NARSissist

Mainitsin jo pyörähtäneeni Bangkokissa Sephorassa ja kuinkas sitten kävikään…

En ole koskaan omistanut NARSin melkoiseen kulttimaineeseen noussutta Orgasm-poskipunasävyä. Enkä oikeastaan ole koskaan edes kuvitellut hankkivani moista. Kiertelin kuitenkin Bangkokin Sephorassa ja aloin hiplailla tätä Narsissist-palettia, johon oli koottu kolme poskituotetta, joista yksi oli kuin olikin tuo Orgasm-poskipuna. Tuo paletin vaalea korostussävy on nimeltään Devotee ja tumma aurinkopuuteri puolestaan Laguna. Yhdessä tämä kombo näytti niin hyvältä, että keräsin tämän kevään Sephora Exclusive limited edition-paletin sen kummemmin asiaa miettimättä ostoskoriini. Hintaakaan en enää tähän hätään muista, mutta veikkaisin sen jääneen hieman alle 40€:n.

Laatikko piti sisällään paletin lisäksi myös siveltimen, joka näppärän kokonsa ansiosta vaikuttaa oikein kelpopeliltä.

Tällä paletilla saa siis kätevästi luotua sekä varjostuksen, poskipunan, että kuullon kasvoille.

Olen käyttänyt palettia nyt viikon ja ihan rakastunut! Päivettyneellä iholla sävyt näyttävät tosi raikkailta ja saipa meikkini kehuja mm. lauantaina Korjaamolla Ricky-Tick Big Bandin ja Julkisen sanan keikalla, vaikken siihen erikoisemmin ollut edes panostanut.

Omistatko sinä NARSin Orgasm-poskipunan?  
 
Eipä jääneet ostokset tähän palettiin, muitakin Sephora-ostoksiani tiputtelen tänne blogiin varmasti vielä vähän myöhemmin… 

Victoria’s Secret

Veikkaanpa etten ole ainut, joka mielellään pistäytyy Victoria’s Secretillä, mikäli moinen kohteesta löytyy. Niinpä kampesin VS:lle ostoksille Bangkokissa. Victoria’s Secret avasi Siam Centeriin käsittäääkseni vasta viime vuoden lopulla, mutta valikoima oli kyllä onneksi kohdillaan. Myymälästä löytyi kosmetiikan lisäksi paljon laukkuja, meikkipusseja ja tietysti niitä alusvaatteita. Ainut mitä jäin kaipaamaan oli PINK-osasto, mutta eiköhän sekin pian tuonne rantaudu, sen verran ruuhkaista myymälässä oli.

Minulla oli järki mukana tällä kertaa ja en hamstrannut Victoria’s Secretiltä kovinkaan paljon. Nappasin ainoastaan muutamat jutut, joita tarvitsin.

Hakusessa oli läpinäkyvä meikkipussi ja tämä n. 12€ hintansa ansiosta oli juuri passeli valinta.

Tämä on vieläpä lentoyhtiöiden hyväksymä, eli sulloin käsimatkatavaroideni nesteet jo minigrip pussin sijasta kotimatkalla tähän. Jatkossa tulen käyttämään tätä siis myös lennoilla, jee.

Ei sillä, mielelläni käytän tätä meikkipussina myös muuten, on nimittäin tosi kätevä ja kuitenkin myös supersöpö.


Meikkipussin lisäksi olin suunnitellut ostavani pari body mistia pienessä koossa, minulla kun on aina laukussa body mist mukana. Päädyin tällä kertaa ottamaan tuon Noir Tease-tuoksun uutena jo ennestään tutun ja lempparini Fabulous-hajusteen rinnalle. Nämä ovat kyllä näppäriä, tykkään nimittäin lisäillä tuoksua aina pitkin päivää.

Varsin maltilliset ostokset siis tällä kertaa! Näin sitä kosmetiikkahamsterikin osaa välillä hillitä itsensä. 😉


Mitäs tuotteita te ostatte Victoria’s Secretiltä?