Mikäli satutte Kööpenhaminaan näin joulun alla, suosittelen piipahtamaan Tivolissa ihastelemassa jouluvaloja ja toki nauttimassa myös huvipuistolaitteista, mikäli vauhdin hurmaa kaipailee. Itselleni kerta Köpiksen Tivolissa oli ensimmäinen ja ysin aikaan illalla tuolla oli melko vähän porukkaa, lähinnä aikuisia kävelemässä ympäriinsä. Kioskit ja ravintolat olivat kuitenkin auki ja laitteisiinkin olisi vielä päässyt. Päädyttiin kuitenkin vain kiertelemään ympäriinsä ja ottamaan kuvia jouluisista somistuksista. Suosittelen myös katsomaan tasatunnein esitettävän suihkulähdeshown, musiikki yhdistettynä valoihin ja suihkulähteisiin oli varsin vaikuttava. Joulufiilis löytyi taas kummasti tuolla fiilistellessä!
#TIVOLI
24 tuntia Kööpenhaminassa!
Matkustin keskiviikkona Kööpenhaminaan Zizzin vieraaksi ja torstaina takaisin. Tuon 24 tunnin aikana ehdin mm.
♡ Mahtumaan lentokoneen vyöhön ilman ongelmia.
♡ Näkemään THE SILLAN suoraan lentokoneen ikkunasta!
♡ Nautiskella tihkusateisesta näkymästä hotellin ikkunasta.
♡ Pötköttämään X-asennossa hotellihuoneen sängyssä (ihan vaan hetken…).
♡ Kerryttämään tuolle Zizzin paljettimekolle taas yhden käyttökerran lisää.
♡ Ajamaan neljä kertaa taksilla.
♡ Sanomaan noin sata kertaa snäpissä sanan ”Köpis”.
♡ Keskustelemaan syvällisiä plussabloggaajakollegoideni kanssa.
♡ Juomaan pannullisen teetä.
♡ Tutustumaan Zizzin kevään 2016 mallistoon (ihania juttuja luvassa!).
♡ Päätymään riemuidioottina Denise Bidotin kainaloon (♥).
♡ Skålaamaan aika monesti illan aikana.
♡ Vierailemaan ekaa kertaa Köpiksen Tivolissa (menkää, etenkin pimeällä!).
♡ Innostumaan joulupukista.
♡ Syömään kolmen ruokalajin Tanskalaisia jouluherkkuja imitoivan illallisen.
♡ Kisailemaan oksettavimmasta perinneruoasta… (Norja voitti!)
♡ Harmittelemaan, etten saanut ketään houkuteltua mukaani vuoristorataan.
♡ Ikävöimään Mattia ja Jykää.
♡ Nukkumaan 8h yöunet.
♡ Tekemään kaikissa mahdollisissa väleissä vähän töitä.
♡ Fiilistelemään aurinkoa!
♡ Herkuttelemaan hotelliaamiaisen.
♡ Shoppailemaan Fisketorvetin Zizzistä kivoja juttuja (ja sovittelemaan aika monia jotka kuitenkin jäivät vielä kauppaan).
♡ Käyttämään New Yorkista ostamiani uusia aurinkolaseja.
♡ Hankkimaan Matille ja itselleni joulukalenterit.
♡ Tuhlaamaan pienen omaisuuden lentokentän Tax Freessä (MAC…).
♡ Rupattelemaan koko 1h 40min kestäneen paluulennon viereisellä paikalla istuvan n. 50v miehen kanssa, jonka nimeä en edelleenkään tiedä, mutta kaiken muun mahdollisen kylläkin.
♡ Saamaan mökkikutsun ensi kesäksi Saarenmaalle (älkää kysykö).
Sen pituinen reissu oli se.