Joulukuun ensimmäinen päivä, joko siellä on joulukalenterit korkattu? Meillä joulukalenterit ovat olleet jo pitkään valmiuksissa keittiön tasolla ja tänä vuonna meillä taitaa kalentereita olla itse asiassa aivan ennätysmäärä…
Jykällä on oma koirien joulukalenteri. Hau Hau Championin kalenteri, joka ostettiin Veikkolan K-supermarketista, pitää sisällään siis koirien herkkuja. Olisin halunnut ostaa Jykälle koirien suklaakalenterin, mutta en ole onnistunut bongaamaan tänä vuonna yhtäkään!
Matille tilasin Ranskasta olutjoulukalenterin yllätykseksi (jonka kyllä paljastin aika pian tilaamisen jälkeen) ja tätä odotettiin kyllä hartaudella. Paras joulukalenteri kuulemma mitä hänellä on koskaan ollut… Joillain tämän toimituksen kanssa on ollut haasteita, mutta meillä kaikki sujui jouhevasti ja kalenteri on napottanut odottamassa joulukuun ensimmäistä jo parisen viikkoa.
Olin suunnitellut hankkivani itselleni täksi jouluksi kosmetiikkajoulukalenterin, mutta L’Oréal ehti ensin ja lahjoitti minulle jo marraskuun alussa tämän kaunokaisen. On muuten ollut hankalaa pitää näpit erossa tästä kosmetiikkatuotteita sisällään pitävästä kuutiosta! Tätä ei ole ilmeisesti ollut myynnissä ollenkaan (tunnustan, yritin googlata sisältöä…), mutta kalenteria on ollut arvonnassa mm. L’Oréalin meikkitaitelijan Suvi Tiilikaisen Facebook-sivuilla. Ymmärtääkseni tämä pitää sisällään täysikokoisia L’Oréalin meikkejä, jee!
Matti osti meille yhteiseksi tämän Kinder-joulukalenterin. Mikäli se joka ensin herää saa avata luukun, saan ehkä tsägällä avata luukkuja ainoastaan viikonloppuisin, jos sitäkään…
Matin vanhemmilta saatiin tämä kuvakalenteri, jonka he olivat löytäneet kirjamessuilta. Jokaisesta luukusta löytyy pieniä tarinoita helsinkiläisen porvariskodin jouluvalmisteluista 1860-luvun alusta ja kuvassa onkin Helsingin keskustan vanhin, vuonna 1818 valmistanut puutalo Kristianinkatu 12:ssa, jossa toimii nykyään museo. Aika ihana!
Ja tänäkin vuonna minun äiti muisti meitä tietysti perinteisillä suklaajoulukalentereilla (kuten joka vuosi).
Aika monta joulukalenteria! No onpahan ainakin mielekkäät 24 päivää edessä! 🙂
Ps. Muistathan minut myös Instagramissa ja Bloglovin’issa ♡
Kosmetiikkajoulukalenteri blogin kautta saatu.
Onpa sulla kiva kalenterit 🙂