HETKIÄ NOIN VIIKON VARRELTA

Reilun viikon aikajanalle on taas mahtunut kaikenlaista mukavaa, kuten peli-iltaa naapureiden kanssa (voitte kutsua minua tätä nykyä Afrikan tähden mestariksi, Kimblen osalta annoin muille hieman tasoitusta), leffailua Iso-Omenan Loungessa (joka on ehdottomasti tällä hetkellä lemppariteatterini aivan huikeiden puitteidensa ansiosta), paljon kotoilua (koiria, siivousta, kirjoja, sarjoja ja kokkailua, eli tätä perus meininkiä), talven ensimmäinen laskiaispulla (vadelmahillolla toki), verikokeet pitkästä aikaa (kolme viikkoa ON pitkä aika!), tammikuun ensimmäiseen blogitapahtumaan osallistuminen (marssin suoraan verikokeista hemmoteltavaksi L’Oréalin showroomille kampaajan penkkiin pesun ja kampauksen merkeissä, oli parasta), Oi mutsi mutsi-Elsan tuparit (jossa oli ohjelmassa mm. bissetasting, tosin itse menin toki prosentittomilla oluilla), pitsaa sattumalta sekä anoppilassa että Matin veljen luona saman päivän aikana, yhdet nimipäivät, pakkaskeleistä ja aurinkopäivistä nauttimista, sekä eilinen lääkärikäynti Meilahdessa ja tämänpäiväinen hoitopuhelu Jorvista. Huomenna kutsuukin sitten taas Helsinki, kun köröttelen Pepin luo pitkästä aikaa yökylään, huippua! Pakko se on vaan todeta, että on tämä elo kaikesta huolimatta aika kivaa! 😌

1+

RUOKAMATKALLA TALLINNASSA

Olin eilen tiistaina Eckerö Linen pressimatkalla päivän Tallinnassa. Parhaillaan menossa olevan valtakunnallisen keliakiaviikon kunniaksi pinnalla reissussa olivat erikoisruokavaliot ja etenkin gluteenittomuus, josta saatiin matkan aikana paljon informaatiota. Vaikka itselläni ei keliakiaa verikokeiden mukaan olekaan, enkä noudata erimerkiksi gluteenitonta ruokavaliota, on minulla kuitenkin herkkä vatsa ja IBS (olen kirjoitellut aiheesta mm. täällä) ja tietyt viljat eivät oikein sovellu vatsalleni. Erikoisruokavaliot ovat yleistyneet ja esimerkiksi täysin gluteeniton ruokailu onnistuu laivalla siinä missä muuallakin. Kannattaa olla yhteydessä varustamoon aiheen tiimoilta jo ennakkoon, niin saa varmasti (ainakin Eckerö Linellä) juuri toiveidesi mukaisen omaa ruokavaliota vastaavan menun nautittavaksi myös risteilyllä (sama juttu myös esim. maidottoman ja vegaanisen ruokavalion kanssa). Aivan huippu juttu!

Tallinnassa ohjelmassa oli tutustuminen vasta puolisen vuotta Rotermannissa toimineeseen Taptap olutmyymälään (Rotermanni tn 2, Instagram), jossa päästiin myös maistelemaan useampia oluita. Myynnissä on pienpanimo-oluita Eestistä ja muualtakin. Minähän en ole kova oluiden ystävä, mutta sujuvasti niitä kyllä maistan ja löytyi kuudesta maistatuksessa olleesta oluesta pari ihan mukiin menevääkin. Maisteltiin yhteensä neljä alkoholitonta olutta ja lisäksi kaksi gluteenitonta holillista olutta. Oli pakko hankkia Matille muutama pullo tuliaiseksi, sen verran toinen toistaan hienompia ulkoasuja pulloilla oli! Tuolla olisi ollut mahdollista maistaa myös paikan omia hodareita, mutta jätettiin ne väliin. Oluiden maistelu kannattaa tietysti varata etukäteen omalle seurueelle. Tuo oluiden maistelu ja hodarit olisivat loistava ohjelmanumero vaikkapa polttareihin tai synttäreille Tallinnassa, mutta miksipä ei vaikka sitten ihan perinteisen päiväretkenkin ohjelmaksi. Meillä kotona ainakin innostuttiin sen verran, että kohde lisättiin heti seuraavan Tallinnan reissun to do-listalle!

Oluiden parista siirryttiin lounaalle Nop-ravintolaan (Köleri Street 1), jossa saman katon alla on siis kahvilaravintola ja myös hurmaava luomupuoti. Neighborhood Organic Placessa tarjoillaan mahdollisimman lähellä tuotetuista puhtaista raaka-aineista valmistettua ruokaa ja järjestetään lisäksi mm. GourmetMarketia yms. tapahtumia. Kahvilan vitriini oli täynnä upeita kakkuja, mutta tällä kertaa päädyttiin tilailemaan listalta vain alku- ja pääruokia. Etenkin nuo erilaiset dipattavat tahnat olivat todella hyviä ja iso suositus myös paikan superherkullisille mehuille! Valitsin itselleni pääruoaksi avocadoleivän ja annoksessa ei ollut kyllä avocadon kanssa säästelty. Nopilla on muuten myös aivan ihastuttava Instagram-tili!

Lounaan jälkeen matka jatkui Chocokoo-suklaapuotiin (Telliskivi 33), jossa päästiin kuulemaan lisää suklaasta ja osallistumaan suklaa workshopiin. Saatiin valmistaa omanlaisiamme suklaapalloja ja minä tein kuusi erilaista palloa makuina mm. merisuola, kuivattu omena, kuivattu raparperi ja manteli. Makuyhdistelmiä oli vaikka kuinka ja suklaataikinan sai myös maustaa makunsa mukaan. Tuo maustamishomma oli yllättävän haastavaa ja sai olla tarkkana kuinka paljon lorautti makua joukkoon. Minun suklaasta tuli lopulta aika inkivääristä, vaikka mielestäni en edes paljon lorauttanut inkiväärin makua joukkoon… Tämäkin sopisi loistavasti polttariaktiviteetiksi tai vaikkapa pikkujouluihin, jolloin saisi itse askarreltua konvehdit jouluksi. Jos ei suklaaworkshop kiinnosta niin tuolta voi tietysti ostaa konvehteja myös mukaan. Minä maistoin vielä lähtiessä salted caramel-konvehdin ja vitsi että oli hyvää!

Suklaiden askartelun jälkeen meillä oli hieman vapaata aikaa kaupungilla ja kierreltiin mm. Viru Keskuksessa vähän kauppoja. En ostanut mitään ja sitten olikin jo aika siirtyä terdepyörähdyksen jälkeen takaisin laivaan. Meillä oli varattu illaksi vielä buffet-ruokailu, jonka jälkeen mentiin vielä kuuntelemaan Moilas-brändin luentoa gluteenittomuudesta. Luennon jälkeen nopea pyörähdys laivan tax freessa ja kamppeet kasaan kotia kohti. Tallinna hemmotteli niin ruoan, sään kuin seurankin puolesta, sillä meillä oli aivan mahtava naisporukka mukana matkalla. On kyllä mukavaa, että tätä kaikkea voi kutsua itsellä työksi. Mukavaa tänään vietettävää yrittäjän päivää kaikille muille yrittäjille! 💕

 

Reissu oli Eckerö Linen pressimatka, kiitos kutsusta! 

6+