OOTD – All Black

Zizzi Ambassador

Paljaat käsivarret isokokoisella naisella herättävät aina keskustelua, saako niitä näyttää, vai pitääkö jokaisessa tilanteessa verhoutua esim. boleroon (YÄK!). Myös siis niillä kaikista kuumimmilla kesähelteillä. Lueskelin jokunen päivä sitten artikkelia pukeutumissäännöistä joita plussakokoisten tulisi tänä kesänä rikkoa ja yksi niistä oli tuo käsivarsien tilanteessa kuin tilanteessa peittäminen. Olen asiasta aivan täysin samaa mieltä, jokaisella meillä on oikeus paljaisiin käsivarsiin kiloihin katsomatta, mikäli siis itse haluaa ne paljastaa. Minulle on myös siis ok, jos ei näin halua, kunhan se on oma päätöksesi, etkä tee sitä muiden takia.

Pakko myöntää, että varsinkaan tässä vaiheessa kesää, kun aurinkoa ei ole tullut (vielä) nimeksikään ei itsellänikään ole se varmin fiilis omista käsivarsista, mutta minä en oikeastaan välitä. Jos käsivarteni jotakuta häiritsevät, niin onnittelen, elämässäsi on siinä tapauksessa kaikki äärimmäisen liian hyvin. Kehoitan muuten teitä muitakin paljaiden käsivarsien kanssa kamppailevia uskaltautumaan ulos (etenkin kun kelit tästä vähän lämpenevät) paljain käsivarsin. Se fiilis ilman sitä ainaista piilottelua on yllättävän vapauttava!

Asusta sen verran, että halusin poimia Zizzin valikoimasta asukokonaisuuden, joka päällä voisin lähteä vaikka ystävien kanssa kesällä terassille. En ole koskaan ollut se farkut ja toppi-tyttö, mutta tuo pitsillä koristeltu löysä toppi (saatavana myös vaaleana) vei sydämeni ja lisäksi mukaan lähtivät nuo Zizzin perusvalikoimasta löytyvät mustat farkut. Pitsi puhuttelee minua näköjään tänä kesänä ja paljon, edellisessä ambassador-asussa vilahtivat nimittäin pitsishortsit ja saattaapa olla, että hankin samalla reissulla myös pitsimekonkin. Aika kiva asu kyllä tämäkin ja eipä tuo haittaa yhtään, vaikka ilta jatkuisi tällä outfitilla ihan pikkutunneille saakka…

Ps. Näiden kuvien aikana alkoi satamaan muuten aivan kaatamalla. Mikä siinä on, että kun valoa näin kesällä riittäisi, niin vettä tulee joka päivä just sillon kun pitäisi kuvata! 😀

Miten on, käsivarret piiloon vai esille?

Toppi – Top Zizzi (L) // Farkut – Jeans Zizzi (48) – Sandals Urban Outfitters
zizzi toppi DSC_0038 zizzi toppi DSC_0048zizzi toppi DSC_0077 zizzi toppi DSC_0066 zizzi toppi DSC_0073

Translation: Here in Finland is too cold for bare arms still, but I will definitely wear this outfit when summer gets warmer! 🙂

Koko asu blogin kautta saatu. // Outfit gifted.

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡

SUMMER HOLIDAY!

violeta violeta2violeta4 violeta3 violeta5

Näiden aika ihastuttavien ja ennenkaikkea helteisten Violeta by Mangon uikkarikuvien myötä haluan toivottaa itselleni (ja toki teille muillekin tänään tai huomenna kesälomansa aloittajille) parasta ja äärimmäisen ansaittua kesälomaa! On näitä töitä tässä tehtykin, että on varaa lomailla kaiken kaikkiaan viisi viikkoa putkeen. Minähän olen siis yrittäjä, eli lomarahoja tai muita korvauksia ei niin vaan loma-ajalta kerrykään, vaan rahat lomaa varten on tehtävä etukäteen ja muistettava vielä, että loman jälkeenkään ei heti ole rahaa tiedossa. Vaihteeksi siis näitä yrittäjyyden varjopuolia, vaikka hyvät puolet ja etenkin ”yrittäjän vapaus” hakkaavatkin huonot kyllä mennen tullen. Nyt enää vaan puuttuvat ne lomahelteet, niitä siis odotellessa…

Translation: My summer holiday started today, five weeks, yay!! Tomorrow I will travel to Copenhagen! 🙂

Ps. Muistathan minut myös Instagramissa, Bloglovin’issa ja Blogilistalla! ♡