Miklun puutarhajuhlissa

Olen melko vähän kirjoitellut tänne viime aikaisista duunijutuistani, mutta syyskuusta lähtien olen siis puuhastellut mm. Mikael Gabrielin, Janne Naakan ja Annika Ollilan taustajoukoissa. Yksi tämän kevään mielenkiintoisimpia projekteja on kuitenkin ehdottomasti ollut yhteistyö Miklun ja puutarhabrändi GreenCaren osalta, jonka tiimoilta olette ehkä bonganneet Miklua GreenCaren mainoksista ainakin lehdistä ja radiosta ja myös Mikael Gabrielin piha on kokenut kevään mittaan aikamoisen muodonmuutoksen. Mitäpä uusi Miklun pihalle rakennettu upea puutarha olisi ilman kunnon puutarhajuhlia ja niinpä eilen juhlittiinkin Miklun uutta puutarhaa oikein porukalla.

Puutarha hoito-ohjeineen luovutettiin isännelle tietysti juhlallisin menoin, jonka jälkeen jatkettiin juhlimista astetta rennommissa merkeissä. Paikalla oli Atrialta kokki, joka grillaili meille meheviä burgereita, ribsejä (näitä on pakko saada juhannukseksi!) ja muita herkkuja terassilla grillissä. Vaikka välillä taivaalta tulikin vettä kaatamalla, ei annettu sen haitata, vaan juhlat jatkuivat yömyöhään. Koff tarjosi juomaksi uusia Somersby-siiderimakuja ja olutta ja kakku oli tilattu Say it with a Cake -kakkumuijalta ja oli aivan mieletön! Nämä kemut olivat kiva aloitus myös Miklun Koko Kesä-kiertueelle, joka starttaa perjantaina Tahkon Juhannuksesta, jonne itsekin olen suuntaamassa. Nyt ohitettiin itse asiassa juuri Mikkeli ja lähestytään Savoa mukana vesijetti ja juhannuskamppeet – kyllä muuten kelpaa!! 🙂

8+