Enpä ole täällä blogissa tai erityisemmin muutenkaan somessani vielä huudellut, että meille on tullut toinen koira! Ollaan jo jonkun aikaa mietitty, että otettaisiin toinen koira, mieluiten mopsi, mutta erinäisistä syistä johtuen olen katsellut enemmänkin kodinvaihtajia tai löytökoiria kuin pentua. Haaveissa on ollut jo pitkään vaalea mopsi ja kun ennen juhannusta bongasin Facebookin mopsi-ryhmästä ilmoituksen vuoden ikäisestä rescue mopsista, tuli tunne, että tässä se meidän koira nyt on. Juteltiin asiasta Matin kanssa, mietittiin vaihtoehtoja ja todettiin yhteisellä päätöksellä, että ollaan valmiita panostamaan mahdollisiin rescue koiraan liittyviin haasteisiin.
Tehtiin siis kotiselvityslomake järjestön nettisivuilla, puhuttiin useampi kerta puhelimessa järjestön tyyppien kanssa ja meillä tultiin tekemään kotikäynti, jonka perusteella meidät valittiin tämän Betty-mopsin tulevaksi kodiksi (tämä oli siis se huippu asia, josta mainitsin kesällä!). Bettyn piti tulla meille jo 1.8, mutta koska koira steriloitiin ennen saapumista, venyi saapuminen lopulta juoksujen ja steriloinnista johtuneen paranemisen takia muutamalla viikolla. Yleensähän nuo rescue-koirat saattavat saapua varsin nopeallakin aikataululla, mutta meidän kohdalla koiran kotiin saamisen odotus tuntui kyllä todella pitkältä!
Kaikki on sujunut uuden koiran kanssa kerrassaan loistavasti. Päätettiin jo alussa, että muutetaan Bettyn nimi suomalaisittain Pirkoksi ja kutsumanimeksi on vakiintunut Pike, jonka neiti jo hyvinkin tunnistaa. Jännitti tosi paljon, minkälaisesta tyypistä on kyse, vaikka oltiinkin nähty Pikestä kuvia ja videopätkää ennakkoon. Pirkon todettiin osaavan matkustaa autossa, tulevan hyvin muiden koirien kanssa toimeen ja olevan sosiaalinen ja sisäsiisti. Heti lentokentällä saatiin lentokummilta kuulla, kuinka ”tämä mopsi on aivan huippu” ja Pike pötköttelikin aivan kaikessa rauhassa omassa lentokopassaan. Samalla Suomeen lensi siis kolme muuta koiraa ja muut rähälsivät menemään minkä ehtivät ja toinen vaan ihmetteli ja rapsutti kopassa niin että koko koppa tärisi. Oli myös aikamoinen sattuma, kun huomattiin Pirkon syntymäajaksi passissa sama syntymäpäivä, eli 1.6. (2016), kuin minulla!
Kun tultiin lentokentältä kotiin, niin tavattiin Jykä ensin kotipihassa, suunnattiin yhdessä lenkille ja tultiin vasta sitten sisälle tutustumaan. Pike juoksi itse asiassa heti ensimmäisenä meille saavuttuaan innoissaan suoraan takapihan lasiovea päin, kun tutki niin innoissaan uutta kotia. Myös peilit aiheuttivat alussa suurta ihmetystä ja niitä piti käydä ihmettelemässä ja itseään peilailemassa myös keskellä yötä. Ekoina yönä Pike ryömi myös meidän sängyn alla, jossa murisi puhelimeni taskulampulle. Myös vihellykset esim. tv:ssä ärsyttivät.
Jykä on ottanut Piken alusta asti tosi hienosti ja hyväksynyt heti osaksi perhettä. Välillä Jykä kyllä katsoo siihen malliin, että ootteko tosissanne, jääkö tämä tyyppi tosiaan meille, kun Pike roikkuu tyyliin hampaillaan Jykän kintussa kiinni. Jykän lisäksi Pike on tavannut jo useamman kerran siskoni koiraa Eikkaa, jonka kanssa ollaan paljon tekemisissä. Eikasta ja Pikestä tuli heti parhaat kaverit ja huvitusta aiheuttaa se, kun Pike ja Eikka temmeltää ja Jykä vanhempana (vai viisaampana ja laiskempana?) seurailee rauhassa nuorempien touhuja vierestä. Huomenna lähdetäänkin sitten koko konkkaronkka mökille Savoon loppuviikoksi!
Pike oli meille saapuessaan melko tuhdissa kunnossa (9kg) ja painoa neidistä on tippunut onneksi jo 400g. Kuntokuuri jatkuu ja tavoitteena on saada Piken paino alkamaan seiskalla. Nartuksi Pike on muutenkin tosi roteva (Jykän korkuinen), mutta täysin eri mallinen kuin Jykä. Pikellä on tosi pitkät jalat, jykevä keskivartalo ja taas suhteessa tosi pieni pää. Vaikka ei tietysti sen kummemmin Piken taustasta tiedetäkään (Pike on löytynyt erään naisen puutarhasta harhailemasta), minusta tuntuu, että Pike ei ole oikein tottunut lenkkeilemään. Sen jalat olivat etenkin alussa tosi ruipelot muuhun kroppaan nähden ja hihnassa kävelemisessä oli omat haasteensa (Pike alkaa puremaan hihnaa ja mielellään taluttaa itse itseään, ihan niinkuin pentukoirat usein hihnatreenin alussa). Lisäksi lenkillä ohi menevät autot aiheuttavat pelkoa/ahdistusta/hyökkäilyä ja tästä harjoitellaankin parhaillaan herkkujen avulla pois. Sisällä Pikellä on onneksi mennyt hyvin ja myös yksinolo on sujunut loistavasti. Kertaakaan yksin ollessa ei ole sattunut vahinkoa sisälle. Tyttö nukkuu onneksi myös yöt hyvin ja herää aina aivan käsittämätöntä intoa täynnä uuteen päivään.
Tuo ilo ja luottamus, joka välillämme on ollut heti alusta saakka on jotain käsittämätöntä. Pike on ollut alusta saakka jopa vähän liiankin (uhka)rohkea ja tunkee jokaisen ihmisen syliin hirvittävällä tarmolla. Lisäksi tyttö tykkää nuolla naamaa ja heittäytyy jopa lenkillä selälleen rapsuteltavaksi. Heti alussa tyyppi kampesi syliin, eikä kyllä jännittänyt yhtään. Meillä kävi kyllä Pirkon kanssa niin hyvä tuuri! Mietin ja jännitin, kuinka kaikki täällä kotona sujuu, kun olen viikon poissa, mutta Matti oli sitä mieltä, että lopulta Pike ei tajunnut edes minun olevan matkoilla ja kun eilen kotiuduin oli Jykä selkeästi enemmän ikävöinyt minua kuin Pike. Pikestä onkin tiiviisti yhdessä vietetyn viikon aikana hioutunut aikamoinen Matin tyttö ja tyyppi hakeutuukin Matin syliin aina kun mahdollista. On tämä vaan aikamoista! Vaikka kyseessä onkin jo yli vuoden ikäinen koira, on tämä elämä tällä hetkellä kuin pennun kanssa joka päivä uusien asioiden opettelua. Aivan ihanaa, mutta ajoittain tietysti myös vähän hermoja raastavaa. ❤️
