OOTD – Raiskin plussakokoiset salivaatteet

Kaupallisessa yhteistyössä Raiski

Joko siellä on ehditty tänä vuonna salille? Minä palailin salitreenauksen pariin vasta viime viikon sunnuntaina hässäkkäisen alkuvuoden ja reissujen jälkeen ja tänään tuli taas huhkittua salitreeni alla olevan näköisenä. Sain valita Raiskin kampanjassa viime vuoden puolella itselleni uudet salivaatteet ja Raiskin plussamallistosta valikoitui minulle saliasuksi harmaakuvioiset Popham R+ housut, jotka ovat muuten parhaillaan hyvässä alennuksessa Raiskin nettikaupassa. Minulta löytyy nämä samat housut jo ennestään mustana ja olisipa näitä saanut myös pirtsakan pinkkinäkin. Housut nousevat todella ylös ja vyötärönauhasta löytyy vielä kiristysnarutkin, toisin sanoen housut pysyvät hyvin menossa mukana vauhdikkaammassakin liikunnassa, eivätkä ne ainakaan minulla valu kesken urheilun. Takaa pohkeesta löytyy Raiskille tyypillisesti myös printattu heijastin, eli nämä menevät hieman lämpimämmillä keleillä myös ulkoiluhousuista.

Yläosana minulla tänään salilla puolestaan oli Raiskin Polk R+ paita, jonka 3/4 hihat ovat kivaa vaihtelua lyhythihaisiin salipaitoihin. Lisäksi tuossa mallissa löytyy kunnolla pituutta, eikä tarvitse pelätä mahan tai takapuolen vilkkuvan treenatessa. Paita on Active Dry-materiaalia, eli se siirtää kosteuden pois iholta tehokkaasti hikisemmässäkin treenissä. Tarjolla väreinä on mustan lisäksi lila, pinkki ja koralli. Kokopolitiikasta sen verran, että valitsin itselleni sekä paidan että housut koossa 52, mutta olisin mahtunut varmasti kokoa pienempiinkin. Myös tuo Polk R+ paita on tällä hetkellä alennuksessa, kuten paljon muitakin Raiskin plussavaatteita aina toppatakeista kesävaatteisiin, eli kannattaa tsekata myös alennus-osio Raiskin nettikaupasta.

Paita – Shirt Raiski Polk R+ (52) // Housut – Leggings Raiski Popham R+ (52) // Kengät – Sneakers Nike (9)Raiski R+ urheiluvaatteet DSC_0218Raiski R+ urheiluvaatteet DSC_0281 2Raiski R+ urheiluvaatteet DSC_0228Raiski R+ urheiluvaatteet DSC_0295 Raiski R+ urheiluvaatteet DSC_0235Raiski R+ urheiluvaatteet DSC_0263

Paita ja housut blogin kautta saatu.

Viime aikoina olen…

elama

♡ Nauttinut aurinkoisista päivistä ulkoillen. Ihanaa, että aurinkolaseja on saanut pitää myös täällä Suomessa. Tuossa toppatakissa tuli auringossa reippaillessa jopa ihan kuuma!

♡ Hiekottanut pihaa. Miten kaikkialla voi olla yhtäkkiä niin käsittämättömän liukasta?!

♡ Värjännyt hiukset hattaran vaaleanpunaiseksi.

♡ Käynyt salilla ekaa kertaa vuonna 2017. Huomenna uudestaan!

♡ Antanut koirien tulla lakanoidenvaihtopäivän kunniaksi sänkyyn. (Eikkakin oli kylässä.)

♡ Aloittanut Unelma Itsestä-valmennuksen.

♡ Ostellut keikkalippuja keväälle useammalle räppikeikalle.

elama2

♡ Värjännyt hiukset persikan värisiksi.

♡ Tehnyt ekaa kertaa ikinä california-rullia. Niistä tuli kyllä hyviä, mutta rullaus vaatii vielä harjoittelua, sen verran löysähköiksi jäivät.

♡ Ottanut kuvat vihdoin vuokralle menevästä entisestä asunnostamme vuokrailmoitukseen. Toivottavasti tämä rumba olisi kohta jo ohi ja saataisiin tuo kämppä pian vuokralle! Näyttöjä on ollut tällä viikolla lähes joka ilta, joten hyvältä vaikuttaa.

♡ Kärsinyt tosi kivuliaasta halkeamasta kantapäässä. Myös kädet kuivavat aivan hurjasti, vaikka rasvaan niitä monta kertaa päivässä!

♡ Tehnyt superhyviä bataattiranskalaisia.

♡ Hoitanut loppuvuoden kirjanpitoa ja viime vuoden tilinpäätöstä. PUUH!

♡ Jättänyt väliin reissun Zizzin vieraaksi messuille Berliiniin päällekkäisten työkuvioiden vuoksi. No ensi kerralla sitten!

elama4

♡ Syönyt tortilloja monta kertaa parin viikon sisään.

♡ Palannut nöyränä meikkivoidesävyssä yhden vaaleampaan. Miksi tämä reissurusketus ei voisi pysyä esim. ikuisesti?

♡ Varannut lennot Lontooseen. Ensi viikolla parin päivän tyttöjen reissulle Pepin kanssa, jee!

♡ Multimaskannut ainaisen multitaskaamisen sijasta.

♡ Bongannut aivan kodin lähitienoilta Pokémonin, mitä minulta ei vielä löydy ja pinkaissut pihalle, mutta kadottanut sen samantien. Kyllä muuten harmitti!

♡ Ollut hämmentynyt aikamoisesta blogiyhteistyösumasta, joka tähän yleensä tosi hiljaiseen vuoden alkuun jostain syystä on nyt osunut.

elama3

♡ Käynyt Ikeassa ja pelannut siellä lähinnä Pokémonia.

♡ Hurahtanut Skamiin. Oikein harmitti, kun haluttiin katsoa kesken oleva Syke-kausi loppuun ennen Skamin aloittamista.

♡ Kierrättänyt. Papereita, pahveja, vaatteita… Lähetin hetken mielijohteesta mm. maksutta eräälle tuntemattomalle naiselle yhden minulla käyttämättömäksi jääneen pääpannan.

♡ Odottanut malttamattomana potretteja meidän häistä. Ensi viikonloppuna ne pitäisi olla meillä!

♡ Koonnut autorataa Matin veljenlasten kanssa.

♡ Muuttanut passin, ajokortin ja maksukortit uudelle nimelle.

♡ Ihastunut Putouksen Isä Nitroon.

♡ Totutellut avioliittoarkeen ja tähän vaimouteen. Äsken minulle mm. sanottiin että ”sinun pitää minusta tykätä, kun sinä oot minun vaimo”. Ookoo…