The Body Shopille on tullut uutuutena hunajainen Honeymania -sarja ja minä sain onnekseni lähes koko sarjan testiin. Hunaja on tuoksuista yksi ehdottomasti lemppareistani ja sitä olen toivonut TBS:n valikoimiin jo pitkään. Nuuhkin näitää Honeymania-tuotteita ensin pitkän aikaa ja en vaan saanut sitä hunajaisuutta sieltä kunnolla irti, hunaja tuoksahti oikeastaan vasta mietona jälkituoksuna iholla. Sitten tutkin saatekirjettä tarkemmin ja huomasin, että tuoksu on tosiaan kevyt hunajainen kukkaistuoksu, joka on saatu sademetsän kukista, ei siis ”kunnon hunaja”, kuten ensin oletin. Pieni pettymys siis, mutta kyllä minä tästäkin tuoksusta pidän.
Jos ei kerran tuoksussa, niin villimehiläisten tuottamaa reilunkaupan hunajaa on käytetty itse tuotteissa kyllä ainakin reippaasti. Itse asiassa yhden vartalovoin hunajamäärä on vaatinut 100 mehiläiseltä reissun 50 000 kukkaan! Luomuhunajan tuotantohan ei vahingoita mehiläisyhteistöä, sillä mehiläiset tuottavat hunajaa 2-3 kertaa oman tarpeensa verran. The Body Shopille hunajan toimittaa Beza Mar-niminen hunajantuottajien yhteisö, joka saa samalla tuloja lastensa koulunkäyntiin, terveydenhoitokuluihin jne. Loistava yhteistyö siis kaikin puolin.

Sarja sisältää vartalovoin, -kuorinnan, kylpyhunajan (amme minulle kiiitos!), suihkugeelin, eau de toileten, huulivoiteen ja saippuan. Näistä olen kokeillut suihkaria , edt:a ja huulivoidetta. Huulivoiteesta etenkin on tullut yöpöytäni vakituote, sipaisu illalla sitä riittää ja aamulla on edelleen tosi kosteutetut ja pehmeät huulet. Tänään ajattelin ottaa testiin tuon kuorinnan (sokerikuorinta) ja kuoraista vartaloni oikein perinpohjin.
Käykäähän tuoksuttelemassa tätä sarjaa te hunajan ja kukkasten ystävät! 😉
Tuotteet blogin kautta saatu.