Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Zizzi – Kuopio

Zizzi-Ambassador

Kun sain kutsun Suomen Zizzi-lähettilääksi, asetin itselleni yhden tavoitteen ja päätin, että pyrin käymään ambassador-vuoteni aikana vuorotellen ainakin kerran jokaisessa Suomen Zizzi-myymälässä. Tähän mennessä vierailuja on kertynyt jo viisi ja olen napsinut visiiteiltäni aina myös kuvia. Ajattelin nyt tässä syksyn edetessä esitellä yhden Suomen Zizzi-myymälän kerrallaan ja toivottavasti ehdin vierailla vielä lopuissakin Zizzeissä, joihin en ole vielä ehtinyt. Aloitetaan siis Kuopiosta ja Kauppakeskus Matkuksen Zizzistä.

Kuopion ainut Zizzi sijaitsee siis Matkus-kauppakeskuksessa n.11km Kuopion eteläpuolella. Olen käynyt liikkeessä useammankin kerran Kuopiossa vieraillessani ja kesällä mukaan tarttui parikin kivaa juttua hyvillä aleilla varustettuna, nimittäin kuvassakin kädessäni pilkistävät harmaa waterfall-jakku ja mustavalkoraitainen hame. Molempia olen kyllä käyttänyt, mutta asukuviin asti ne eivät ole vielä jostain syystä ehtineet.

Myymälä löytyy Matkuksen IKEA:n puoleisesta päädystä toisesta kerroksesta ja liike on oikein kiva ja noudattaa ulkonäöltään Zizzeille tyypillistä konseptia. Osaavat myyjät auttavat toki tarvittaessa asuvalinnoissa ja tietysti oikean koon löytämisessä. Kuopion Zizzi löytyy myös Facebookista, josta kannattaa bongailla esim. viimeisimpiä tarjouksia ja tapahtumia (nyt näyttäisi liikkeessä olevan hyvät syystakkivalikoimat) sekä Instagramista, joka tosin päivittyy huomattavasti Facebookkia verkkaisemmin.

  • – Zizzi Kuopio, Matkuksentie 60, Kauppakeskus Matkus –

Zizzi Kuopio Matkus DSC_0357Zizzi Kuopio Matkus DSC_0364 Zizzi Kuopio Matkus DSC_0367Zizzi Kuopio Matkus DSC_0361 Zizzi Kuopio Matkus DSC_0371 Zizzi Kuopio Matkus DSC_0368 Zizzi Kuopio Matkus DSC_0377

0

0 Comment

  1. Marketta says: Vastaa

    Olen kokoa 46 ja 180 cm pitkä. Ilokseni olen löytänyt Zizzistä kivoja housuja, mutta ne yläosat! Minkä ihmeen takia merkki mainostaa ”rakastavansa kurveja”, mutta kaikki halutaan peittää muodottomiin säkkeihin? Paidat ovat ihmeellisen mallisi ja tekevät isosta ihmisestä entistä suuremman näköisen. Lisäksi ihmettelen suurta hihattomien yläosien valikoimaa, kun aika moni runsaampi nainen haluaisi kuitenkin vähän hihaa allien peitoksi.

    0
  2. Pakko kommentoida tähän mainokseen, että zizzi ainakin on ihan hävyttömän kallis ? ihan ok kuteita mutten kyllä osta sillä hinnalla, ärsyttää kun läskillä rahastetaan, ei sitä kangasta kuitenkaan niiin paljon enemmän mene. Tällaiset terkut zizzille?

    0
  3. Nimetön says: Vastaa

    Kalliita säkkejä tosiaan!

    0
  4. Niin totta, miks niin paljon hihattomia! Ja näin syksylläkin! Zizzi camoon!!!

    Kuopion Zizzistä pakko kommentoida sen verran että jestas se blondi myyjä on rasittava. Hyvä ettei roiku hihassa kun sinne eksyy vaatteita kahtoon, ja pakolla yrittää myyä jos vaikka mitä.

    0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM
This error message is only visible to WordPress admins

Error: No posts found.

Make sure this account has posts available on instagram.com.