OOTD – Nude

Nuden sävyt meikissä ja vaatteissa tuntuu olevan kovin juttu minulla tällä hetkellä. En ole koskaan oikein välittänyt beigestä, mutta ah tämä vähän vaaleanpunaisempaan taittava nude on parasta just nyt! Sitä voi yhdistellä huoletta vaikkapa camo-kuosiin tai harmaaseen, melkeinpä mihin tahansa. Ja nähdäänpä tässä asussa muuten aikamoinen entisen minäni no no, nimittäin aurinkolasit, joissa on kultaa yhdistettynä hopeiseen laukkuun ja ruusukultaisiin Superstareihin. Tämä kolme eri metallinsävyä samassa asussa oli kyllä aivan täysi vahinko (ai mitenniin tuli vähän kiire), enkä myönnä edelleenkään diggailevani eri metallien yhdistämisestä keskenään, mutta tulipahan näköjään yhdistettyä, eikä tuo nyt niin pahalta näytä.

Mitäpäs tänne kuuluu muuta. Minulla alkoi eilen periaatteessa loma, mutta vielä en ihan ole päässyt heittäytymään 100% lomamodeen, sillä muutamat hommat odottelevat vielä tekijäänsä työpöydällä. Olen kuitenkin ottanut nämä pari päivää huomattavasti rennommin, kävellyt aamulla reilun neljän kilometrin aamulenkin koirien kanssa (Eikka tuli meille eilen hoitoon loppuviikoksi) ajatuksia tyhjentäen ja puuhastellut kotona kaikenlaista. Kun TO DO-listassa on mm. raparperien muuttaminen herkullisempaan muotoon ja postilaatikon nimitarran kiinnitys ollaan mielestäni oikeiden asioiden äärellä. Myös blogille on riittänyt aikaa kiireisen ajanjakson jälkeen ihan eri tavalla.

Tuonne Snapchatin puolelle minulla muuten tulee jaettua asioita, vaikka täällä tai Instagramissa olisi hiljaisempaa (sieltä minut löytää nimellä plusmimmi). Tarkoituksena on vetää tällä viikolla joka arkiaamu tuo aamulenkki ja aloittaa vasta sen jälkeen päivän puuhastelut. Lauantaina päästäänkin juhlimaan sitten kesän ekoja häitä ja sunnuntaina heräilenkin jo sitten Oulusta! Treffataan äidin kanssa Oulussa parin päivän miniloman merkeissä ja kuuluupa reissuun sunnuntaina myös kummihommia konfirmaation muodossa. Eiköhän se lomavaihdekin viimeistään ensi viikolla löydy!

Takki – Jacket Yours (UK22) // Mekko – Dress Zizzi (L) // Laukku – Bag ASOS // Arskat – Sunnies UO // Leggings New Look (UK22) // Sneakers Adidas Superstars
PlusMimmi Camo Zizzi DSC_0664PlusMimmi Camo Zizzi DSC_0627PlusMimmi Camo Zizzi DSC_0661 PlusMimmi Camo Zizzi DSC_0630

Mekko blogin kautta saatu.

  • Ei kategorioita

OOTD – Basic Office Outfit

Aina ei asukuvat onnistu. Naama on väsynyt bussissa pilkityn työmatkan jälkeen, tarkennus on kirjaimellisesti päin seiniä ja mallilla mielessä ihan muut jutut kuin poseeraaminen. Siispä tältä päivältä ainoastaan jakoon tämä yksi kuva perus toimiston asiapentistä, joka yritti huijata palavereissa kanssapalaveeraajia tuolla mustalla jakulla. Jalkaan ovat jo löytäneet ostamani uudet Excuse My BonBonin housut (huomattavasti paksummat kuin leggingsit) jotka ovat aivan parhaat. Vyötärö tulee housuissa sopivan ylös ja matskukin on tosi laadukkaan oloista. Kenkinä puolestaan toimivat tänään mustat Vansin slip onit, joita yhdet kävelin puhki jo viime kesänä (ei ihme, sen verran kiinni kasvaneet ne jalkoihini olivat). Onneksi Jenkeistä löytyi outletista uudet sopuhinnalla.

Tänään tosiaan olisin saanut nukkua kasiin saakka, mutta armas mopsini päätti herättää minut jo varttia vaille seitsemän. Kiva. No ehdinpähän lakkailla aamulla sitten kynnet ja valmistautua työpäivään. Melko aikataulutetun Savon reissun vuoksi viikonlopun unet jäivät vähiin, joten huominen vapaapäivä tulee tarpeeseen. Ajattelin nukkua ainakin ysiin, mikäli Luoja Jykä suo.

Minulla on muuten Instagramissa meneillään skaba, josta voi voittaa liput Riku ja ystävät stand up-keikalle ensi lauantaiksi Helsingin Casinolle. Harmittelin, kun Nummelan keikka jäi välistä Matin sairastumisen vuoksi, joten kun kutsu Casinolle kävi, olin heti mukana. Käykäähän osallistumassa, niin lauantaina nähdään! 🙂

Mutta nyt tuon Jykän kanssa metsään lenkille, josko se väsytystaktiikalla antaisi minun aamulla nukkua pitkään (tai edes siihen ysiin)!

Bleiseri – Blazer Yours (UK20) // Toppi – Top Finnwear+ (L) // Housut – Pants Excuse My BonBon (52-54) // Laukku – Bag Urban Outfitters // Slip On Vans
Asukuvia

Translation : Me today and my basic office outfit. We had some meetings so I need to wear blazer, hah! 😀

Jakku ja toppi blogin kautta saatu. Blazer & top gifted.

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡