Jaoin jo päivällä Instagramiini yhden virpomakuvan, arviolta vuodelta -95, mutta valokuva-albumeja hallitseva äitini päätti ilahduttaa minua useammalla eri männävuosien pääsiäisräpsyllä, joista tämä kuva on napattu 27.3.1991. Olen kuvassa 6-vuotias ja lähdössä palmusunnuntaina virpomaan, todennäköisesti tuonakin vuonna bestikseni Maiskin kanssa. Muistan, että virpominen oli meillä aina koko kevään kohokohta. Siihen valmistauduttiin jo viikkoja ennen, mallattiin asut (mukana porukassamme oli usein myös kissa tai pupu), myöhemmin myös harjoiteltiin meikit, suunniteltiin reitti (tuolla maalla päivän aikana tuli käveltyä varmasti helposti 10km, ei paljon autokyydeistä nautittu) koristeltiin virpomavitsat valmiiksi jo ainakin viikkoa aikaisemmin jne. Muistan, että saatiin joka kerta todella hyvä vastaanotto, paljon herkkuja ja myös rahaa. Joskus jostain paikasta, usein vanhemmilta mummoilta, jotka ilahtuivat erityisesti vierailustamme saattoi saada jopa 100 markan setelin!
En tiedä mikä tilanne on vuonna 2016, onko virpominen edes lasten suosiossa, vai eivätkö vanhemmat päästä muksujaan vieraiden oville virpomaan, mutta meidän ovelle ei tänään ilmestynyt yhtäkään noitaa, kissaa tai pupua. Laiteltiin jopa epätoivoisina viestejä yleensä meillä virpomassa käyneille tuttavaperheiden lapsille, että olettekohan tänä vuonna tulossa, mutta turhaan. Hieman kyllä harmittaa, sillä oltiin varauduttu tähän päivään 24 kinderillä, pääsiäistikkareilla ja muilla herkuilla. Naapurustossamme asuu lähes joka talossa lapsia, joten ajateltiin, että kyllä joku meidänkin ovelle eksyy. Joudutaan siis uhrautumaan ja vetämään nuo virpojille varatut palkkiot näköjään kokonaan itse. Eniten kyllä harmittaa, ettei saatu yhtään upeaa virpomavitsaa kotia koristamaan, täytyy varmaan askarrella ensi vuonna ihan vaan varuilta moiset ihan itse.
Ps. Naurattaa muuten nuo vitsat. Lama taitaa näkyä niissä, kun koristeita on ollut tuona vuonna noin vähän…
