Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Suuri uikkaripostaus!

Minkälaisissa uikkareissa oikein uin ja mistä XL-kokoiselle uimapuku, ovat varmasti kysytyimpiä kysymyksiä matkan tai kesän lähestyessä ja kun nyt kerran Thaimaassa olin ja useampi uikkari oli mukana, niin päätin vihdoin viimein kuvailla hotellihuoneen sängyllä kaikki mukanani olleet uimapuvut. Näiden lisäksi minulla on kotona muutama muu uikkari ja aika monta bikiniyläosaa, jotka ovat jääneet vähemmälle käytölle, eivätkä siis päässeet tällä kertaa mukaan.

TANKINIT

Ennen vihasin jostain syystä koko tankini-sanaa. 😀 Ehkä siksi, että tankinit on oletettavasti aina juuri lihavalle tarkoitettuja ja niissä on yleensä ihan järkyttävän rumia kukkakuvioita tai muita kauheuksia. Tai ehkä siksi, että se sana kuulostaa korvaan TANKILTA! 😀 Mene ja tiedä. Kuitenkin vuosi sitten tilasin itselleni ulkomailta kolme kivan näköistä tankinia ja sillä tiellä ollaan…

♡ Pinkki-violetti leopardi-tankini on metsästetty eBaysta. Tätä käytin Jenkeissä viime toukokuussa ihan koko ajan. Huonoa tässä on se, että jää rajat, eikä olkaimia voi laskea ilman vilautusvaaraa, mutta tämä näyttää kaikista tankineistani päällä parhaimmalta. Tässä hyvä osoitus, että plussakokoisen tankinin ei tarvitse olla tylsä.

NewLookin musta tankini, johon kuuluu tuohon vielä narut, mutta jotka olen ottanut pois. Tämä ja alla oleva korallinen päällä olin suurimman osan reissusta. Ei jätä rajoja olkapäihin, joten siltäkin osin aivan parhaat. Myös hinta oli naurettavan edullinen ja näitä saa aina kokoon UK20 saakka, joka minullakin on.

♡ Sama kuin edellinen, mutta tässä neon korallissa värissä. Tätä ei ole enää saatavilla (viime kevään väri), mutta sama olisi tarjolla näköjään tällä hetkellä sinisenä.


BIKINI-ALAOSAT

Alaosia minulla ei ole kovinkaan monia, mutta näillä kahdella pääsee jo pitkälle. Etenkin musta on aina kovassa käytössä ja vain yläosa vaihtuu.

♡ Maailman paras alaosa on tämä ASOSin musta korkeavyötäröinen. Minulla on tämä koossa UK16 (eli 44) ja on ihan paras. Näköjään ASOSilla ei ole tästä mustasta erikoisemmin kokoja, mutta muissa väreissä kyllä löytyy. Lisäksi tuonne on tullut toisenlainenkin musta korkeavyötäröinen alaosa. Nämä ovat reilun kokoisia.

♡ Sama ASOSin alaosa, mutta valkoisena kuin yllä. Tämä on koko UK18 ja jopa minulle vähän löysä. Tykkään enemmän tuosta mustasta ja siitä, että alaosa on tukeva. Itse asiassa tätäkään en käyttänyt reissussa kertaakaan, mutta olipahan varalla, jos tuolle mustalle olisi jotain sattunut…


BIKINI-YLÄOSAT

Minulla on kamala kasa kotona bikiniyläosia, mutta mukaan päätyivät tällä kertaa ainoastaan kahdet kappaleet. Yleensä ostan bikiniyläosia mitä erikoisemmista paikoista (mm. New Yorkerilta, josta löytyy 48-50 kokoa!) tai Jenkeistä vaikkapa ihan ruokakauppareissulta Wallmartista. Nämä eivät ehkä passaisi sille rintavimmalle tyypille, mutta mulle ovat oikein hyviä.

♡ Mukana olivat tällä kertaa vaan nämä ASOSin bikiniyläosat, joita minulla löytyy näiden kahden lisäksi useampikin. Näistä otan aina koon UK18 tai UK20. Ovat älyttömän käteviä lomalla, kun ei jaksa vääntäytyä rintsikoihin, mutta kaipaa jotain kuitenkin yläosaan mekon alle. Itse en ottanut tällä kertaa ollenkaan bikineissä aurinkoa, ei jotenkaan ollut fiilistä ja kun talolla tuli hengattua koko päivä uikkareissa niin sisällä kuin ulkona, olisi se tuntunut jotenkin liian vähältä vaatetukselta, kun en kuitenkaan jatkuvalla syötöllä olisi jaksanut johonkin mekkoon tai saronkiin kietoutua.

FATKINI

♡ Samoin käyttämättä tällä reissulla jäi viime kesänä Swimsuits for Allilta tilattu Gabifresh-yhteistyömalliston neon pinkki fatkini, joka oli kyllä kovassa käytössä mm. vesipuistossa meidän Visbyn reissulla loppukesästä… Tälle tuli aika reippaasti hintaa tullimaksujen kanssa (tuo on siis Jenkkikauppa), joten en oikeastaan suosittele tilaamaan tuolta. ASOS ja NewLook puolestaan sijaitsevat briteissä, joten mitään lisämaksuja ei tule. Tästä fatkinista oli hävinneet pesussa toppaukset ja jotenkin unohdin koko fatkinin olemassaolon, ennenkuin puolessa välissä reissua bongasin sen matkalaukustani ja oli jo ”liian myöhäistä”. 😀

KOKOUIMAPUVUT

Ennen vannoin kokouikkarin nimeen, mutta nykyään mulla ei taida olla kuin parit kokouimapuvut varsinaisesti käytössä.

♡ Myös tämä Primarkista vuosia sitten ostettu musta uikkari kokoa UK20/22 jäi käyttämättä vaikka mukana olikin. Tämä on tosi jees päällä, käytin tätä paljon mm. Kyproksella pari vuotta sitten. Tästäkin jää aina ikävät rajat, joten siksi olen tykästynyt noihin olkaimettomiin tankineihin.

♡ Tämä Finnwear Plussan uimapuku puolestaan pääsi käyttöön ekaa kertaa ja nyt pähkäilen uskallanko sittenkään julkaista kuvat, jotka tämä päällä on altaalla otettu… JAIKS! 🙂

Fatkini, bikinit vai kokouikkari? 
Missä varusteissa polskuttelette? 🙂


Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Finnwearin uimapuku blogin kautta saatu.

1+

0 Comment

  1. Mä polskuttelen kokouikkarissa missä on hame alaosa 😀 en kehtaa mun ison mahan kans olla ihoamyötäilevässä uikkarissa 🙂 muutenkin vihaan uimahalleja yms. missä pitää olla puolialasti.

    0
    1. Niinkö? Se kuulostaa kyllä hauskalta, mutta eikun vaan missä tahansa uikkarissa halliin! 🙂

      0
  2. Ittelläni on ollut ongelma kun en löydä kivoja kokouikkareita, enkä käytä vielä biksujakaan. Ja kun ei niitä saamarin tankineitakaan löydä. Löysin sit jouluna HuaHinin Factory outletin pikkuputiikista kivat oranssi/mustat. Olis pitäny sielt ostaa useammat uikkarit kun kerran siellä oltiin. No josko ehkä ens talvena malesiasta jos sinne pääsen. Mutta jos joskus löytyy jotain kivoja tankinei suomesta ni saa hihkasta mulle…

    0
    1. Nonni! Sillon ku löytää, pitäis todellakin ottaa useemmat! 🙂

      0
  3. Anonymous says: Vastaa

    miks sulla on noin paljon vaatteita 😉 mä ostan aina vääränkokoisia ja paino vaihtelee ja vanhat ehdin heittää aina pois. tylsää !

    0
    1. Tykkään vaatteista ja intohimonani on pukeutuminen, varmaan siks. Suosittelen sovittamaan vaatteet ja laittamaan tietty hyvät kierrätykseen / myymään pois 🙂 Sit voi ostaa uusia! Niin ja tietty ostaa sellasia joita tietää käyttävänsä pitkään! 🙂

      0
  4. Anonymous says: Vastaa

    HELP!

    Mä oon kokoa 46-48 ja omistan olemattoman kokoiset rinnat, kokooni nähden, vain pieni C. Mistä löydän itselleni oikeanlaiset uikkarit, siis joka uikkarissa jäävät rintapaikat tyhjiksi. Mitä teen?

    T: Onneton

    0
    1. Hmmm… Koklaappa tota Finnwearin alimmaista turkoosia. Siinä ei mullakaan (vaikken oo mikään rintava) jääny kupit tyhjäksi ja on myös topatut kupit. 🙂

      0
  5. julkaise julkaise julkaise! sä näytät varmasti hyvältä ja sitkun katselee toista plussakokoista, joka näyttää hyvältä, uskaltautuu itsekkin altaalle. 🙂

    0
    1. Hohoho, apuva! 😀

      0
  6. Anonymous says: Vastaa

    Kuvaa vaan uikkari päällä 🙂

    0
    1. Saamanne pitää!

      0
  7. Anonymous says: Vastaa

    Miä oon luottan jo pari kesää For Lunan kirsikka ihastuksee 🙂 http://www.forluna.co.uk/28-white-retro-cherry-print-swimsuit

    (Ja sitä aikasemmin en oo uikkareissa suostun ees näyttäytyy……)

    0
    1. Nuo on kyllä ihania! 😛

      0
  8. Anonymous says: Vastaa

    Kuvaa vaan uikkarit päällä 🙂

    0
    1. Joo, kai se on laitettava 🙂

      0
  9. Anonymous says: Vastaa

    Täällä kanssa yksi joka vetää VAIN kokouikkarin jos ihan pakko! Koska arpia niin vatsassa kuin olkapäissäkin niin tuntuu että ei oikeesti kehtaa vetää mitään päälle. Tosin nyt poikaystävä olisi viemässä johonkin rantalomalle (minun eka ulkomaan matka) syksyllä ja kamala kriisi jo nyt että millasessa vaatetuksessa siellä kehtaa liikkua! Olen 48-52 kokoa ja ruht rintava ja en todellakaan tiedä uskaltatuisiko sitä ostamaan biksuja tai muutakan joka paljastaa olkapäät tai vatsan. Ja julkaise uimapukukuvia ihmeessä, olet todella kaunis ja annat rohkeutta plussakokoisille olemaan häpeämättä itseään! Aivan mahtava blogi sinulla ja inspiraationlähde! Uskaltauduin nyt vasta ensimmäistä kertaa kommentoimaan vaikka jo more to love ajoilta olen sinun kirjoituksia lueskellut!

    0
    1. Oijoi, matka kuulostaa täydelliseltä! Eiköhän se kundi oo sinun arvet jo nähnyt, joten rohkeesti vaan uikkariostoksille, eikai muiden mielipiteillä pitäis olla mitään väliä! 🙂

      Kiitos kovasti kommentista ja toivottavasti jätät kommentteja jatkossakin!

      0
  10. […] ennenkin postaillut plussauikkareista, kun esittelin vuosi sitten oman uimapukuvalikoimani. Sittemmin kokoelma on kasvanut vielä muutamalla fatkinilla, kokouimapuvulla sekä tankinilla ja […]

    0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM