OOTD – RIP Red Skirt

Voin kertoa ihan viime viikon omakohtaisella kokemuksella, että näin kirkkaan punaisella hameella ja hameeseen mätsäävillä huulilla saa kyllä huomiota ja pitkiä katseita. Tämä asu päällä hengailin toimistolla torstaina ja itse hame on löytö Hannan kirppiskasasta toukokuulta. Olen käyttänyt hametta nyt kesällä pariin otteeseen, se on ollut vilpoisa ja rento päällä, mutta nyt menin tuhrimaan sen helman öljyyn(?) ja joudun heittämään luultavasti koko hameen pois. Jote RIP vaan sinä punainen hame!

Pois tekisi mieli heittää pätkä myös tuosta tukasta (mikä aasinsilta), joka on siis värjätty viimeksi tammikuussa Olia-kampanjassa ja leikattu viime marraskuussa. Tuolta latvasta puskee taas vanhat värit läpi ja pitäisi vaan selvitä varaamaan leikkausaika Simolle. Mietin, josko leikkaisin taas pitkästä aikaa otsiksen ja jättäisin värjäyksen tällä kertaa kokonaan väliin, tuo oma väri kun on tosi kiva ja otsis voisi tuoda lookkiin kaivattua vaihteua. Toisaalta otsiksen kasvattamisessa on taas oma hommansa ja luultavastihan kyllästyn siihen taas parissa viikossa. Samoin omalla värillä hiukset rasvoittuvat huomattavasti nopeammin kuin värjättyinä, joten täytyisi päivittää myös sampoo esim. volyymiä antavaksii. Ei sillä, kyllähän minä kuivashampoota läträän tukkaani vähintään joka toinen päivä, mutta kivahan se olisi jos hiukset pysyisivät ”puhtaina” enemmän kuin pari tuntia.

Jakku – Jacket Torrid (2) // Laukku – Bag Urban Outfitters // Hame – Skirt 2nd hand // Toppi – Top Primark (UK20) // Kengät – Shoes TOMS (40,5)
Punainen hame DSC_0452Punainen hame DSC_0448 Punainen hame DSC_0470

0

OOTD – Batique Dress

Tämä batiikkikuosinen mekko on ehdottomasti yksi tämän kesän käytetyimpiä vaatekappaleitani. Ostin sen toukokuussa Lontoon Primarkista ja tämä taitaa olla oikeasti rantavaate, mutta taipuu esim. juuri mustan neuleen kanssa oikein mainiosti arkikäyttöönkin.

Tänään tepastelin tämän näköisenä työpäivän jälkeen Helsingissä, kun suhattiin Elsan kanssa työpäivän jälkeen Muotiratikan reitti ja käytiin myös ostoksilla pop up-myymälässä Stidilässä. Ostettiin molemmat Jatulin vanerista valmistetut korvikset ja sitten pyörittiin hetkinen vielä keskustassa Citycenterissä ja Forumissa, kunnes oli aika hypätä taas kuuden bussiin kotia kohti.

Eilinen koko päivähän meni Tampereella ja jäin vielä illasta Helsinkiin Pepin luo yöksi, eli nyt oli ihan kiva tulla kotiin, varsinkin kun Matti oli vihdoin löytänyt kaupasta Omar-jäätelöä (Pätkis oli jo myyty loppuun buu). Nyt siis pyörii sarja, kanasalaatti on jo masussa ja kohta on aika jätskin ja iltalenkin. Huomenna sitten taas toimistolle, ihan kiva, että nämä hyvät kelitkin alkoivat nyt kun ei enää päiväsaikaan ehdi niistä nauttimaan. No, onneksi kohta on taas viikonloppu.

Mekko – Dress Primark (UK20) // Arskat – Sunnies Monki // Neule – Cardigan Carlings (L) // Kassi – Bag Zizzi // Kengät – Shoes TOMS (40,5)
Batiikkimekko DSC_0474 Batiikkimekko DSC_0477 Batiikkimekko DSC_0515

0