Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

YSL

Viime viikolla Yves Saint Laurent, eli tuttavallisemmin YSL järkkäsi meille bloggaajille aamupäivän Espoossa rajauskoulun merkeissä.

YSL on siis ranskalainen muotitalo, joilta löytyy myös kosmetiikkaa, tällä kertaa perehdyttiin brändin kosmetiikkapuoleen ja etenkin uutuuksiin kuten Baby Doll-linjaan. Firman Baby Doll-tuoksu on itse asiassa ollut meikäläisen lemppari jo vuosikaudet, mutta harmikseni sitä ei saa enää Suomesta. Onneksi Baby Doll-tuoksua myydään yhä ulkomailla, täytynee metsästää!

YSL:n meikkaaja Janita loihti mallille meikin käyttäen BB-voidetta ja Baby Doll-sarjan meikkejä.

Janita totesi, että BB-voide kannattaa levittää aina sormin, jotta saadaan voiteen hoitovaikutuksesta kaikki teho irti.

Kevyt puuterointi ja rajausten kimppuun. Janita teki tällä kertaa mallille tuplarajaukset, eli rajasi ensin pinkillä, jonka jälkeen sipaisi mustalla vielä rajauksen aivan ripsien tyveen.

Kulmat ojennukseen ja huulikiiltoa huulille. Valmista tuli! Saatiin tuo BB-voide testiin ja yhden käyttökerran jälkeen voin todeta sen olevan sopivan peittävä myös minun couperosaan taipuvalle iholle, en ole oikein lämmennyt BB-voitelle juurikin niiden läpikuultavuuden takia.


Ja eikun harjoittelemaan vuorotellen. Janita neuvoi meitä jokaista siis oikeanlaisen rajauksen kanssa. Penkissä Tyyliä metsästämässä-Veera kissarajauksia metsästämässä.

Monikasvoinen sankaritar. Sensuelli ja itsevarma nainen, joka on juuri sellainen kuin haluaa, joka seuraa omia tunteitaan, mieltymyksiään ja intohimojaan. Näennäisen viaton, luonnollisen hienostunut. Häikäisevä ja viehättävä, syvällinen ja spontaani. Täynnä vastakohtia. Ennen kaikkea, vapaa sielu. Baby Doll nauttii elämästä katsoen maailmaa avoimin silmin. – YSL

Baby Doll-linjan uutuudet koko komeudessaan.

Pupulandian Jenni näytti etenkin rajausten ja huulipunan jälkeen aivan aidolta pariisilaiskaunottarelta!

Ja minun vuoro!

Lopputulos – rajaus sinisellä! Tykkäsin. Itse en ihan älyttömästi rajaile silmiä, mutta ehkäpä tästä alan taas panostamaan siihenkin 🙂 

Mitenkäs siellä, rajauksilla vai ilman? 


Translation: Last week I was in YSL-eyeliner school with my blogger colleagues. Now I know how to do it right 😉 


0

0 Comment

  1. Aina rajaukset!♥
    Olen muutenkin ilman meikkiä ihan kamala kummitus, en voisi kuvitellakaan lähteväni ulos ilman ripsaria ja pientä rajausta 😀

    0
    1. Joo, rajauksiin tottuu kyllä äkkiä ja monesti näyttää ihan alastomalta ilman 🙂

      0
  2. Sulla on ihan täydellinen iho!

    0
    1. Kiitos! 🙂

      0
  3. Rajauksilla, aina jos jaksan/ehdin 😀

    0
    1. Täytynee itsekin harjoitella!

      0
  4. Ja Joanna mussuttaa 😀 hahaha

    0
    1. Just olin tulossa kommentoimaan, että varmaan Joannalta tulee sanomista tuosta kuvasta, niin sehän oli ehtinyt jo ensin. 😀

      0
    2. Haha, ihana Joanna, leipää suussa! <3

      0
  5. Anonymous says: Vastaa

    Upea sinisen väri sulle laitettu, rajaus näyttää hyvältä! Muistatko minkä nimisellä värillä sininen laitettiin sulle?

    0
    1. Kiitoksia! Se väri oli YSL:n Baby Doll Eye Liner nro 11

      0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

PLUSMIMMI @ INSTAGRAM