OOTD – London

Kätköistä löytyi asu Lontoosta ja se sopiikin oivasti julkaistavaksi tähän väliin.

Olin eilen yökylässä Pepillä ja käytiin ensin tyttöporukalla sushilla Konnichiwassa (sain sinne siskolta synttärilahjaksi lahjakortin, parasta!) ja en sitten illasta avannut konetta enää ollenkaan, kun jumitettiin Pepin kanssa sohvalle Jymy-jätskiannosten (mustikkaa ja lakritsia) kanssa. Oli pitkästä aikaa kiva jutella ihan ajan kanssa ja niinhän siinä kävi, että joristiin ihan tämän päivän puolelle saakka. Aamulla sitten tietysti väsytti, mutta sain kuitenkin nukkua 1,5h pitempään, mitä kotona olisin saanut. Olisi tuossa Helsingissä asumisessa totisesti puolensa, ainakin näin toimistopäivien kannalta.

Äsken vedinkin sitten päiväunet kotimatkalla bussissa (nukun nykyään vähintään toisen suunnan työmatkoista), nyt koomaillaan Matin kanssa telkun ääressä sarjaa katsellen, jossain vaiheessa pitäisi vielä raahautua kauppaan, valmistaa sapuskaa ja suunnata Jyrkin kanssa lenkillekin. Huomenna sitten taas Helsinkiin. Näinhän tämä arki tuppaa pyörimään viikosta toiseen. Loppuviikko tosin näyttää vielä aika avoimelta, mutta eiköhän sinne vähintäänkin pihahommia ilmaannu, tuossa meidän takapihalla kun pitäisi tehdä kaikenlaista…

Mekko – Dress 2nd Hand, Missguided Plus (UK24) // Bleiseri Hannalta lainassa – Blazer Hanna’s // Leggings Piruetti (L) // Slip On VANS (US9,5)
Lontoo DSC_0125 Lontoo DSC_0135

Translation: My first Missguided plus dress. I like this outfit a lot, shame that I don’t have this mint green blazer in my life, haha!

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡

Synttäriarvonta!

Niin se vaan tärähti minulla taas vuosi mittariin ja sivupalkin ikä muuttui kolmestakympistä kolmeykköseksi! Tänään on ollut kyllä kiva synttäripäivä, sain Matilta lahjaksi mm. viisi punaista ruusua, kolmen kuukauden Lookfantasticin Beauty Box-tilauksen ja maton (jonka olin vartavasten toivonut). Toisinsanoen tehtiin siis synttärireissu Askoon matto-ostoksille ja dinnerille IKEAan. Alunperin suunnitelmissa oli vähän muuta, mutta sateisen kelin vuoksi suunnattiinkin IKEAan kiertelemään. Jostain syystä Mattia on hieman hankala saada nykyään sinne, joten käytin häikäilemättömästi synttäriä tekosyynä. IKEAsta mukaan tarttui mm. kenkätelineitä ja erilaisia kasveja kuten mansikkaa, tomaattia ja laventelia.

DSC_0223

Hetkeen ei täällä olekaan arvottu mitään ja lupailinkin teille Blogilistan lopettamisen kunniaksi pienimuotoista arvontaa. Nämä Sephoran tuotteet olen hankkinut Prahasta ja Varsovasta. Ajatuksena minulla oli, että laitan arvonnan pystyy, kun Bloglovin’in tilaajat ylittävät 700, mutta unohdin koko jutun ja muistin vasta äskettäin, joten jaetaanpa tämä setti (Sephoran kasvonaamio, kylpypommi, huulirasva ja suihkugeeli) nyt vaikka sitten synttärini kunniaksi yhdelle onnekkaalle Bloglovin’-seuraajalleni.

OSALLISTU NÄIN:

1. Seuraa minua Bloglovin’issa.

2. Jätä tähän postaukseen kommentti, jossa kerrot mistä erityisesti pidät blogissani.

3. Jätä kommenttiin myös oma Bloglovin’ -nimimerkkisi.

Aikaa osallistua on perjantaihin 5.6. klo 21.00 saakka.

Onnea arvontaan! 🙂

EDIT: Tällä kertaa onni potkaisi Hannaa, joka seuraa minua Bloglovinissa nimimerkillä Saphira. 🙂 Hannalle on laitettu sähköpostia. Onnea vielä!

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡