Perjantaipullo (vko 47) – The Body Shop Vanilla Chai-suihkugeeli

Joka vuotiset The Body Shopin joulusarjat ovat aina heikkouteni ja tälläkin kertaa piti piipahtaa TBS:n liikkeessä tuoksuttelemassa joulusuihkarit läpi. Sain jo paketillisen Bodarin vartalotuotteita testiin jokunen aika sitten ja ihastuin vartalovoista erityisesti tähän Vanilla Chai-tuoksuun. Mausteinen vanilja on kuulunut useana vuonna The Body Shopin valikoimiin, mutta tämän vuoden kanelilla, kardemummalla ja ruskealla sokerilla maustettu Madagaskarilaista vaniljauutetta sisältävä chai-tuoksu vei totisesti sydämeni ja vaikka suihkugeeleistä ei tällä hetkellä olisikaan ollut puutetta, oli pakko ostaa pullollinen tätä ihanuutta joulun aikaan käytettäväksi.

Ilmeisesti tähän tuoksuun on ihastunut moni muukin, sillä netistä tämä suihkari taitaa olla jo loppuunmyyty, mutta ainakin liikkeissä sitä vielä tällä viikolla löytyi alennettuun 6,50€ hintaan. Samalla reissulla mukaan tarttui myös Vanilla Chai-käsivoidetuubi (5€) ja huomasimpa juuri, että tarjolla olisi samaa tuoksua myös tuoksukynttilä, aah! Minun joulu tuoksukoon tänä vuonna tältä!

The Body Shop Vanilla Chai

0

Roses

Terve löyly, terve lämmin
terve henkäys kiukainen,
kylpy lämpimäin kivisten,
hiki vanhan Väinämöisen.
Löylystä vihannan vihdan,
tervan voimasta terveiden.

Löyly kiukahan kivestä,
löyly saunan sammalista.
Tervehyttä tekemähän,
rauhoa rakentamahan,
kipehille voitehiksi,
pahoille parantehiksi.

DSC_0359

Moroccanoil Fleur De Rose shampoo // Moroccanoil Fleur De Rose hoitoaine // The Body Shop Pinita Colada suihkugeeli

Moroccanoil ruusu sampoo hoitoaine The Body Shop ruusunaamio DSC_0629

The Body Shop British Rose Fresh Plumping Mask

Moroccanoil ruusu sampoo hoitoaine The Body Shop ruusunaamio DSC_0649

Ihan vahingossa oli mökkireissullemme päätynyt saunakassiin useampi ruusuista inspiroitunut tuote, mukana olivat niin ihanat Moroccanoilin ruusun tuoksuiset Fleur De Rose-linjan shampoo ja hoitsikka, joista jää hiuksiin aivan ihana ruusun tuoksu ja pehmoinen tunne, kuin myös ruusun terälehtiä sisältävä The Body Shopin ruusukasvonaamio. Vartalo puolestaan pestiin tämän kesän kausisarjasuosikilla, TBS:n Pinita Colada suihkugeelillä, jota minulla on menossa jo toinen purnukka. Nämä tuotteet yhdistettynä järvestä kannettuun veteen ja tunnelmalliseen puusaunaan tekivät kyllä hyvää iholle, hiuksille ja ennen kaikkea mielelle. Voisipa vaan aina saunoa mökillä!

Shampoo, hoitoaine ja kasvonaamio blogin kautta saatu.

0