Kuinka päästä eroon punkeista koirassa?

Kuten olen pariin otteeseen jo maininnut niin Jykä viettää kesällä useamman viikon täällä Savossa. Tänäkin kesänä viikkoja kertyy yhteensä viisi. Kahtena aikaisempana vuonna ollaan laitettu Jykälle punkinkarkoitusampullista aine ihoon jo ennakkoon, mutta tänä vuonna ajateltiin kokeilla luomumpaa versiota ja testata toimiiko punkkipanta Mustin ja Mirrin punkkipannan myötä. Panta tuoksui pari ekaa viikkoa tosi voimakkaasti, jopa hieman häiritsevästi, mutta sitten hajuun tottui ja se myös hälveni. Jykä tuli maalle ja kesäloma alkoi ja jo viikon sisällä koirasta on löytynyt yhteensä neljä punkkia. Ei taida siis tuo aromaterapeuttinen punkkipanta ainakaan meillä toimia.

Aikaisempina vuosina Jykässä ei ole ollut yhen yhtä punkkia, joten taidetaan palata tuohon ampullisysteemiin edellisvuosien tyyliin. Tiedän, että koira voi herkistyä tuolle aineelle vuosien saatossa ja se oli syy miksi haluttiin tänä vuonna kokeilla ”kevyempää” ratkaisua, mutta koska punkit kuvottaa minua aivan äärimmäisen paljon, niin en oikein näe tässä tilanteessa muutakaan vaihtoehtoa. En edes tiennyt, että inhoan punkkien poistamista niin paljon, mutta eilen multa lähti lähes taju, kun äidin kanssa poistettiin kaksi punkkia Jyrkistä.

Miten te muut koiranomistajat olette diilailleet punkkien suhteen kesäajat? Tuon koiran heinikossa hillumista bordercollien kanssa kun ei täällä maalla halua/pysty rajoittamaan, niin punkeilta on totisesti suojauduttava ennakkoon. Onko jollain kokemusta niistä suun kautta annettavista punkkitableteista? Entä mitä jos punkki ei lähdekään kokonaan koirasta irti? Eilen nimittäin toinen puutiaisista oli niin tiukassa, että ei meinattu saada sitä millään irti. Muistona tuosta eilisestä punkinirrotussessiosta on kalju kohta reppanan turkissa. Olenko vaan ainut, josta tuntuu, että noita puutiaisia on vuosi vuodelta yhä enemmän ja enemmän?

punkkipanta

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡

OOTD – The Best Skinny Jeans

Minäpä olen siirtynyt jo Köpiksestä Savoon ja naputtelen konetta täällä veljen ja hänen kihlattunsa kodin sohvalla. Tänään vielä mökille ja taidanpa lämpäyttää saunan ja pulahtaa ehkä jopa uimaan. Huomiseksi ainakin on onneksi luvattu aurinkoa ja lämpöä, jeeee, meikäläisen tavoittaa siis laiturin nokasta heti aamupäivästä. Ettei tämä blogi muutu ihan kokonaan sääblogiksi (onkohan sellasia muuten olemassa?!) niin palataanpa päätarkoitukseen, eli asujuttuihin.

Plussakokoisena itseäni on ärsyttänyt suunnattomasti ”pillifarkut” plussakoossa jotka kuitenkin jäävät aina lahkeista lepattamaan. Nyt ne sitten löysin, täydelliset pillifarkut Lontoosta Forever 21+:lta! Tiedän, että mulla on erityisen kaposet nilkat ja näistä olisi mennyt jopa kokoa pienempikin, mutta kun ei ollut tarjolla, vaan koko puljusta löytyi nämä yhdet ainoat koon US18 farkut ja ainoastaan tässä harmaassa värissä. Hintaa taisi olla alle 24€ ja nyt pitäisi vaan sitten selvittää tämä malli, jotta pääsen tilailemaan näitä kaikissa mahdollisissa väreissä suoraan F21+:n netistä.

Mielelläni kuulen myös muista oikeasti kapeista lahkeista plussafarkkurintamalla, joten kommenttiboksi laulamaan, mikäli tiedät hyvät pillifarkut XL koossa!

Viitta – Cape Evans Beth Ditto (One Size) // Farkut – Jeans Forever 21+ (US18) // Kassi – Bag Urban Outfitters // Slip Ons VANS (US9,5)
Parhaat pillifarkut XL koossa DSC_0007 Parhaat pillifarkut XL koossa DSC_0008 Parhaat pillifarkut XL koossa DSC_0020 Parhaat pillifarkut XL koossa DSC_0028 Parhaat pillifarkut XL koossa DSC_0034

Translation: My favourite skinny jeans from F21+. 🙂

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡