Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

The Sounds @ Tavastia

 

Treffattiin bloggaajaporukalla tiistai-iltana The Sounds, joka on tänäänkin keikalla Tavastialla. Tämän illan keikka on tällä viikolla jo Tavastialla bändin neljäs, jonka jälkeen The Sounds jatkaa vielä Turkuun, Seinäjoelle, Tampereelle ja Ouluun. Kiva pieni Suomi-rundi siis.

Itse olin jollain ihme tavalla onnistunut välttämään aiemmin The Soundsin keikan näkemisen (edes festareilla), joten oli hauska tavata ensin bändi ja sitten todistaa vielä live-esiintyminen heti perään. Esimakua tosin saatiin jo Weekend-biisin akustisesta vedosta, jonka Maja ja pojat meille esittivät. Kaiken kaikkiaan Maja ja koko bändi vaikuttivat ihan todella jalat maassa-tyypeiltä. Juteltiin niitä näitä, otettiin yhteiskuvia ja saatiin vielä mukaan uudet Weekend-levyt ja Majan IvanaHelsingille suunnittelemat paidat (jotka muuten ovat perjantaihin 13.12 saakka tarjouksessa Ivanan verkkokaupassa)!








Joanna, Sharon, Piukku, Emmi, Minä ja Sara.




Kiva ilta! Uskaltaudun varmasti The Soundsin keikalle uudemmankin kerran 🙂

0

0 Comment

  1. Mulla keikka vielä edessä. 10.12 tää tyttö kilahtaa täysin ja jammaa niin että kengät kuluu puhki. Jeeeeeeee the sounds on niin paras!

    0
    1. Toivottavasti oli huikee ilta! 🙂

      0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

This error message is only visible to WordPress admins

Error: No posts found.

Make sure this account has posts available on instagram.com.