Prahassa!

Haa, monta oikeaa veikkaustahan sieltä tuli ja kyllä, Prahassa siis ollaan! Matillehan tämä meidän matkakohde selkeni vasta kehäkolmosella, jolloin vahva luulo edelleen oli, että ollaan kaasuttelemassa Porvooseen, koska olin hetki aikaisemmin antanut vinkin, että paikka alkaa P:llä. Oli muuten poika vähän yllättynyt, kun paljastui, että toinen kirjain onkin r, kurvataankin lentokentälle ja hypätään tunnin päästä Prahaan vievään koneeseen! 🙂

Vaikka eilisen vietin lähinnä kodissa vaaka-asennossa Jykä-vahdiksi saapuneen äidin pakkaillessa ja etsiskellessä minulle reissuun tarvittavaa vaatetusta, niin täällä sitä vaan ollaan. Meinasi kyllä lievästi sanottuna räjähtää korvat lentokoneen laskeutuessa Prahaan (vaikka mulla oli ne painetta tasaavat korvatulpatkin) ja se viimeinen puoli tuntia tuntui aivan ikuisuudelta. Koskaan ei ole ollut näin paha flunssa päällä koneessa ja korvat koetuksella. Toivottavasti maanantaina on jo paluumatkalla parempi.

Oltiin siis perillä Prahassa puoli ysin aikoihin paikallista aikaa ja napattiin heti taksi hotellille tänne vanhaan kaupunkiin (Grand Majestic Plaza) ja marssittiin ihan randomisti lähiravintolaan syömään. Söin keittoa leivän sisällä ja inkiväärisodaa, jotka tuntuivat flunssapotilaasta aivan taivaalliselta (päivällä olin vetänyt ainoastaan puuron). Tosin, en maistanut esim. keiton vahvaa valkosipulisuutta ollenkaan ja kuulin asiasta vasta Matilta. Koko illallinen maksoi meiltä tippeineen 15€ ja piti sisällään siis kaksi pääruokaa, inkiväärilimua ja olutta. Eli halpaa on!

Viime yönä saatiinkin onneksi kunnon unet, kun oltiin unilla jo ennen puolta yötä. Aamiaiselle noustiin kympiltä ja se oli kyllä tosi runsas ja maistuva. Sen jälkeen ollaan otettu tämä päivä vielä melko maltillisesti tutustuen ihan vaan jalan lähitienoon tarjontaan (ja ehkä vähän Palladiumin Sephoraan…). Täällä on ollut tosi aurinkoinen päivä. Istuttiin yhdessä paikassa pitkään kuumalla siiderillä (ja toistamiseen inkiväärisoodalla) sekä nauttimassa juustolautasesta, makkaroista ja Matti oluesta. Ollaan katsastettu tämän illan ruokapaikka jo valmiiksi ja kohta lähdetään vielä vähän kävelemään, jos vaikka käytäisiin katsomassa tuo Vanhankaupungin raatihuoneen astronominen kello ennen illallista.

Praha Praha PlusMimmi Praha 2 Praha 3 Praha 4 Praha 5 Praha 6 Praha 7

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡