Kun palattiin kotiin Savosta torstaina, niin jo sunnuntaina navigaattoriin oli näppäilty kohteeksi Lappajärvi ja päämääräksi Matin vanhempien mökki. Täällä sitä ollaan nyt oltu seitsenhenkisen seurueemme voimin jo muutaman päivän ajan ja tekis mieli kirjoittaa, että ollaan otettu aurinkoa, grillattu, saunottu ja nautittu ihanasta kesästä. No tottahan tuo kaikki tavallaan on, mutta aurinko on pysynyt kyllä ihan jossain muualla ja vettä on sadellut tasaiseen tahtiin ihan koko reissun ajan. Eikä tuo lämpömittarikaan ole tainnut kivuta kamalasti yli 15 asteen, tälläkin hetkellä lämpöä on vain 11 astetta.
Mutta ollaan me ihan oikeasti nautittu, grillattu sadetta uhmaten, vaikkakin siirrytty kaatosateessa kypsentämään jälkkäribanaanit suosiolla saunan kiukaalle, saunottu kerta jos toinenkin, pelattu lautapelejä ja juoruttu mummonmökin pöydän ääressä notkuen porukalla yömyöhään saakka. Aamulla nukuttu pitkään ja pidetty puhelimet äänettömällä, paineltu Lappajärven kylänraittia pitkin verkkarit viuhuen täydentämään makkaravarastoja, otettu torkut just sillon kun huvittaa, poikettu paikallisella kirppiksellä tutkimassa aarteita ja S-Marketin alakerrassa koluamassa alerekkejä ja tietysti ihan vaan oltu. Kuka sanoi, etteikö tästä kesästä ja mökkeilystä voi sateellakin nauttia?
Tänään muu seurueemme pakkautui autoon ja hurautti Kalajoelle, me jäätiin Matin ja Jykän kanssa suosiolla mökkivahdeiksi. Kahtokaa vaikka vähän aurinkoisempia ja muutenkin kivempia kuvia More To Lovesta viime kesän reissulta, alla taas tältä päivältä vähän tämän hetken tunnelmia.
Päivän tekemiset, pötkötystä, pizzaa (paikallinen pizzeria Best oli oikeesti hyvä) ja Alibia, ainutta oikeeta hömppälukemista. Ei huono kyllä ollenkaan! 😀
Huomenna sitten takas etelään, tietysti Tuurin kyläkaupan kautta!
Mittees sinne kuuluupi? 🙂
Ootpa ihanan fresh!
Ääks, ootte ihan mun nykyisillä kulmilla! 🙂 ja best on kyllä ihan nimensä veroinen pitseria! :))
käykää siinä naapurikunnassa evijärvellä, ihana paikka <3
Söpö kuva susta tuo viimenen 😀 Vähä tuli mieleen kaukaisesti Hannah HBO:n ”Girls” sarjasta. Ootko katsonut! Törkeen hyvä btw 😉
No bongasitko Tarjoushaukan Tuurissa? 😀