Zizzi Tallinna

Zizzi-Ambassador

Sain jo joskus viime kesänä Tallinnan Zizzin myymäläpäälliköltä Facebookissa viestiä, että mikäli liikuskelen Tallinnassa päin, voisinko tulla käymään myös siellä Zizzin liikkeessä. Siitä asti ajatus myymälävierailusta etelänaapurissamme oli muhinut mielessäni ja kun vuodenvaihteessa moiselle tarjoutui tilaisuus, oli otettava Tallinnassa Uber alle, yllätettävä Tallinnan Zizzin henkilökunta ja hurautettava tarkastamaan miltä näyttää Zizzin myymälä Tallinnassa.

Zizzi sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Tallinnan keskustasta lentokenttää lähellä olevassa Ülemiste ostoskeskuksessa (Suur-Sõjamäe 4). Kyseessä on Tallinnan ja koko Viron ainut Zizzi-myymälä. Kauppakeskus on melko uusi ja sinne pääsee myös useilla julkisilla kulkuvälineillä. Zizzin liike löytyy kauppakeskuksen toisesta kerroksesta, kannattaa tutkia tarkka sijainti vielä paikanpäällä olevista kartoista. Tuolla kauppakeskuksessa on myös paljon muita liikkeitä, joten siinäkin mielessä kannattaa harkita kauppakeskuksessa Tallinnan reissulla pistäytymistä.

Zizzille Tallinnaan oli saapunut jo kivan keväisiä värejä. Päädyin kuitenkin sovittelemaan vähän mustaa mekkoa ja paljettijakkua, tuloksen tästä yhdistelmästä näette Tallinnan Zizzin Facebookista. Mukaan tällä kertaa tarttui ainoastaan parit sukkahousut, joista toiset aivan ihanalla pitsikuviolla. Täytynee vierailla tuolla toistamiseenkin, kunhan taas löydän itseni Tallinnasta. Terkkuja sinne etelänaapuriin ja kiitos kutsusta! Näeme! 😉

Zizzi Tallinna DSC_0668Zizzi Tallinna DSC_0636 Zizzi Tallinna DSC_0637Zizzi Tallinna DSC_0654 Zizzi Tallinna DSC_0650 Zizzi Tallinna DSC_0667 Zizzi Tallinna DSC_0671

0

TBT – Zizzi Hyvinkää

Zizzi-Ambassador

Palataanpa TBT:n kunniaksi hetkeksi viime syksyyn ja vierailuuni Zizzin myymälässä Hyvinkään kauppakeskus Willassa. Zizzi sijaitsee kauppakeskuksen ylätasolla Prisman puoleisessa päädyssä, New Yorkerin ja Stadiumin välissä. Kauppakeskuksen sivulta löytyy myös vaihtuvia tarjouksia ja etuja myymälään ja toki myös Hyvinkään Zizzin Facebook-sivu on sekin ilahduttavan aktiivinen. Onpa myymälällä jopa oma Instagram-tilikin!

Tuona eräänä lauantai-iltapäivänä koko myymälässä ei ollut lisäkseni ainuttakaan muuta asiakasta, joka tietysti hieman harmitti, mutta toisaalta, sain paikalla olleen myyjän huomion täysin itseeni. Tuolla reissulla mukaan tarttuikin useampi vaatekappale, joita todella palvelualtis myyjä (myös Jumbon Zizzistä tuttu Jasmin) kiikutti minulle takavarastosta saakka. Päädyin lopulta sovittelemaan montaa eri juttua ja fiilistelemään vieläkin useampaa. Sovittelurumban jälkeen poistuin myymälästä useamman vaatekappaleen kanssa.

Kaikista vierailemistani Zizzi-myymälöistä tein Willasta ehdottomasti parhaat löydöt ja on pakko vielä mainita aivan loistava palvelu oikein ihan erikseen. Suosittelen pistäytymistä ohikulkumatkalla tai vaikkapa päiväretkeä Willan Zizziin ihan asiakseen! Toivottavasti minäkin pääsen taas pian käymään! 🙂

Zizzi Hyvinkaa Willa DSC_0093 Zizzi Hyvinkaa Willa DSC_0102Zizzi Hyvinkaa Willa DSC_0099 Zizzi Hyvinkaa Willa DSC_0103 Zizzi Hyvinkaa Willa DSC_0106 Zizzi Hyvinkaa Willa DSC_0109 Zizzi Hyvinkaa Willa DSC_0117

0