Kävimme viime keskiviikkona katsastamassa blogityttöjen, Nadjan, Emmin, Pauliinan ja Jonnan, kera Dome Karukosken Leijonasydän -elokuvan kutsuvierasnäytöksessä. Pääpiirteittäin elokuvan juoni rakentuu uusnatsi Tepon (Peter Franzén) ja Sarin (Laura Birn) rakkaustarinan ympärille. Sarin tummaihoinen poika Ramu (Yusufa Sidibeh) aiheuttaa hässäkkää orastavassa suhteessa jo heti alussa ja Teppo joutuu punnitsemaan oman arvomaailmansa rakkauden myötä kerralla uusiksi.
Olin kuullut elokuvasta paljon hyvää ennakkoon, mutta siltikin leffa löi minut ällikällä. Olin valmistautunut äärimmäisen ahdistavaan pätkään, jota Leijonasydän tietysti välillä olikin, mutta en siltikään olisi arvannut, että toisinaan saisin nauraa vedet silmissä huikeille vitseille, kun seuraavassa kohtauksessa joutuisin taas puolestaan pidättelemään kyyneleitä. Väistämättä ainakin minulle elokuvaa katsoessa tulee mieleen, että kuinka joillain ihmisillä voikaan olla paha olo ja kuinka sitä omaa epävarmuutta ja huonoa oloa kanavoidaan sen kummemmin ehkä ajattelematta täysin vääriin asioihin ja muihin ihmisiin. Erittäin tärkeä ja koskettava aihe siis.
Mielestäni Jasper Pääkkönen tekee leffassa aivan huikean, jopa elokuvan parhaan, roolisuorituksen Tepon veljenä Harrina. Pääkkösen pisteet nousivat ainakin minun silmissäni tämän roolin myötä kohisten. Söpöyspisteet on kuitenkin annettava ehdottomasti Yusufa Sidibehille, eli Ramulle. Tästä pojasta kuullaan vielä!
++++½
Oletteko jo nähneet? Puhutteliko?
Mielestäni Leijonasydän on ehdottomasti paras kotimainen elokuva hetkeen.
