Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Punaa huuliin!

Olen asettanut blogilleni tietynlaisia ”sääntöjä”, esimerkiksi kahta asukuvapostausta, eikä (mielellään) kahta kosmetiikkapostausta saa tulla peräkkäin. Lisäksi kolmesta viimeisestä postauksesta ainakin yhdessä on oltava oma naamani näkyvissä (jep, tiedän, hieman hölmöjä nämä). Näitä sitten mietin eilen pyörähtäessäni pikaisesti toimistolla ennen Finnwearin plussatapahtumaa ja todettuani, että Lontoosta tarttui puhelinkuvien lisäksi muistikortille ainoastaan asukuvia. Eli en sitten postannut, kun ei ollut mitä postata. Kannoin kyllä kameraani mukana tunnollisesti Lontoossa jokaisena päivänä, mutta en sitten näköjään vaivautunut kaivamaan sitä laukun syövereistä ulos. No, kai tämä voi olla asukuvien puolelta positiivinen ongelma, sillä nyt niitä on luvassa ainakin kahdet kappaleet, vielä kun itse pääsisi näistä omista ”säännöistään” yli…

Päivän huulipunana minulla on tänään perjantaina LUMENEn klassikkosävy 65 (Perennoja), jonka sain aivan vartavasten tätä päivää varten. Tänään 16.5. vietetään nimittäin Huulipunavallankumousta. Tempaus on osa Sydäniiton Punainen-kampanjaa, jolla lisätään tietoutta naisten hengitys- ja sydänterveyden edistämisestä. Sinäkin voit osallistua ja punata huulesi, sekä lisätä kuvan vaikkapa Instagramiin hashtagilla #huulipunavallankumous. Meikäläisen punahuulikuva ilmaantuu luonnollisestikin päivän aikana omalle Instagram-tililleni TÄÄLLÄ.

huulipunavallankumous

Onko siellä jo huulet punattu? Vai onko päivän väri sittenkin pinkki tai vaikkapa sininen? 🙂

Huulipuna blogin kautta saatu.

0

0 Comment

  1. Pinkillä mentiin täällä. Piti ryhtyä luovaksi, kun olinkin napannut kotoa mukaan pinkin huultenrajauskynän ja oranssin huulipunan. Onneksi noi Kikon rajauskynät on superkiiltäviä ja pehmeitä niin punasin tolla kynällä koko huulet 🙂

    Emmi L.
    http://happyfeetingblogi.blogspot.com

    0
  2. Laita ihmeessä asukuviasi vaikka joka päivä. Ne on ihan parhaita, ja kiinnostavat taatusti kaikkia lukijoita.Itse seuraan eniten juuri niitä bloggareita (asu- ym tyylistä riippumatta), jotka jaksavat laittaa asukuvan joka päivä. Niistä inspiroituu itsekin kaivamaan kaapistaankaikkia unohtuneita ”aarteita”.

    0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

This error message is only visible to WordPress admins

Error: No posts found.

Make sure this account has posts available on instagram.com.