Onhan tässä jo melkein viikko mennytkin, ilman että olen jauhanut brunsseista tai aamiaisista, joten eikö aiheesta voi jo ihan luvan kanssa taas kirjoittaa? Berliinissä nimittäin päädyttiin ystäväni opastuksella eräänä sunnuntaina Breakfast Markettiin, jota vietetään joka kolmantena sunnuntaina, eli siis taas huomenna!
Tarjolla oli vähän ravintolapäivän henkeen erilaisia herkkuja pikkurahalla (esim nuo jäätävän kokoiset avocadoleivät maksoivat 4€) ja joissain kojuissa oli myös aivan älytön ryysis, joten jonotella sai pitkään, mutta kyllä kannatti! Me maisteltiin paikan päällä mm. lihapullia, pulled porkkia, itsetehtyä limua, turkkilaista sapuskaa, jääteetä, avocadoleipiä, brownieta jne. Suosittelen! Olisipa tuolta löytynyt mm. ruohosmoothieta ja muita erikoisuuksia, mutta ne jätettiin toiseen kertaan. Ostin kotiinviemisiksi tuolta vielä vadelmachili-hilloa, joka on aivan älyttömän hyvää esim. pinaattilettujen kanssa. Nam!
The Breakfast Market
Markthalle Neun
Eisenbahnstrasse 42/43 – Pücklerstrasse 34,
10997 Berlin, Germany
Ihanan näköistä! Olisin varmaan seonnut tuolla kaikesta kauniista 😀
Emmi L.
http://happyfeetingblogi.blogspot.com
Oli kyllä huippu paikka, vaikka meinaskin kuolla kuumuuteen! 😀