ei varsinaisesti osallistuttu, mutta käytiin kyllä katsomassa.
KOLME keikkaa – Tahko Juhannuksessa onnistuttiin näkemään perjantaina kokonaista kolme keikkaa SANNI, JVG ja Mikael Gabriel.
NELJÄ yötä Syvärin sydämessä ja YKSI yö sähköttömällä pikkumökillä pitkästä aikaa.
YKSI Ikea-reissu ja KAKSI uutta mekkohankintaa Kuopion Zizzistä, hupsista.
VIISI lihapullaa. Ei Ikeassa, vaan äidin tekemiä. Parhaita!
70 litraa bensaa vesijettiin.
YKSI raekuuro, YKSI ukkoskuuro ja LIIAN MONTA sadekuuroa.
Varmaan 15 lettua eilen aamupalana.
SEITSEMÄN henkilöä – meidän festariporukka perjantaina.
Noin 100 kukkaa kukkaseppelettä varten.
PUOLITOISTA makkaraa. En ole erityisesti grillimakkaroiden ystävä, mutta se savupekonin makuinen on hyvä!
YKSI pullo kuohuviiniä. Oli joku siskon ostama Suomi 100-kuohari. Ei mikään erikoinen.
YHDEKSÄN JA PUOLI tuntia unta pikkumökillä.
KOLME kertaa saunomista.
YKSI kukkaseppele.
KYMMENEN pihviä (Huom! En syönyt näitä kaikkia yksin.)
VIISI erilaista salaattia. Mansikkahalloumisalaatti edelleen ykkönen!
NOLLA uintikertaa.
KAKSI uutta lipastoa Ikeasta ja niiden kokoaminen.
YKSI tunti – aika joka meillä meni sytyttää pikkumökillä puukiuas tuoreilla (ja hieman kosteilla) puilla…
YKSI mansikkakakku (okei, oli siinä vähän mustikoitakin.)
KUUSI JA PUOLI tuntia. Kotimatka eilen kahden pysähdyksen taktiikalla.
















Oletteko tehneet nyt juhannuksen aikana juhannustaikoja? Minulla tämä juhannus oli ensimmäinen aviossa, joten tarvetta ei tällä kertaa ole ollut keräillä kukkia tyynyn alle tai kirmailla alasti niityllä ja yrittää näin saada tulevaa sulhasta uniin. Sen sijaan olen jo muutaman kuukauden ajan taikonut itselleni terveempiä ja elinvoimaisempia hiuksia. Minulla esiintyy ajoittain rajuakin hiustenlähtöä. Tuntuu, että kun hiustenlähtö on pahimmillaan, hiuksiani löytyy aivan kaikkialta, suihkun lattiakaivo tukkeutuu nopeasti ja harjaan tuntuu jäävän kerralla puolet kuontalosta. Usein hiustenlähtöni syynä on stressi, josta olen kärsinyt noin puoli vuotta aiemmin tai välillä edelleen toisinaan oikutteleva kilpirauhanen. Kun hiuksia lähtee reippaammin, nostattaa jo asia itsessään lisää stressikertoimia ja kierre asian ympärillä on valmis.
Apuna tässä hiusprojektissa on minulla ollut 
Hiuslaatuni on melko hentoinen, mutta jäntevä suomalainen hius, jota on käsitelty (vaalennettu ja värjätty) reippaanlaisesti. Hiusta on paljon ja se asettuu helposti päätä myöten, joten en voi sietää tuotteita, jotka tekevät hiuksistani entistä raskaammat. Tämän seerumin kohdalla ongelmaa ei ole, vaan tuote haihtuu hiuspohjasta nopeasti. Seerumia levitetään siis kerran päivässä muutama tippa pipetillä tai sormin kuiviin hiuksiin haluttuun hoitokohtaan, kammataan hiukset ja annetaan tuotteen haihtua. Valitettavasti tuotteen vaikutukset eivät ole nähtävissä yhtä nopeasti, kuin
