Se olis TAAS perjantai! Aika juoksee karkuun ihan kamalaa vauhtia! Vastahan oli viikonloppu ja nyt se on taas ovella. En valita! 😀
Perjantai aamupäivän kunniaksi muutama blogivinkki, tsekatkaa vaikka lounasta mutustaessa (jos siis harrastatte toisinaan samaa kuin minä, eli syödessä surffaatte netissä blogeja selaten, vaikka kannattaisi keskittyä itse syömiseen).
1. Milka muutti meille toissapäivänä. Eli siis blogikotiini Bellaan. Aivan ihana, tuore ja laadukas blogi ja etenkin blogin upeat kuvat ja Milkan kiva tyyli pisti heti silmään. Muutenkin Milka vaikuttaa aivan supersympaattiselta ja maanläheiseltä tytöltä Oulusta. Odotan innolla, että päästään syksyn mittaan kunnolla Milkan kanssa tutustumaan. Vaikka olenkin itse plussakokoinen, inpiroidun silti usein edelleenkin eniten ”normaalikokoisten” blogeista. Milka Inna Maaria-blogi löytyy osoitteesta http://milkainnamaaria.bellablogit.fi/
2. Wardrobe Challenge-blogista tuttu ystäväni ja lähes ainut varsinainen plussakokoinen inspiraationlähteeni Hanna Lontoosta muutti eilen bloginsa nimen ja samalla meni koko blogin ulkoasu uusiksi ja kuvatkin on nykyään isommat! Jeee, hyvältä näyttää! Hanna, I’m so proud of you! Hanna Wears-blogi löytyy osoitteesta http://hannawears.com/
3. Lisää nimen ja osoitteenmuutoksia, nimittäin Hannan lisäksi myös superkaunis Muuttolintuja Syksyllä-blogin Joanna vaihtoi blogikotia, sekä samassa muuttohässäkässä myös blogin nimeä. Joannan blogi tunnetaan siis tätä nykyä nimellä Hearts Or Nothing, ja se löytyy Re:fashionin alta. Minä luovutin myös elokuussa vuoden kestäneen Suomen JUNAROSE-lähettilään pestin Joannalle, joten seuraavan vuoden ajan JUNAROSE-asuja nähdään Hearts Or Nothing-blogissa. Odotan lookkeja innolla! Hearts Or Nothing-blogi löytyy osoitteesta http://heartsornothing.refashion.fi/
Ihania naisia kaikki nämä kolme. Ihanaa perjantaita myös teille muille ihanille naisille siellä ruutujen sillä puolen! <3
(Kuvat lainattu naisten blogeista! PUS!)
Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡
Kiitti muru <3! Oot ihana!
<3
<3
PUS!
Kiitos, Mimmi!!! 🙂
Kiitos itsellesi ihanasta blogista! 🙂
Ihanaa, saa taas uusia blogeja lukea. Kiitos Mimmi vinkeistä. 🙂 <3
Kiva, että tykkäsit! 🙂