Hurahtipa tämä viikonloppu ohi aikamoista vauhtia. Johtunee ehkä siitä, että meillä on ollut torstaista saakka hoidossa koirakaveri, perjantaina seuraan liittyi ihmiskaveri ihmispentunsa kanssa ja eilinen iltapäivä ja ilta menikin sukulaisissa päivällistä syöden ja seurustellen. Illasta ajettiin vielä haudoille sytyttämään kynttilä pyhäinpäivän kunniaksi. Oli kyllä todella kaunista, kun koko hautausmaa kylpi kynttilämeressä! Kameraa en ole ehtinyt kaivaa koko viikonloppuna missään välissä edes esille, eli näillä asukuvilla parin viikon takaa mennään. Tällöin maassa ei ollut vielä edes lunta, kun viikonlopun ohjelmassa oli ensin Ruplan brunssia ja sen jälkeen Yayoi Kusaman näyttelyä HAM:issa. Molempia voin oikein lämpimästi suositella.
Korkkasin käyttöön tuona sunnuntaina Lindexin kimonon, joka keräili kehuja niin livenä kuin Instagramissakin. Luonnollisestikaan pelkällä kimonolla ei enää pärjäillyt, joten sen kaverina se alkusyksystä ostamani H&M+:n pilottitakki, jota olen käyttänyt jo todella runsaasti. Samoin kuin tuota lettiponnaria. Berliinin Forever 21:sta ostettu pikkureppu kruunasi tällä kertaa asun, kieltämättä se tuo väkisinkin mieleen itse hankkimani nahkapaloista kootun pikkureppuni ysäriltä, joka on tainnut siirtyä jo pikkureppujen elämän kiertokulussa eteenpäin, ehkä ihan hyvä niin! Jotenkin viihdyin tässä asussa aivan suunnattoman hyvin ja tämä oli ihan todella tämänhetkistä minua, rentoa mutta kuitenkin sopivan asiallista.
Kimono – Lindex (XL) // Mekko – Dress New Look Inspire (UK24) // Pilottitakki – Jacket H&M+ (54) // Huivi – Scarf Marimekko // Leggings New Look Inspire (UK22) // Sneakers Nike (US9)
Kimono blogin kautta saatu.
Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.