Viikko sitten sunnuntaina haahuiltiin Berliinissä Kreuzbergissä tovi brunssipaikkaa etsiskellen. Kurkattiin ensin pariin ”tavalliseen” ravintolaan, joilla oli tarjolla brunssia, mutta jatkettiin silti matkaa vielä sitä oikeaa etsien. Törmättiin sitten sattumalta Lone Star Taqueria nimiseen paikkaan, jossa brunssia oli vielä tarjolla yli tunnin ajan, eli klo 15 saakka.
Lone Star Taqueria on siis Mexicolainen ravintola, mutta brunssilla ei ainakaan perus nachoja ja muita tarjoiltu, vaan pöydässä oli mitä erikoisempia Mexico-herkkuja kuin myös pekonia, munakokkelia, croisantteja ja muuta perinteisempää aamupalamättöä. Itse lastasin lautaselle vähän kaikenlaista ja tuli oltua kyllä monesti jännän äärellä, kun maisteli niitä ei niin tuttuja makuja ja ei ollut aina ihan varma mitä suuhunsa laittaa, tai onko tulossa edes makea vai suolainen maku. Erityispisteet kattavasta hedelmätarjonnasta, merenelävistä (paellaakin oli tarjolla) juustoista ja jälkkäreistä!
Brunssilla taisi olla hintaa alle 9€/hlö + juomat päälle ja yksi seurueemme jäsenistä nautti brunssin sijasta salaatin, joka näytti todella herkulliselta ja oli tosi hyvän kokoinenkin! Mahat tuli täyteen ja matka jatkui kirppikselle. Parasta sunnuntaitekemistä Berliinissä, eka brunssi napaan ja sitten Mauerparkkiin! Vai voiko tästä muka olla eri mieltä? 😉
Ps. Poistuttiin paikalta vasta kolmen jälkeen, jolloin brunssi oli jo loppunut ja lähes kaikki ihmiset kaikonneet muualle, siksi näin ”tyhjät” kuvat 😀
Onpa naurettava hinta noista herkuista!
Joo, Berliinin hinnat on hieman kukkaroystävällisempiä, kuin täällä meillä Pohjolassa… 😛
Uuuuh. Onks tuossa jälkkäripöydässä jotain munkkeja ja kinuskikastiketta…. *drooooool*
Pakko kyllä päästä Berliiniin näin aikuisiällä, ois paljon kokemista ja näkemistä 🙂
Munkkeja oli ainakin ja muutama eri kastikekin, olivat hyviä!
En voi kyllä muuta kuin suositella ja sinut tuntien tykästyisit kaupunkiin varmasti kovasti! Kantsii väijyä hintoja esim syksylle, mehän saatiin lennot eestaas yks syksy alle 70€/hlö!