Mulla kevenee yleensä kesää kohti myös käyttämäni hajuvesi ja yleensä saatankin muistaa jonkun tietyn tapahtuman vielä vuosienkin jälkeen pelkän tuoksun perusteella. Oon ennenkin kirjoitellut tuoksujen jättämistä muistijäljistä mm. The Body Shopin tuotteiden kohdalla ja niitä on muuten paljon! Nuorena tuli käytettyä Escadan tuoksuja, kuten varmasti moni muukin, aina keväällä piti saada se uusi. Tuntui, että tuoksut olivat vuosi vuodelta toinen toistaan makeampia ja mieleen Escadan tuoksuista on jäänyt etenkin Sexy Graffiti 😀 Viime vuonnahan Escada toi näitä ”vanhoja” tuoksuja taas markkinoille ja melkoisia muistoja tulvi mieleen, kun pääsin niitä tuoksuttelemaan… Totesin, että ei olisi kyllä meikäläisestä tästä syystä enää Sexy Graffitin suihkijaksi, parempi jättää ne ajat muistelematta. 😀 Teiniaikojen jälkeen Escadan tuoksut jäivät minulta unholaan, kunnes tänä keväänä sain pressipäivästä mukaani merkin uuden kesätuoksun nimeltään Cherry in the Air. Kirsikkaisten asioiden rakastajana tämä tuoksu päätyi heti lemppariksi ja muistetaanpa tästä tuoksusta tulevaisuudessa siis kesä 2013!
Cherry in the Airista löytyy kirsikkaa, punaisia hedelmiä ja onpa mukana myös ripaus vaahtokarkkia! Olen makeiden tuoksujen ystävä, mutta joku saattaisi jättää tämän juuri siitä syystä hankkimatta.
Siskon hyllystä löytyy tämä sama tuoksu ja kyllä muuten nauratti, kun äiti ilmoitti hankkineensa tämän tuoksun itselleen 59v synttärilahjaksi. Tuoksu oli ollut hänestä niin ihana, että se oli ollut pakko saada 😀 Näinhän se on, ei omena (tai tässä tapauksessa kirsikka) kauas puusta putoa…
Kevennättekö kesäksi tuoksurintamalla ja ”maistuuko” Escadan tuoksut?
Hajuvesi blogin kautta saatu.
Translation: In the future I will remember summer 2013 when I smell this Escada’s Cherry in the Air! 😉


