VISBY

Visbyä ja meidän reissua fiilistelin jo yhden postauksen verran, mutta pakkohan kaupunkia ja Gotlantia on vielä rakastaa ja muistella ainakin muutamalla postauksella. Meidän neljän yön reissu oli juuri sopiva, ehdimme viettää päivän Kneippbyssä vesipuistossa sekä Pepin talolla, vaellella Visbyn mukulakivikatuja tupsahdellen aina milloin minnekin ja ajella kokonaan toiselle saarelle Fåröhön, todistamaan raukit ja jonka historiasta lueskeltiin myöhemmin mielenkiintoisia faktoja Googlesta. 

Välimatkat tuolla ovat tosi lyhyitä, joten ilman autoakin pärjää mainiosti. Mikäli auton kuitenkin haluaa vuokrata onnistuu se lentokentältä. Lentokentältä keskustaan on alle 5km ja sama matka toiseen suuntaan on taas tuonne Kneippbyhyn. Tuonne Fårön saarelle taisi sinnekin olla vain reilun 50km matka. Kaupungissa on muutenkin helpoin liikuskella jalan, muurin sisäosa on nimittäin aivan täynnä yksisuuntaisia ja todella kapeita kujia. Kannattaa napata kartta mukaan ja huomioida sen mittakaava, välillä mekin nimittäin kuviteltiin, että tuonne ”kaupungin toiselle laidalle” on muuten varmasti pitkä matka ja totuus oli lähes aina alle kilometri, menitpä sitten minne tahansa. 

Meidän hotellin kustansi tälle reissulle Visit Sweden, joten sen hintatasosta en osaa sen kummemmin arvailla. Käsitys on, että hotellit ovat tuolla varsinkin sesonkiaikaan aika tyyriitä. Majoituimme Best Western-ketjun Strand Hotellissa, jossa oli perus tason huoneet (sanoisin kolme tähteä) ja hyvä aamiainen, tosin joka aamu tarjolla oli samat asiat, mutta eipä tuo niin haitannut, kun mehut sai puristaa itse tuoreista appelsiineista ja tarjolla oli ties mitä herkkuja monipuolisista juustoista ja leikkeleistä erilaisiin jugurtteihin ja lämpimiin ruokiin. Hotellissa oli myös sauna, höyryhuone ja uima-allas jossa mekin käytiin yhtenä iltana pulikoimassa.

Ravintoloita Visbyssä on tosi kivasti, mutta monet avasivat ovensa vasta kuudelta ja koska oltiin liikkeellä elokuun loppupuolella monet ravintoloista sulkivat keittiönsä jo viimeistään puoli yhdeltätoista. Ruokakaupat puolestaan ovat auki klo 22 saakka. Hintataso tuolla on aika Suomen tasoista. Jos jostain, niin yllätyin kuinka monta kivaa sisustusliikettä ihan keskustassa olikaan. Mukaan tarttuikin muutama juttu kotiin, tosin hankkimani jutut taisivat olla tällä kertaa tanskalaista designia…

Ehdittiin me tuolla jo vakipaikkojakin löytämään, vierailtiin nimittäin kahtena iltana nautiskelemassa lettuja monen suosittelemassa Crêperie&Logissa, mutta se ravintola ja ne taivaalliset letut ansaitsevat ihan oman postauksensa. Nyt nauttikaa näistä kuvista ja Visbyn rennonletkeästä tunnelmasta!


0

Tack och adjö Visby!

Tänään palattiin reissusta kotiin ja mitäpä tässä valehtelemaan, kyllä minä Gotlantia kaipaamaan jään! Vierailu saarella oli ensimmäiseni, mutta takaisin on päästävä joskus kyllä vielä uudelleen. Ehkäpä astetta kesemmällä, kun kaupunki on vielä ääriään myöten täynnä turisteja ja ravintolat ovat auki yöt läpeensä. Nyt turistit olivat jo kaikonneet ja koko saari oli vetäytymässä vähitellen talviunille.

Maattiin yhtenä iltana Pepin kanssa hotellihuoneen käytiin läpi menneen päivän tapahtumia. Meinattiin kuolla nauruun, niin hauskoja juttuja ja kommelluksia meille oli päivän mittaan taas sattunut.

Kiitos erityisesti :

– Autonvuokraukselle (AVIS – We Try Harder – yes you do…) jossa ei ollut sunnuntaina ketään, kun saavuttiin paikalle, mutta pari puhelua myöhemmin saatiin kuitenkin auton avaimet hyppysiimme… 
– Huoneelle 411, vaikka jostain syystä yritettiin silti aina sisään huoneeseen 410.
– Respapoika Jesperille, muilla meni jo meihin hermo.
– Rohjolle, meidän vuokrafarmariautolle, joka ei välttämättä ihan aina taittunut tarvittaessa Visbyn kapoisilla kujilla ja käytetyin huudahdukseni autossa olikin ”ROHJO EI TAITU!!!”
– Ketulle (kyllä, nähtiin kaupungissa kettu!)
– Netin signaalin vahvuudelle ekassa huoneessa… 
– Hotellin saunalle, jonka 55°C lämpötilaan mulla meni hermo ja kaadoin kiulullisen vettä kiukaalle, ilmaan minkäänlaista lämpövaikutusta…
– Navigaattorille, joka sekoili aina minkä ehti 😀
– Peppi Pitkätossun hevoselle.
– Shark riverille ja sen 150kg yhteispainorajalle…….
– Auton käynnistysnapille 
– Hotellin aamiaisen mehukoneelle.
– Lampaille Fårössä, jotka tulivat tervehtimään keskelle tietä.
– Coopille (supermarket), joka olikin kaiken sen pitkän odotuksen jälkeen vähän pettymys.
– Hotellin hunaja-alennusviikoille.
– Aamupalan medium-kananmunille.
– Pepin suuntavaistolle. 
– Hotellin hissille
– Visit Swedenin Joonaksen meille itse piirtämälle kartalle.
– Special Servicelle, joka totisesti oli välillä aika erikoista
– Lossille (oli eka kerta, kun ajoin ite lossiin, jaiks!)
– Fazerin Kina-rakeille (MIKSEI NÄITÄ SAA SUOMESTA?!)
– Klo 22.30 sulkeutuville ravintoloille…
– Hotellin 70+ asukkaille. 
– Kevin Federlinelle (Pepille lippiksessä…)
– Katkarapuleiville. Yh.
– Visbyn lentokentän kiinni olevalle Tax Free-myymälälle.
– Lorinalle 
– Sille, että joka paikkaan oli alle kilsan kävely ja ilmeisesti myös ajomatka 😀
– Mukulakiville ja kapeille kujille.
Letuille Creperie & Logi:ssa.
– Visbyn keskustan hiljaisuudelle.
ja
– Kuulantyöntö- ja kiekonheittotreeneille keskellä yötä.

Lisää Visby- ja Gotlanti-juttuja luvassa myöhemmin, Instagramista löytyy jo jotain kuvina : @ruotsigram. Tack oh ADJÖ Gotland!

0