Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kuinka päästä eroon punkeista koirassa?

Kuten olen pariin otteeseen jo maininnut niin Jykä viettää kesällä useamman viikon täällä Savossa. Tänäkin kesänä viikkoja kertyy yhteensä viisi. Kahtena aikaisempana vuonna ollaan laitettu Jykälle punkinkarkoitusampullista aine ihoon jo ennakkoon, mutta tänä vuonna ajateltiin kokeilla luomumpaa versiota ja testata toimiiko punkkipanta Mustin ja Mirrin punkkipannan myötä. Panta tuoksui pari ekaa viikkoa tosi voimakkaasti, jopa hieman häiritsevästi, mutta sitten hajuun tottui ja se myös hälveni. Jykä tuli maalle ja kesäloma alkoi ja jo viikon sisällä koirasta on löytynyt yhteensä neljä punkkia. Ei taida siis tuo aromaterapeuttinen punkkipanta ainakaan meillä toimia.

Aikaisempina vuosina Jykässä ei ole ollut yhen yhtä punkkia, joten taidetaan palata tuohon ampullisysteemiin edellisvuosien tyyliin. Tiedän, että koira voi herkistyä tuolle aineelle vuosien saatossa ja se oli syy miksi haluttiin tänä vuonna kokeilla ”kevyempää” ratkaisua, mutta koska punkit kuvottaa minua aivan äärimmäisen paljon, niin en oikein näe tässä tilanteessa muutakaan vaihtoehtoa. En edes tiennyt, että inhoan punkkien poistamista niin paljon, mutta eilen multa lähti lähes taju, kun äidin kanssa poistettiin kaksi punkkia Jyrkistä.

Miten te muut koiranomistajat olette diilailleet punkkien suhteen kesäajat? Tuon koiran heinikossa hillumista bordercollien kanssa kun ei täällä maalla halua/pysty rajoittamaan, niin punkeilta on totisesti suojauduttava ennakkoon. Onko jollain kokemusta niistä suun kautta annettavista punkkitableteista? Entä mitä jos punkki ei lähdekään kokonaan koirasta irti? Eilen nimittäin toinen puutiaisista oli niin tiukassa, että ei meinattu saada sitä millään irti. Muistona tuosta eilisestä punkinirrotussessiosta on kalju kohta reppanan turkissa. Olenko vaan ainut, josta tuntuu, että noita puutiaisia on vuosi vuodelta yhä enemmän ja enemmän?

punkkipanta

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡

0 Comment

  1. Mä uskon, että punkit vaan on jotenkin rajumpia vuosi vuodelta! Meillä on nyt neljättä vuotta apteekin punkkipanta ja aikaisempina vuosina ei ole ollut ainuttakaan punkkia. Tänä vuonna jo kuusi kappaletta. Ällö ällö sanon minä!!

    1. No tuntuu olevan! Tän kirjotuksen jälkeen löysin Jykästä vielä KOLME lisää!! Kuvottavaa… :E

  2. Mä kans inhoon punkkeja! Epulta on elämänsä aikana löytynyt tasan kaksi punkkia ja yritän joka lenkin jälkeen tsekata, ettei matkaan ole tarttunut epätoivottuja kyytiläisiä. Me ollaan täällä kaupungissa pärjätty ilman torjunta-aineita ja maalla ollaan sitten extratarkkoja.

    Epulla on molemmilla poistokerroilla ilmestynyt kiinnittymiskohtaan myös pieni patti, vaikka punkki ollaan saatu kokonaan pois. Eläinlääkäri kuitenkin sanoi, että se on ihan normaalia.

    Ärsyttäviä ötököitä! 😀

    1. Siis ne on niiin ällöttäviä!

      Jykälle ilmestyi kans tuo patti, mutta tosiaan eiköhän se siitä parane. Hyi että…

  3. Ampulleilla mennään. Niilläkin kantsii vaihdella merkkejä, toiset on tehokkaampia (vaikuttaa pidempään) kuin toiset. Ne suun kautta otettavat tabut irrottaa punkin vasta kun se puree, eli siinä tautiriski säilyy kun taas nuo ampullit estää sen puremisenkin. Punkit on kyllä ihan kamalia, onneksi mun koiran pitkästä valkosesta karvasta ne bongaa aika ajoissa!

    1. Ai niin, sellanen luomuvinkki piti vielä antaa. Valkosipuli on lähtökohtaisesti koirille vaarallista (joku ainesosa siinä kertyy elimistöön), mutta jotkut syöttää sitä pieniä määriä punkkitorjunta mielessä. Eli tyyliin neljäsosakynnellinen kerran viikossa pienelle koiralle, riippuen toki painosta. En osaa sanoa toimiiko eikä oikein voi suositellakaan, kun sipulit on lähtökohtaisesti pahasta koiralle :/

      1. Joo, olen kans kuullut tuon valkosipulikikan, mutta tosiaan ei olla ite kokeiltu. Tämän episodin jälkeen laitoin taas Jykälle ampullin, ei pystynyt olemaan ilman ja onneksi ei ole uusia punkkeja nyt pariin päivään löytynyt!

  4. Meillä on koirilla scalibor pannat apteekista. Ainut jolla ei punkkeja tule ja kun asutaan Keski-Pohjanmaan rannikko alueella niin täällä saa nyppiä 20 punkkia päivässä jos ei mitään suojausta oo. Eläinlääkäriltä saa kyllä täällä päin tabletinkin jos haluaa kun punkkiriski on niin valtava.

    1. Huh huh! Kuulostaa kamalalta tuo parikymmentä punkkia päivässä. Miten hitossa niitä on noin paljon liikkeellä?!

  5. Siskolani on espanjanvesikoira ja karvaa löytyy, jonne punkit vois piiloutua. Hän syöttää läpi vuoden koiralleen valkosipulia ja punkit on pysyneet pois. Pojan koiralla on apteekin panta ja on toiminut. Tyttäreni koirilla on kokeiltu kaikkia ja aina se jokunen punkki sieltä on kesässään löytynyt.

    1. Joo, olen kuullut kanssa tuosta valkosipulista ja siitä, että punkit vihaa sitä.

  6. Moi. Meillä osuu rokotukset hyvin kesän alkuun ja nyt toista kesää perättäin on käytössä suun kautta annettava Bravecto. Joka on uponnu mahaan ihan kädestä tarjoamalla 🙂 Hyvin on toiminu, ei oo punkkeja näkyny. Ei edes kuolleena lattialla.

    1. Joo, Jykä pitäis kans viedä kanssa rokotuksiin ja olen kuullut hyvää tuosta tabletista kyllä, porukoiden bordercolliella on se. Täytyy pitää mielessä ensi vuotta varten. 🙂

  7. Yks sana: Bravecto!!! Kaikki peukut sille. On siis reseptilääke (uutuutensa vuoksi), mut saa ihan vaan omalle eläinlääkäille soittamalla ja maksaa kolmisenkybää. Yks lihan makunen purutabletti, jonka vaikutus kestää 12 viikkoa. Meillä on vaikuttanu nyt reilun kuukauden verran, eikä yleensä punkkeja keräävässä koirassa oo ollu yhen yhtä ylimäärästä ötökkää kaikista niistä mökkeilyistä ja pelloilla juoksuista huolimatta.

    Ennen käytettiin niskaan laitettavia (myrkky)liuoksia, mut niistä huolimatta aina sillon tällön saatiin olla nyppimässä punkkeja menemään. Ja meillä vielä tykätään uidakkin paljon, jolloin sen liuoksen vaikutusteho heikkenee.

    Mut tosiaan, suosittelen koko sydämestäni tota Bravectoa! Oon kuullu muiltaki käyttäjiltä siitä vaan hyvii kokemuksia 🙂

    1. Tuota on suositeltu kyllä useampaan otteeseen ja vanhempien bordercolliellakin on sama käytössä ekaa kertaa tänä vuonna. Pitää miettiä vakavasti ensi vuodeksi sen ottamista ajoissa.

      Meillä ei oo kertaakaan ollut punkkia tuon liuoksen kanssa, joten uskaltauduin taas laittamaan sen. Ei ole nyt taas pariin päivään näkynyt yhtään punkkia, onneksi.

  8. Koiran omistaja says: Vastaa

    Meidän koirasta punkit pysyy poissa punkkipannalla ja sitten säännöllisesti ne Advantix tipat pitää hieroa koiran niskaan. Sillä pysyy punkit poissa. Jos laitat ne tipat koiralle niin sen pitäs irrottaa punkit.

    1. Joo, minä laitoin ne tipat taas, tuntuu, että ei pysty olemaan ilman ja niistä ei ole onneksi vielä tullut mitään sivuvaikutuksiakaan.

  9. Syötävä tabletti on kohta vuoden ikäisellä corgillamme ollut keväästä alkaen. Niin tai siis koira söi sen yhden tabletin keväällä ja vaikutusaika jopa 12 viikkoa! Voin kertoa, että punkin punkkia ei ole löytynyt, eikä mitään sivuoireitakaan tabletista tullut. Ennen tabletin syömistä koirastani löytyi viikon sisään viisi punkkia, vaikka kaupunkialueella asummekin.

    1. Niin ja siis Bravecto on tabletin nimi 😀

      1. Tätä on kyllä kovasti kehuttu! Täytyy ehdottomasti pitää mielessä ensi kesää varten.

  10. Mä oon ennen uloslähtöä suihkinut koirien turkkiin vedellä laimennettua eukalyptusöljyä. Myös sitruunaöljy kävisi, mutta se haisee niin pahasti vessanpesuaineelta että siihen mä en pysty. 🙂 Työkaverilla oli vinkki viinassa haudutetuista kanelitangoista, niiden pitäisi kuulemma tepsiä sekä hyttysiin että punkkeihin. Koiria tietty inhottaa kaikki tällaiset vahvat hajut, mutta toistaiseksi mun inho punkkeja kohtaan kyllä yliajaa korien herkkänenäisyyden.

    1. Hei tää on kyllä hyvä vinkki! Pitääpä hommata tänne mökille eukalyptusta. Toimiskohan tea tree? Sitä taitais olla meillä kotona valmis Paul Mitchellin suihke. Tuo viinakanelitanko kuulostaa aika mielenkiintoiselta.

  11. Punkit ovat kyllä ihan mieletön riesa. 🙁 Meidän koira kerää niitä viikottain ihan kotiympäristöstäkin. Ei olla uskallettu käyttää tehokkaampia karkotteita, koska koira on minikokoinen (alle 3kg), ja lapset meillä silittelevät tietysti sitä ja toinen on vielä sen ikäinen, että laittaa käsiä suuhun sen jälkeen. Ollaan sitten vaan tehty punkkitarkastus ihan joka kerta lenkiltä tullessa alaovella, ja monta kertaa siinä onkin löytynyt vielä irti oleva punkki turkin päältä. Hyi yäk, ovat tosi oksettavia. 🙁

    1. Huh, vihaan punkkeja aivan äärimmäisen paljon! Oon tullut täällä mökillä aivan vainoharhaiseksi niiden suhteen jo… 😀

  12. Nimetön says: Vastaa

    Meillä käytössä Fixodida ja oon kyllä enemmän kun tyytyväinen! Liikutaan paljon rannoilla, metsässä, niityillä ja ei yhtään punkkia ole vielä tarttunut! Itse pohdin keväällä tuon saman pannan kuin teillä välillä ja Fixodidan. Jätettiin ”tuoksupanta” pois allergian takia (hajusteet).
    Suosittelen kyllä koittaa tota fixodidaa! Sitä voi käsittääkseni syöttää vaikka ton pannan kanssa yhtäaikaa! 🙂

    1. Hyvä kuulla! Kiitos tästä vinkistä. 🙂

  13. Suosittelen suunkautta otettavaa Bravectoa! Tosin ko. valmistetta saa vain eläinlääkärin reseptillä..:/ Meillä annettiin koiralle ekaa kertaa se ja ei ole punkeista tarvinnut huolehtia! Vaikutus kestää 12 vkoa joten ei tarvitse koko aikaa olla aineiden kanssa lutraamassa..:) Sehän ei estä punkkia puremasta mutta pureman jälkeen punkki tippuu pois. Eli siis sisältä saattaa löytyä punkkeja koska ne koiran turkissa matkaavat mutta koiraan niiden ei pitäisi kiinnittyä..:) Meillä on kokeiltu litkut ja valkosipulivalmisteet mutta tästä on paras apu ollut!

    1. Joo, tämä taitaa olla kyllä ensi kesän juttu myös Jykälle, niin kovasti on kehuttu ja vaikuttaa myös ”helpoimmalta”! 🙂

  14. Ja siis minulle eläinlääkäri kerran sanoi että ei siitä suurta vaaraa ole jos jonkin ”osa” punkista jää koiran ihoon. Iho hoitaa sen ns. ”vierasesineenä” eli puskee sen kyllä ulos. Tulehdusriski siinä tietty on suurempi.

    1. Hyvä kuulla! Laitoin Jykälle Basibactia niihin punkkikohtiin, jotta vähän desinfioisi. 🙂

  15. Meidän koiralla on ollut jo neljän vuoden ajan tuo apteekin punkinkarkoitus aine käytössä, eikä aikasempina vuosina ole löytynyt punkin punkkia. Tänä vuonna ihan eri meininki, tähän mennessä 5 kpl löytynyt, et luulen noiden punkkien muuttuneen jotenkin, tai sitten niitä vaan on enemmän. Ällöä!

    1. Siis käsittämätöntä! Taitaa punkit olla ärhäkämpiä vuosi vuodelta.

  16. Nykyisin saa myös tablettina punkkikarkotteen…eläinlääkäri kirjoittaa reseptin…maksaa 60e..kaks tablettia.tepsii hyvin.

    1. Minusta tuntuu, että ensi kesäksi otetaan tämä tabletti käyttöön! 🙂

  17. Me ollaan tänä kesänä löydetty vasta yksi kiinnittynyt punkki ja pari punkkia ollaan yllätetty vaeltamasta koiran turkissa ja saatu nippastua pois ennen kuin ehtii iskeä kiinni (onneksi on lyhyt- ja valkokarvainen koira).
    Joka lenkin jälkeen harjataan koira Furminatorilla ja kumisualla, että saadaan mahdollisesti huomaamatta jääneet ei kiinnittyneet punkit veke.
    Punkit ovat etovia otuksia. Itsestänikin olen löytänyt yhden (hyyyyh).

    1. Joo, minä olen kanssa tehnyt tuon punkkitsekkauksen aina lenkin jälkeen. Onneksi vielä eivät ole päässeet ihmisiin asti, vaikka Jykässä ovatkin olleet!

  18. Meillä on pian 3-vuotta täyttävä lappari, joka onnistuu kyllä saamaan nassun täyteen punkkeja pyöriessään heinikoissa. Ollaan käytetty sellasta niskaan ja hännän tyveen laitettavaa karkoitetta (nimi taisi olla bayvantic vet?) Ja se on ainakin meillä toiminut hyvin! 🙂

    1. Joo, sama on meillä ollut kahtena kesänä ja nyt taas laitoin ampullin Jykään heti tämän episodin jälkeen. Ei ole onneksi pariin päivään punkkeja koirassa näkynyt. 🙂

  19. Moi! Meillä annettiin Röllille Bravecto-tbl. Pitkävaikuitteinen suun kautta otettava punkkikarkoite joka saatiin eläinlääkäristä. 🙂 tähän saakka on toiminut. Varsinainen koetus onkin sitten, kun lähdetään saaristoon lomalle.

    Suvi

    1. Toivottavasti toimii saaristossakin! Laitan kyllä ehdottomasti tämän ensi kesää varten mieleen, sen verran positiivisia kokemuksia olen kuullut. 🙂

  20. Punkkikanta on lisääntynyt kovasti viime vuosina. Koirien kanssa elossa sen huomaa parhaiten kun vuosi vuodelta niitä pirulaisia on enemmän. 5 vuotta sitten en itäsuomessa ollut vielä yhtäkään nähnyt. Meillä käytettiin vuosia hyvällä menestyksellä ultraääni-punkkikarkoittimia. Laite pantiin killumaan pantaan ja siinä se siritti keväästä pakkasiin. Yhtään punkkia ei koirissa ollut, vaikka ihmisissä senkin edessä. Kunnes viime kesänä vempeleitä meni meillä 3 kappaletta yllättäen rikki ja koirassa oli kymmenittäin punkkeja silmäluomia myöten. Onneksi huomattiin ne ajoissa ja koira ei tietettävästi ole saanut tartuntoja. Nyt annettiin reseptillä saatava suun kautta otettava punkkilääke. Yllätyksekseni se meni nirsoista nirsoimmalla diivalla alas parilla pykeltelyllä. Herkkä koira ei myöskään ole oireillut lääkkeen oton jälkeen. Tähän rinnalle meinasin vielä uä-karkottimen hankkia kun mennään itäsuomeen mökille. Onpahan tuplasuoja. Tämä meillä otettu valmiste ei karkoita punkkeja, vaan tappaa ne 12 tunnin sisällä tarttumisesta. Ampullikamat aiheutti meillä tärinää ja koirassa selviä muutoksia, joten niihin emme enää koske. Tsemppiä Jykälle ja perheelle taistelussa punkkeja vastaan!

    1. No just näin! Pari viimeistä vuotta on sitten ollut aivan kamalia. Tuosta uä-karkottimesta en ole ennen kuullutkaan. Luin jostain, että punkin pitää olla 2vrk kiinnittyneenä, että tartunta tapahtuu koiraan. Tuo tabletti taitaa olla meidänkin valinta ensi kesäksi. 🙂 Toivottavasti sielläkin selvitään mökkireissuista ilman puutiaisia! 🙂

  21. Minäkin suosittelen Bravectoa, vaikka täytyy muistaa, että se ei estä punkkeja tarttumasta koiraan eikä siis oo mikään torjunta-aine. Sen teho perustuu siihen, että punkin alkaessa imemään verta se imee myös sitä bravecton myrkkyä ja kuolee ja täten siis tippuu itsekseen pois. Mulle kuitenkin kasvattaja neuvoi että tautiriski pienenee mitä nopeammin sen punkin ottaa pois eli ei siltikään kannata jättää sitä punkkia paikoilleen. Meillä tuo on käytössä siks jos sattuu että on jäänyt joku punkki huomaamatta niin se sitten kuolee sieltä itekseen eikä kasva jäätäväksi mölleröksi. Meillä on koirassa ollut punkkeja tuosta bravectosta huolimatta. Huhtikuussa oli hirveä määrä täällä meilläpäin eikä Symppis -karkoite auttanut yhtään(monta punkkia per lenkki koirassa), mutta nyt ei ole hetkeen näkynyt kuin ihan muutama silloin tällöin. Viime vuonna taas ei koko kesänä ollut kuin se muutama vaikka Oulussa rannikolla asutaan. Eli riippuu paikkakunnasta ja ilmasta ja vuodesta ja mistä lie tuo punkkien määrä. Itsekin olen kuullut hyvää tuosta ultraäänikilluttimesta ja toinen tehokas kuulemma on sellanen itsetehty liuos jota suihkutellaan ennen lenkkiä koiran tassuihin ja mahaan: http://www.tapiolantakamailla.com/2014/07/itse-tehty-punkkikarkoite.html. Tuota ajattelin testata ennen syksyn seuraavaa punkkipiikkiä. Kovempia myrkkyjä en uskalla koiraan enkä kissoihinkaan laittaa koska olen kuullut niin monta tarinaa siitä kuinka koirat saavat pahempia oireita siitä myrkystä verrattuna punkin puremaan.

    1. Huh huh! On ne vaan sitkeitä nuo punkit. Täytyypä tsekata toi punkkikarkote, jos alkaisi sen vielä suihkimaan ennen ulkona telmimistä. Minä päädyin tuohon ampulliin tänäkin vuonna ja nyt pariin päivään ei ole näkynyt onneksi yhtään punkkia (eikä sivuvaikutuksiakaan onneksi)…

  22. Punkkeja on ainakin meillä pääkaupunkiseudulla ollut enemmän kuin edellisinä vuosina, yök! Meillä on kolme koiraa, joista nuorin nyt 4kk. Kaikki, pentu mukaanlukien, ovat saaneet Bravecto tabletin. Viime vuonna kokeilimme Bravectoa ensimmäistä kertaa, tykkäsin, ei tarvii miettiä kun koirat menee uimaan että teho häviää tai myrkytetään ympäristöä. Täältä siis pisteet Bravectolle! Tabletin ainoa miinuspuoli on se, että se ei karkota punkkeja. Punkit kuolee vasta kun ovta kiinnittyneet. Borrelioositartuntaa ei kumminkaan tarvitse pelätä, koska aine tappaa punkin n. 8h ja borrelioosi tarttuu vasta kun on ollut kiinni lähemmäs vuorokauden. Ennenkuin Bravecto tuli myyntiin käytettiin niitä ampulleja, joko Exspottia tai Bayvantic. Mutta mielummn käytän Brvacetoa niin koirat saa uida ja peuhata rauhassa.

    1. Meillä ei Nummelassa Jykään ole tarttunut vielä yhtään punkkia onneksi. Tuo Bravecto taitaa olla meidänkin valinta ensi vuodeksi! 🙂

  23. Meillä oli apteekista hankittu Scalibor panta käytössä kolme päivää. Koirani sai neurologisia ongelmia, vapisi eikä pysynyt kunnolla tassuillaan. Koira oli lisäksi unelias ja selvästi ei toiminut täysillä. En suosittele. Kesti yli viikon pannan poiston ja kylvyn jälkeen ennenkuin koira oli taas normaalissa kunnossa. Punkintorjuntaaineet ovat myrkyllisiä, ikävä tosiseikka.

    1. Huh huh! Ei kuulosta kivalta. Toiset koirat ovat selvästi herkempiä näille aineille, onneksi meillä ei ole tänäkään vuonna ilmennyt vielä sivuvaikutuksia (tai sitten en vaan tunnista niitä, kun Jykä on aika unelias muutenkin, haha). Niinhän ne on, kamalia myrkkyjä, mutta on nuo punkitkin aivan kamalia! :/

  24. Clementine says: Vastaa

    Apteekin Frontline lious ollut käytössä. Pitää uusia kuukauden välein. Ei estä punkkeja tulemasta mutta tappaa ne jos ne ehtii imeytyä. Scalibor- punkkipannasta tuli ihottumaa, ei voitu käyttää. Täällä Helsingin keskuspuistossa tosi paljon punkkeja. 🙁 Päivittäinen riesa. ja Mimmi – homma sellanen punkkilasso punkkien poistamiseen, tulee punkki kokonaisena pois!! (Kuva: http://www.tapiolantakamailla.com/2014/05/paras-punkin-poistamisen-apuvaline.html)
    Jos koiraan jää esim punkin pää sisään, jota et saa pois niin kyllä se itsestään tulee ulos sieltä ajan kanssa, iho työntää sen pois, mutta siitä saattaa jäädä sellanen ”ikuinen arpi” siihen kohtaan :/

    1. Nyt on punkkilasso hommattu! Piti kiertää parikin eri apteekkia läpi, jotta löytyi. Onneksi ei vielä ole tarvinnut käyttää, mutta vaikuttaa oikein pätevältä. Toivottavasti tohon Jykän päähän ei nyt jää mitään arpea, aika häijyn näköinen tuo kohta josta jouduttiin se pirun sitkeässä oleva punkki irrottamaan…

  25. Kannattaa aina huolehtia paikallisvaleluliuosten kanssa, että koiran iho on hyvässä kunnossa. Yleensä ne ihoreaktioita saaneet koirat ovat käyneet esim. trimmauksessa (ja turkissa haavoja) tai ne on juuri pesty shampoolla. Shampoollahan ei saa pestä koiraa valmisteesta riippuen pariin päivään tai viikkoon ennen karkoitteen laittoa. Eli terveelle, sopivan likaiselle iholle! Ja jos on herkästi reagoiva iho niin kannattaa tehdä useita jakauksia ja laittaa vain vähän liuosta yhteen kohtaan, etenkin isommilla koirilla. Huomioi Bravecton tabletista sitten, että se ei estä punkkeja kiinnittymästä, vaan tappaa jo kiinnittyneet punkit. Z-pinseteillä saa otettua myös punkin osan irti. Neulalla voi myös koittaa kaivaa, mutta koira ei siitä ehkä niin tykkää. 😀 Mikään karkoite ei anna 100 % varmaa suojaa eli punkkisyyni pitää muistaa tehdä.

    1. Joo, laitoin Jykälle kans tuon liuoksen (taas) ja iho oli kyllä hyvässä kunnossa, eikä ole shamppootakaan käytetty pariin kuukauteen. Onneksi ei ole pariin päivään nyt punkkeja näkynyt. Huh…

  26. Suosittelen ehdottomasti Fixodidaa! Meillä koira syö sitä jauhemaisena joka päivä ruuan kanssa, eikä siinä ole koskaan ollut punkkia vaikka kolutaan rantoja, heinikoita ja metsiä. 🙂 Koiran ensimmäisenä kesänä käytettiin Bayvantic-ampulleja mutta tuntui tosi tympeältä laittaa koiran ihoon ”myrkkyä”, ja uimistakin piti vältellä. Nyt ei mitään ongelmaa! 🙂

    1. Täytyypäs tutkia tämä! Kiitos vinkistä. Onneksi Jykä ei meillä ole mikään hullu uimari, joten tuo ampulli on toiminut hyvin parina edellisenä kesänä.

  27. Meillä löyty jo huhtikuussa ekat punkit(tai siis kotipaikkakunnalla pohjois-savossa). Ja tuntuu et pahenee vaan.. Toissa kesänö ekat punkit vasta porukoitten pihasta tarttu koiriin, ja ovat viitisentoista vuotta asunaat samassa paikassa..

    Meilläkin pienempiä koiria, niin ei mtn myrkkyjä oo uskallettu antaa. Mut tänä vuonna ostettiin mustista ja mirristä https://www.mustijamirri.fi/fixodida-zx-lisaravinnetabletti-120-kpl-028865-1
    Tuommoista ja sen jälkeen löytynyt tasan yksi punkki! Joten ainakin alku vaikuttanut hyvältä ! 🙂

    1. Aivan käsittämätöntä kuinka täällä Savossa yhtäkkiä onkaan näitä punkkeja! Hyvältä kuulostaa nuo lisäravinteet, mielellään sitä suosisi aina ”luomumpaa” keinoa, mikäli mahdollista.

      1. joo, itselläkin on et mitä ”luomumpaa” sen parempi!

        1. Nimetön says: Vastaa

          PUNKKIEN KARKOTUKSEEN: 1 l vettä kattilaan
          1 kokonainen valkosipuli raastettuna/pilkottuna/puristettuna
          Pussillinen kuivattua rosmariinia JA nyrkillinen nyhdettyä tuoretta timjamia
          (Itse lisään myös kanelitangon/toimii kanelin ansiosta ”myrkkynä” myös itikoiden/mäkäräisten/paarmojen pistoilta)
          Avaa ikkuna
          Keitä hiljalleen vajaa tunti kansi päällä, anna hautua.
          Siivilöidään neste ja lisätään loraus valkoviinietikkaa
          Purista tuoretta sitruunamehua joukkoon.
          Anna jäähtyä ja laita suihkupulloon. Valmis liuos on paras säilyttää jääkaapissa, säilynee noin viikon, mutta tehon säilymistä kannattaa tarkkailla. Toimii itsellenikin hyttysmyrkkynä 😀 Suihkauta turkkiin ( ja hipaisemalla kuonoon) ennen lenkille/uloslähtöä aamulla ja jos metsälenkki tiedossa iltapäivällä/illalla niin toiseen kertaan hieman reilummin. Viimekesä tämän kanssa mentiin säännöllisesti ja todellakin punkkialueella. Kerran jätin vajaan viikon suihkuttelematta (kun en saanut aikaiseksi tehdä uutta liuosta) niin jopas 2 punkkia sai irrotella…..

          1. Kiitos tästä vinkistä! 🙂 Nythän punkkikausi alkaa taas olla ovella, joten kaikki apukeinot punkkien karttamiseen ovat enemmän kuin tervetulleita!

  28. Scalibor punkkipanta toista vuotta ja viime kesänä/alku syksy löydetty 1 punkki silmäkulmasta. Toimii!!

    1. Kuulostaa hyvältä! Hypistelin tätä jo apteekissa, mutta totesin, että otan tänä vuonna vielä ampullin käyttöön ja katsotaan uusia keinoja sitten ensi kesänä. 🙂

  29. Meidän Sohvilla käytetty myös iholle levitettävää ainetta, eikä punkkeja ole ollut koko kesän aikana kuin 1. Noista suun kautta annettavista tableteista oon kuullut vain, että ne eivät siis estä punkin tarttumista, vaan tappavat punkin tietyn ajan kuluessa siitä, kun se on päässyt ihoon kiinni.

    1. Joo, meillä myös laitoin tuon ampullin Jykään alkuviikosta ja nyt ei onneksi pariin päivään ole yhtään punkkia näkynyt. Taitaa siis toimia oikein hyvin. Tuohon tabuun pitää kyllä perehtyä, josko kokeilisi sitä ensi vuonna! 🙂

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.